maanantai 9. joulukuuta 2013

Savon Sanomat: Pakolaisista tiukka äänestys Suonenjoella

Savon Sanomat: Pakolaisista tiukka äänestys Suonenjoella 9.12.2013

Suonenjoen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana esityksen pakolaisten vastaanottamisesta Vanhamäen hyvinvointikeskukseen. Asia meni lopulta äänestykseen, jossa pakolaismyönteinen kanta voitti äänin 14–12.

Vastaesityksen sopimuksen hylkäämisestä teki keskustan Pekka Kauppinen.

Kaupunki sitoutuu enintään 16 alle 18-vuotiaan pakolaislapsen tai -nuoren vastaanottamiseen. Pakolaiset tulisivat Suonenjoelle vuosina 2014–2016. Sosiaalilautakunta sai nyt valtuutuksen sopia Vanhamäki-säätiön kanssa pakolaisnuorten ympärivuorokautisesta huollosta ja hoidosta. Tavoitteena on perheryhmäkotiyksikön käynnistäminen Vanhamäessä.

Suonenjoki ja Vanhamäki ovat neuvotelleet jo pitkään pakolaistoiminnan uudelleen käynnistämisestä. Kesäkuun valtuustossa näytti, että sopimuksella ei ole riittävää kannatusta, ja asia jäi lopulta pöydälle äänin 13–12. Syyskuun valtuustossa asia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi.

Maanantain valtuustossa tehtiin yksi pieni lisäys ensi vuoden talousarvion investointiohjelmaan. Iisveden luistelukentän pukukoppia varten varattiin 15 000 euroa.