keskiviikko 16. helmikuuta 2011

YLE: Päiväntasaaja: Muukalaisena vieraassa maassa

YLE: Päiväntasaaja: Muukalaisena vieraassa maassa 15.2.2011

Moni suomalainen on unohtanut, että myös me olemme olleet muukalaisina vieraassa maassa. Täältä on lähdetty paremman elämän ja työn perässä niin Amerikkaan, Australiaan kuin Ruotsiinkin. Meillä kansakuntana pitäisi siis olla edellytykset ymmärtää muita kansallisuuksia, jotka ovat joutuneet lähtemään kotimaastaan jonkin asian pakottamina tai muuten vaan parempaa leipää etsien.

Muukalaisena vieraassa maassa tematiikka on kantavana voimana tällä viikolla ensi-iltansa saavassa teatterinäytelmässä sekä television puolella alkavassa dokumenttisarjassa. Tulevana torstaina (17.2.) Helsingin teatteristudio Pasilassa saa ensi-iltansa Larry Shuen kirjoittama komedia Ulkomaalainen, jossa nauretaan surutta ennakkoluuloille ja erilaisuuden pelolle. Ja tulevana perjantaina (18.2.) YLE Teemalla alkaa kahdeksanosainen dokumenttisarja Kansankodin kuokkavieraat, joka tutustuttaa katsojat Ruotsiin lähteneiden suomalaisten elämään. Ruotsinsuomalaisia lasketaan olevan lähes 500 000. Heidän tarinaansa ja Suomea laajasti koskettanutta siirtolaisuuden historiaa ei ole koskaan aiemmin kerrottu näin mittavasti kuin Kansankodin kuokkavieraat -sarjassa kerrotaan.

Aihe on tärkeä, sillä kevään 2011 vaalien yhdeksi isoksi teemaksi on nousemassa siirtolaisuuskysymys. Näissä keskusteluissa olisi hyvä muistaa myös oma historiamme siirtolaisina tai elintasopakolaisina. Päiväntasaajan vieraina ovat Ulkomaalainen-näytelmän ohjaaja Pentti Kotkaniemi sekä Kansankodin kuokkavieraat -dokumenttisarjan yksi ohjaajista Markku Heikkinen. Millaista maahanmuuttajakeskustelua he haluaisivat Suomessa käytävän? Kati Keinonen haastattelee.

0:30
Markku Heikkinen
Olemmeko me osa tätä maailmaa ja oikeasti yhtenä pienenä kansakuntana, ja rikkaana sellaisena, pohjoismaisena menestystarinana, valmiita sitoutumaan, rakentamaan parempaa maailmaa, ottamaan vastuuta koko tästä planeetasta. Ja sitten meillä on tämmöinen hyvin romanttinen, änkyrämäinen, nostalginen suhtautuminen johonkin menneisyyteen, johon meillä ei ole enää paluuta. Ei ole enää sellaista kansallisvaltiota kuin Suomi.

4:30
Markku Heikkinen
Täytyy muistaa, että nämä maahanmuuttajat, suurin osa niistä tulee Suomeen rakkauden ja perässä. Ja suurin osa on venäläisiä tai ihan tästä läheltä Virosta. Sitten meillä on pienen pieni siru kiintiöpakolaisia, 750 vuodessa, kun Suomi on sitoutunut näihin sopimuksiin. Ja sitten turvapaikanhakijoita, niitä oli poikkeuksellisen paljon 6 000 viime vuonna ja 1 400 turvapaikanhakijaa sai Suomesta paikan. Puhutaan 2 250 hädänalaisesta ihmisestä, jotka Suomi ottaa vastaan. Ruotsi ottaa tänä päivänä siis kymmeniä tuhansia. Joka päivä, siis joka vuosi Kreikassa pelkästään, Ateenassa, odottaa 90 000 ihmistä siellä satamassa ja puistoissa, että minne he tulis. Ja osa heistä tulis sitten Suomeen etsimään sitä turvapaikanhakija. Suomesta siis siirtyi...650 000 suomalaistaustaista henkilöä asuu tällä hetkellä Ruotsissa.

11:00
Markku Heikkinen
Tämähän on yksi itikanpaska tämä koko keskustelu. Tämä on niin naurettavaa. Että meidän pitäis vähän suhteuttaa. Siis että Suomeen edelleenkin tulee siis ikään kuin, että jos me lähdetään jotenkin jaottelemaan ja luokittelemaan ihmisiä, niin suurin osa tänne tulee rakkauden perässä. Ihmiset ovat tavanneet jonkun ja haluavat muuttaa. Heillä on koulutusta ja...työkokemusta ja sitten...ja osa tulee etsimään vain työpaikkaa. Tämä tarkoittaa aika paljon virolaisia. Että miten virolaisen yhteiskunnan käy, jos sieltä se kykenevin väestö tulee Suomeen töihin?

12:30
Markku Heikkinen
Täytyy suhteuttaa tätä, että näitä, jotka hädänalaisessa asemassa olevia ihmisiä, niin me otetaan vähän yli 2 000 vuodessa. Ja että tuolla maailman pakolaisleireillä tällä hetkellä odottaa 200 sellaista ihmistä, kiintiöpakolaista, että niillä on jo paperit kunnossa ja Suomi on jo hyväksynyt, muta meillä ei löydy kuntaa, joka ottaisi vastaan. Tämä on iso kysymys ja tämä on poliittinen kysymys.

Sitten on keskusteltu siitä, meillä on vihreät ja vasemmistoliitto haluaisi lisätä tätä toimeentulotukea tänne tuleville pakolaisille. Perussuomalaisethan haluaisi leikata sen kokonaan pois! Ja vihreät ja vasemmistoliitto haluaisi myös lisätä tänne tulevien kiintiöpakolaisten määrää, mutta kun tosiasiallinen tilanne on se, että meillä ei löydy kunnissa paikkoja. Ei ole resursseja ottaa vastaan. Ei ole myöskään sitä kulttuurista asennetta ottaa vastaan näitä muutamia satoja ihmisiä.

Minä haluaisin tällaista maahanmuuttokeskustelua nyt tähän, että...

13:40
Toimittaja
Mutta tässä on myöskin se, että varmaan tällä teidän Kansankodin kuokkavierailla halutaan muistuttaa, että myös suomalaiset ovat olleet tässä siirtolaisen asemassa ja muuttaneet muualle. Että onhan täältä lähdetty paremman elämän perässä niin Amerikkaan, Australiaan ja Ruotsiinkin, niin...ja siitä puhutaan jotenkin sillä tavalla, että sitä ei edes hävetä. Se on jotenkin, että me ollaan lähdetty sinne. Mutta sitten jos tänne tullaan hakemaan sitä, samoista syistä, parempaa elämää ja työtä ja niin pois päin, niin sitten siihen suhtaudutaan kuitenkin todella nihkeästi. Niin mistä luulette, että tämä johtuu?

Markku Heikkinen
Suhtaudutaanko siihen niin nihkeästi? Musta tämä on tämmöinen kupla!

Pentti Kotkaniemi
On tietysti vähän tilannekohtainen kysymys, että jos talous on lamassa ja tulee joku ulkolainen ja vie sulta työpaikan, niin täytyy olla tosi avarakatseinen ihminen, että se suhtautuu siihen, että ou jee, hieno juttu, että tämä kaveri sai duunia Suomesta.

17:30
Markku Heikkinen
Mutta jos me puhutaan taas näistä tästä pienestä osasta, tästä vähän yli 2 000 ihmisestä, jotka on näitä hädänalaisia, siis kiintiöpakolaisia tai turvapaikanhakijoita, jotka saa sen statuksen ja luvan olla Suomessa. Niin heillä on taas aivan oma problematiikkansa. Että ne kärsimykset, jos ihminen on ollut kymmenen vuotta viettänyt lapsuuttaan Ruandassa pakolaisleirillä, väkivalta, kokenut fyysistä väkivaltaa raiskauksia. Se on sellainen problematiikka, että pitäis vähän yrittää ymmärtää sitäkin näistä kiintiöpakolaisista, että heillä on se oma epävarmuutensa, että ne voi olla aika pihalla ottamaan myös kontaktia paikallisväestöön. Että se on oma problematiikkansa.


19:50
Markku Heikkinen
Mitenkähän saisi valoa tunnelin päähän? Miten me on päästetty tämä julkinen keskustelu näin latteaan jamaan? Nyt puhutaan aivan siis kärpäsenkakasta.

20:10
Markku Heikkinen
Tämä on mielenkiintoinen kulttuurinen kysymys, että mikä helvetin pelko meillä suomalaisilla nyt on?

20:30
Markku Heikkinen
Ei meillä ole mitään maahanmuutto-ongelmaa. Meillä on...siis ongelma on kunnissa, että niillä ei ole rahoja, resursseja ottaa. Tai sitten tämä kulttuurinen asenne, pelko, nyt näitä kiintiöpakolaisia...puhutaan muutamasta sadasta ihmisestä, hei! Että mistä nyt puhutaan? Kyllä meillä on ihan oikea työelämän ongelma ja nämä on selviytymiskysymyksiä. Ne on se ongelma, että se on tietyllä lailla se Ruotsiin menneiden suomalaisten työvoima ja siirtolaisten elämänkysymys ollut. Että voi olla, että me joudutaan lähteen täältä taas kohta jonnekin, jos Nokia tuotekehittely esimerkiksi kaatuu. Niin kyllä se tarkoittaa tuhansia ja tuhansia uusia työttömiä. Se on ihan oikea kysymys. Mutta ei se ole mikään ratkaisu, että me irrottaudumme maasta ja niistä kansainvälisistä sopimuksista ja siitä humanitaarisuudesta, humaanista maailmasta. Suomi on eurooppalainen sivistysvaltio. Eihän me helvetti mihinkään barbariaan ja fasismiin haluta!

22:40
Markku Heikkinen
Onhan meillä rahaa tässä maassa... Rahaahan riittää tässä maassa. Tämä nykyinen hallitus on alentanut veroja 8-9 miljardia

Pentti Kotkaniemi
Rahaa on!

Markku Heikkinen
Niin! Siis mihin se raha..sitä siis oikeasti on.

23:30
Markku Heikkinen
Kun me tiedämme, että onnellisuus ei... Se 70-luvun elintaso, tutkimusten mukaan, on riittänyt. Se, että ihmiset on silloin olleet onnellisimmillaan. Että sekin avaa tietyn näköalan.