torstai 5. joulukuuta 2013

Yle: Perussuomalaiset lopettaisivat pakolaisten vastaanoton Kouvolassa

Yle: Perussuomalaiset lopettaisivat pakolaisten vastaanoton Kouvolassa 5.12.2013

Valtuustoaloitteen mukaan säästöt pitää ulottaa myös maahanmuuttopalveluihin, jotka pitäisi lopettaa kokonaan parin seuraavan vuoden aikana. Kouvolan maahanmuuttokoordinaattori pyörittelee päätään aloitteen perusteluille. Kouvolassa perussuomalaiset haluavat lopettaa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen kaupunkiin.

Valtuutettu Antti Eskelisen tekemän aloitteen mukaan kaupungin maahanmuuttopalvelut pitäisi lakkauttaa asteittain vuoden 2016 loppuun mennessä. Valtuustoaloite on parhaillaan virkamiesten valmisteltavana.

Edellinen selvitys maahanmuuton kustannuksista ei riittänyt

Aloitetta perustellaan säästöillä ja sillä, että kaupunki on luopumassa muistakin palveluista, jotka eivät ole lakisääteisiä. Maahanmuuttopalvelujen säästöt pitäisi puolueen mielestä aloittaa mahdollisimman nopeasti.

Perussuomalaiset haluavat myös herätellä yleistä keskustelua maahanmuuton kustannuksista. Ryhmä pyysi kaupungilta selvitystä kustannuksista jo viime valtuustokaudella, mutta ei ollut tyytyväinen saatuihin vastauksiin.

Kiintiöpakolaisten vastaanotto ei ole kunnalle pakollista, mutta kuntaan muuttavan pakolaisen tilanne on kartoitettava ja hänelle on tehtävä kotoutumissuunnitelma. Valtio korvaa kiintiöpakolaisista koituvat kulut kunnille neljän ensimmäisen vuoden ajalta.

Maahanmuuttokoordinaattori: Pyydetyt tiedot on toimitettu

Kouvolan maahanmuuttokoordinaattori Tuija Väyrynen sanoo, että tuoreimman valtuustoaloitteen perustelut eivät aukene ainakaan hänelle.

Maahanmuuttopalveluja on hänen mukaansa pystytty pyörittämään valtion osoittamalla määrärahalla, ja esimerkiksi viime vuonna rahaa jäi jopa yli. Lisäksi tarjottavana on monia lakisääteisiä palveluja kuten kotoumissuunnitelman tekeminen ja tulkkipalvelujen tarjoaminen.

Maahanmuuttopalveluissa työskentelee seitsemän työntekijää. Väyrysen mukaan tietoja ja kustannuksia ei ole pimitetty.

– Olemme toimittaneet kaikki pyydetyt tiedot ja tulemme tekemään niin myös tällä kertaa, Väyrynen sanoo.

Väyrynen muistuttaa myös, että kiintiöpakolaisten määrä on ollut Kouvolassa vähäinen. Viimeisten kolmen vuoden aikana kaupunki on vastaanottanut runsaat 40 kiintiöpakolaista, joka on noin 10 prosenttia kaikista kaupungin pakolaisista.

Vastaanottamisen lopettaminen olisi Väyrysen mukaan suuri menetys myös siksi, että valtio on korottamassa pakolaisista maksettavia korvauksia. Syyrian konfliktin takia Suomi nostaa pakolaiskiintiötään 300 henkilöllä. Mikäli kunta päättää ottaa ensimmäistä kertaa pakolaisia vastaan tai nostaa aiempaa kiintiötään, maksaa työ- ja elinkeinoministeriö kunnalle 20 000 euron kertakorvauksen.


Mistä on kyse?
- Perussuomalaisten valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen, jonka mukaan Kouvolan ei pitäisi ottaa enää vastaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita
- Aloitetta perustellaan säästöillä ja sillä, että kaupunki karsii muitakin palveluita, jotka eivät ole lakisääteisiä
- Kouvolan maahanmuuttokoordinaattori muistuttaa, että valtio vastaa pakolaiskustannuksista


____