perjantai 25. helmikuuta 2011

HS: Kerjäläisille oma tukikohta

Helsingin Sanomat: Kerjäläisille oma tukikohta 25.2.2011

Sörnäisten Kurvissa kerjäävä Constantin Lacatasu voi kohta peseytyä. Ja aivan kivenheiton päässä.

Helsinki aikoo perustaa Sörnäisten Pääskylänrinteeseen päiväkeskuksen romanikerjäläisille. Näillä näkymin neuvontaa ja muuta apua tarjoava tukikohta aukeaa jo maaliskuussa.

"Pääpointtina on se, että haluamme auttaa näitä ihmisiä, joiden elinolosuhteet ovat hyvin, hyvin huonot", perustelee Diakonissalaitoksen huume- ja mielenterveystyön johtaja Pekka Tuomola.

Tähän saakka Diakonissalaitoksen liikkuva katulähetystö on kiertänyt romanikerjäläisten apuna kaupungilla. Nyt samat työntekijät siirtyvät päivystämään Pääskylänrinne 5:een. Myös katutyötä jatketaan.

Neuvonnassa romaneja valistetaan suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöistä. Tarjolla on myös humanitaarista apua.

"He kertovat palveluista, vievät lääkäriin tai ohjaavat sosiaalitoimen piiriin. Päiväkeskukseen tulevat suihkut, pesukoneet, kuivurit sekä oleskelutila, jossa voi lukea lehtiä", Tuomola sanoo.

"Ruokailumahdollisuuksia sinne ei tule, eikä majoittumista."
Päiväkeskusta ryhtyy pyörittämään Diakonissalaitos yhdessä Helsingin kaupungin kanssa.

Myöhemmin keväällä ratkeaa, millä rahoilla päiväkeskus pyörii. Hankkeelle on haettu muun muassa EU-tukea. Myös yhteistyöstä kirkon kanssa neuvotellaan.

Sosiaaliviraston johtava virkamies Jarmo Räihä tahtoisi lisää auttavia käsiä romanien tilanteen helpottamiseksi. Etenkin naisten asema Itä-Euroopan romaniyhteisössä on kehno: vain harva osaa lukea, eikä ehkäisystä ole tietämystä.

"Se, mitä täällä voidaan tehdä, on hyvin vähäistä. Mutta vapaan liikkuvuuden tuomiin ongelmiin täytyy saada muitakin ratkaisijoita kuin Diakonissalaitos ja kaupunki", Räihä valittaa.
[...]

Onko mahdollista, että lähistölle syntyy Kalasataman kaltainen asuinleiri?

"En tiedä, onko siellä yhtään kummempi vaara syntyä leirejä kuin missään muualla. On poliisin asia sitten puuttua siihen", pohtii Tuomola.

Transilvanialainen Constantin Lacatasu palasi viikonloppuna Romaniasta Suomeen yhdessä kuuromykän vaimonsa kanssa.

Lacatasut kuuluvat entiseen Kalasataman romanien joukkoon. Leiri hajotettiin marraskuussa, ja romaneille ostettiin paluuliput kotiin.

"Kalasatama finito", 53-vuotias mies tietää.
[...]

Nyt pariskunta yöpyy pääkaupunkiseudulla asuvan suomalaisnaisen luona. Valtaosa romanikerjäläisistä on saanut majapaikan yksityishenkilöiltä.

Diakonissalaitoksen tietojen mukaan palanneita ja Suomessa talven yli olleita romanikerjäläisiä on parikymmentä.
Lacatasu arvelee, että perässä on tulossa lisää, kunhan ilmat lämpenevät.

Sitten alkaa taas taistelu kerjäämisreviireistä. Vaimon paikka pääpostin nurkalla oli jo tammikuussa viety.