torstai 17. helmikuuta 2011

HS: Pamfletti nostaa Homma-forumin esikuvaksi avoimuudelle

Helsingin Sanomat: Pamfletti nostaa Homma-forumin esikuvaksi avoimuudelle 15.2.2011

Suomi on taantumassa teknologiavastaisuuden ulkoilmamuseoksi, koska täällä ei osata hyödyntää sosiaalista mediaa politiikassa, yritysmaailmassa ja mediassa.

Tämä on Uusi kultakausi -pamfletin kirjoittajien perusväittämä. Tanja Aitamurron, Taneli Heikan, Petteri Kilpisen ja Matti Posion kirjoittamassa pamfletissa vaaditaan uudenlaista avoimuutta kaikkeen toimintaan.

Tavalliset kansalaiset pitää ottaa Facebookin ja Twitterin kaltaisten yhteisösivustojen avulla mukaan päätöksentekoon, mediaan ja tuotekehitykseen.

Uuden kultakauden kirjoittajien mukaan verkostoteknologian kautta on jo nyt purkautunut esille toimintaa, jolle on ollut koko ajan painetta tulla esiin.

Tekijöiden esimerkkejä ovat maahanmuuttokriitikoiden Homma-forum ja vuoden takaisen ahtaajien lakon aikana värvätyt Facebook-ahtaajat.

Pamfletistien mukaan aikaisemmin tällaisen toiminnan esiinmarssille on ollut liian korkeat välilliset kustannukset: se on ollut liian hankalaa.

Sosiaalinen media tekee järjestäytymisestä kuitenkin helpompaa.

Homma-forumiin ja Facebook-ahtaajiin pitäisi pamfletistien mukaan suhtautua esimerkkeinä vakavasta muutoksesta kansalaiskeskustelussa, ei suinkaan uhkana.

Kun avoimuutta aletaan toteuttaa, siitä seuraa Suomeen 1900-luvun alun kaltainen uusi kultakausi.

Mediaa teoksessa kritisoidaan raskaasti.

Teoksen mukaan yhteisösivustot murtavat vallanpitäjien monopolia tiedosta. Tässä yhteydessä myös media on vanhan maailman vallanpitäjä.

"Suomalaiset instituutiot ovat alkaneet sulaa", tekijät kirjoittavat. Esimerkiksi Helsingin Sanomien viime vuosina laskenut levikki on pamfletistien mukaan osoitus siitä, että perinteisten medioiden asema horjuu.

Toimittajat ja mediapäättäjät eivät Uuden kultakauden kirjoittajien mukaan suhtaudu Facebookiin vakavasti.

"Meillä mediavallan kabineteissa kihisee kuitenkin huonosti piilotettu Facebook-viha."