tiistai 17. joulukuuta 2013

Vantaan Sanomat: Aloite: Maahanmuuton kulut selvitettävä

Vantaan Sanomat: Aloite: Maahanmuuton kulut selvitettävä 17.12.2013

Vantaan perussuomalaisten valtuustoryhmä vaatii kaupunkia selvittämään maahanmuuton kustannukset. Asiasta jätettiin maanantaina valtuustoaloite, jonka allekirjoitti 11 valtuutettua.

Aloitteen mukaan kaupungin tulisi teettää kattava selvitys maahanmuuton kustannuksista. Vastaava tutkimus on tehty esimerkiksi Turussa 2011 yhteistyössä paikallisen ammattikorkeakoulun kanssa.

Selvityksen tulisi osoittaa mahdolliset maahanmuuton haitta- ja hyötyvaikutukset, joiden perusteella kaupungilla olisi mahdollisuus puuttua tilanteeseen ja vaatia valtiota ottamaan enemmän vastuuta kotouttamisen edistämiseksi.

Perussuomalaisten arvion mukaan nykyiset resurssit eivät riitä maahanmuuttajien hyvään ja tehokkaaseen kotoutumiseen.