perjantai 6. joulukuuta 2013

Aamulehti: Kohurehtori selittää Suomen Pisa-romahdusta: Otannassa liikaa maahanmuuttajia

Aamulehti: Kohurehtori selittää Suomen Pisa-romahdusta: Otannassa liikaa maahanmuuttajia 6.12.2013

Sastamalan Sylvään koulun rehtori Jari Andersson saapui tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoon perjantai-iltana.

Aamulehden videohaastattelussa Andersson kertoi, mitä Suomen itsenäisyys merkitsee hänelle. Hän otti kantaa myös Suomen heikentyneeseen Pisa-menestykseen, josta on puhuttu viime aikoina paljon.

Anderssonin mukaan Suomen Pisa-tulos oli tietoisesti painotettu maahanmuuttajataustaisilla oppilailla, mikä on voinut vaikuttaa tulokseen.

Rehtori Jari Andersson on herättänyt huomiota pitämällä koulussaan tiukkoja sääntöjä. Esimerkiksi tupakoinnista kärähtäneet opiskelijat ovat joutuneet tekemään tutkielman tupakan vaaroista ja allekirjoittamaan tupakoimattomuuslupauksen.