lauantai 26. helmikuuta 2011

HS: Hakijamaksu voisi karsia turhia yliopistohakijoita ulkomailta

Helsingin Sanomat: Hakijamaksu voisi karsia turhia yliopistohakijoita ulkomailta 26.2.2011

Ulkomaalaisilta yliopistohakijoilta perittävä 50–100 euron hakemusmaksu voisi karsia turhia hakijoita, mutta tuskin olisi este motivoituneille. Tätä mieltä on yhdeksän yliopiston yhteistä UAF-palvelutoimistoa johtava Paula Merikko.

University Admissions Finland (UAF) on parin vuoden ajan käsitellyt yhden luukun periaatteella ulkomaalaisten hakijoitten hakemuksia.

Kymmenen työntekijän toimisto Helsingin Kruununhaassa tarkastaa hakijoiden kielitaito- ja koulutodistukset ja varmentaa asiakirjojen oikeellisuuden ja aitouden. Salapoliisityössä on apuna kotimaisia ja ulkomaisia tietokantoja.

Varsinaisten väärennösten määrä on vähentynyt tiedottamisen ja kampanjoiden avulla. Esimerkiksi väärennettyjä kielitaitotodistuksia löytyi hakemusten joukosta vielä pari vuotta sitten yli sata, mutta viime kierroksella enää parikymmentä.

Hakukierroksella 2009–2010 UAF käsitteli noin 8 500 hakemusta, joista kelpoisuusvaatimukset täytti yli 5 000.

Eniten hakemuksia tuli Kiinasta, Nigeriasta ja Pakistanista.

Helsingin yliopiston viime vuoden noin 3 000 UAF-hakemuksesta valtaosa eli 2 400 oli kansainvälisiin maisteriohjelmiin. Hyväksynnän sai 400 opiskelijaa, joista noin puolet ilmaantui läsnä oleviksi.

"Voi kysyä, että onko alle kymmenen prosentin realisoituminen aloittaviksi opiskelijoiksi hyvä saavutus", Merikko pohtii.

Hänen mielestään pienikin hakemusmaksu lisäisi hakijoitten harkintaa.

Samalla maksu kattaisi edes osan hakemusten käsittelykustannuksista ja muuttaisi käsittelyn liitemassojen hallinnasta enemmän asiantuntijatyöksi.

Hakijamaksu on ollut ennenkin esillä, mutta esteenä on pidetty sitä, että tutkinto-opiskelu on Suomessa maksutonta.


Aiheesta enemmän lauantain Helsingin Sanomissa.