tiistai 22. helmikuuta 2011

Anna Moring: Kalassa Soininjärven jäällä

Anna Moring: Kalassa Soininjärven jäällä (blogi) 21.2.2011

Facebookissa kiertää jälleen reilun puolen vuoden takainen MTV3:n uutinen otsikolla ”Perussuomalaiset: Vihreä vouhotus homo- ja lesboliittoineen takaisin marginaaliin”.

Uutisessa Perussuomalaisten apulaispuoluesihteeri kertoo, että puolue tavoittelee tulevissa vaaleissa 12,5%:n kannatusta ja Vihreiden hallituspaikkaa.

Hallitusvastuuseen päästessään Persut aloittaisivat leikkaukset kehitysavusta, sosiaalisperusteisesta maahanmuutosta sekä pakkoruotsista. Kas kun eivät ole keksineet puolittaa rekisteröityjen parisuhteiden toimitusaikoja.

Vihreät puolestaan on irtisanoutunut hallitusyhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa ja ilmoittanut, että me emme samaan hallitukseen mahdu. Mikään muu puolue ei ole näin tehnyt.

Tulevissa vaaleissa määritellään vahvasti Suomen poliittista suuntaa. Väitän, että näissäkin vaaleissa yli 80% äänensä antaneista suomalaisista haluaa politiikalta Jotain Aivan Muuta kuin Perussuomalaisuutta. Kysymys vaalien jälkeen kuuluu, mihin Suomi on matkalla.

Ruotsissa kaikki muut puolueet irtisanoutuivat jo ennen vaaleja yhteistyöstä rasistipuolue Ruotsidemokraattien kanssa. Tämä siitä huolimatta, että he päätyivät vaa’ankieliasemaan hallitusta muodostettaessa. Suomessa vastaavaa ei ole tehnyt kukaan muu kuin Vihreät. Kaikki muut ovat siis valmiita yhteistyöhön avoimen rasistisen, homofobisen ja taantumuksellisen populistipuolueen kanssa.

On kuitenkin syytä muistaa, että äkillisestä nousustaan huolimatta Perussuomalaiset ovat hallituksessa vain, jos muut puolueet niin haluavat.

Minä haluan avoimen, suvaitsevaisen ja eteenpäin katsovan linjan suomalaiseen politiikkaan. Siksi olen valinnut jengin, joka ei missään olosuhteissa tee yhteistyötä rasistien ja homofobien, hommahemmojen ja hauveli-oinosten kanssa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että vain äänestämällä Vihreitä voi varmistaa, ettei oma ääni mene tukemaan PerusSuomalaista hallituspolitiikkaa. Toivottavasti vaihtoehtoja ilmaantuisi vaaleihin mennessä useampiakin.