tiistai 12. huhtikuuta 2016

Vantaan Sanomat: Supo: Ääri-islamistit aktivoitumassa omaksi verkostoksi Suomessa

Vantaan Sanomat: Supo: Ääri-islamistit aktivoitumassa omaksi verkostoksi Suomessa 12.4.2016

Supo seuraa Suomeen muodostumassa olevaa ääri-islamistista piiriä.
Suomeen on muodostumassa radikaali-islamistien piiri tai verkosto, kertoo suojelupoliisin ylitarkastaja Tuomas Portaankorva.

Ainakin osa piirin jäsenistä on Syyrian sodasta palanneita suomalaisperäisiä Isis-taistelijoita.

Portaankorva ei paljasta, millaista verkoston toiminta on tai liittyykö siihen terrori-iskujen suunnittelu. Hänen mukaansa piiriin kuuluvat henkilöt jakavat kuitenkin samankaltaisen arvomaailman, islamistisen radikalismin. Ideologian kannattajat havittelevat maailmanlaajuista islamilaista valtiota, ja he ovat olleet valmiita käyttämään väkivaltaa pyrkimyksissään.

Portaankorvan mukaan verkostoon kuuluvat ovat supon tiedossa ja seurannassa.

– Toistaiseksi piiristä ei koidu välitöntä terrorismin uhkaa maamme turvallisuudelle, Portaankorva arvioi.

Osa aktivoitumassa olevan piirin jäsenistä on kokeneita jihadisteja, jotka ovat haalineet Syyrian sotatantereilta monenlaista käytännön osaamista.

Osaavatko he valmistaa omatekoisia räjähteitä?

– Yleisesti voin sanoa, että Syyrian sodasta palanneille on kertynyt kaikenlaista sodankäyntiin liittyvää osaamista, Portaankorva muotoilee.

Supon tietojen mukaan sodasta on palannut Suomeen toistaiseksi parikymmentä vierastaistelijaa.

Supo ei paljasta, missä päin Suomea radikalistiverkosto vaikuttaa.

Portaankorva toteaa kuitenkin yleisesti, ettei Suomesta löydy Brysselin Molenbeek-lähiön kaltaisia radikalisoitumisen kriisipesäkkeitä.

– Väestön syrjäytymisen ehkäisy on yksi keskeinen keino torjua radikalisoitumista ja terrorismia. Syrjäytymisellä ei kuitenkaan pystytä täysin estämään terroritekoja, sillä ne ovat loppupelissä ihmisen henkilökohtainen valinta, ylitarkastaja muistuttaa.