Thomas Elfgren: Hiljaiset mahdollistajat

Sipoon Sanomat, kolumni: Thomas Elfgren: Hiljaiset mahdollistajat 4.2.2014

Nelson Mandelan elämäntyöstä kertova elokuva “Mandela - pitkä tie vapauteen” esitettiin eilen ennakkonäytöksenä arvovaltaiselle kutsuvierasjoukolle. Halonen, Tuomioja ja moni muu yhteiskunnallinen vaikuttaja kunnioittivat Mandelan muistoa läsnäolollaan. “Vallankumouksellinen - Vanki - Presidentti” luki elokuvajulisteessa. Tapahtumat Etelä-Afrikassa 60-luvulla olivat minulle silloin liian monimutkaiset ymmärrettäviksi. Länsi leimasi Mandelan ja Steve Bikon terroristeiksi. Se riiitti silloin minulle. Halonen, Tuomioja ja muut sen ajan nuoriospoliitikot osoittivat samaan aikaan kaduilla mieltään maan harjoittamaa rotusortoa vastaan.

1990-luvun puolivälissä aloitin työni tutkinnanjohtajana Haagin sotarikostuomioistuimessa. Työt olivat juuri alkamassa ja Balkanin konflikti kävi kuumimmillaan. Eräänä päivänä ovesta astui yksikkööni uusi jäsen, Frank Dutton. Hän oli juuri jäänyt eläkkeelle Etelä-Afrikan poliisista. Herrasmiehestä, valkoisesta sellaisesta, huokui vaatimattomuus ja poikkeuksellisen kova ammattitaito.

Yhteisillä pitkillä työmatkoillamme Frank kertoi työstään rotuerottelun jälkipyykin selvittelyssä. Hänestä tuli myöhemmin totuus- ja sovintokomission asettaman tutkintayksikön päällikkö. Tutkittavien joukossa oli myös hänen entisiä läheisiä työtovereita. En pysty edes kuvittelemaan kuinka rankkaa tuo työpesti on hänelle ollut. Tuollainen työympäristö vaatii rohkeutta ja itsetuntoa. Myöhemmin minulle selvisi, että Mandela kiitti häntä henkilökohtaisesti työstään.

Frank Dutton avasi silmäni ymmärtämään miten monisyisesti rasismi ja rotuerottelu voi yhteiskunnassa ilmetä. Sitä löytyy kaduilta, kodeista, laitoksista, viranomaisten hallintokulttuurista, kaikkialta. Se tulee hiipuen, kaivautuen ihmisten arkipäivään huomaamatta.

Rasismin suurin ongelma eivät ole ne kuuluvat ja näkyvät rasistit, vaan se suuri enemmistö, joka hiljaisuudellaan antaa heille tilaa, Frank valisti. Ne mahdollistajat, jotka eivät huomaa että arkipäivässä on sittenkin jotain pahasti pielessä. Jos heiltä kysytään, he sanovat ettei rasismi ole ongelma.

Frank opetti minua näkemään ja kuuntelemaan. Aloita itsestäsi, meissä kaikissa on pieni rasisti, hän valisti. En pitänyt näkemästäni. Hän oli oikeassa. Meille kaikille vieraspelko on vaistonvarainen selviytymiskeino. Kaikki vieras on meille uhka, kunnes se toiseksi todistautuu. Rasisti ei jää odottamaan. Hänelle pelkojen ja ennakkoluulojen siirtäminen jopa omiin lapsiin on itsestään selvyys.

Erkki Tuomioja tänään puheessaan kertoi Mandelan lehdistötilaisuudesta Suomessa vuonna 1999. Mandela puhui rasismin ja eriarvoisuuden poistamisesta. Viimeisen kysymyksen pääsi esittämään 12-vuotias koulutyttö Emma Annila. Miten lapset voivat estää rasismin leviämistä, hän kysyi. Maailman pitää täyttyä kouluista, joiden oppilaat ovat erivärisiä, ja tämän lisäksi myös värisokeita, vastasi Mandela.

Vaatii paljon itsetuntoa ja rohkeutta voittaa tuo vaistonvarainen vieraspelko. Ennakkoluulojen karsiminen alkaa siitä, ettei jää kuuntelemaan pelokkaita rasisteja. Sen kun taitaa, antaa myös itselleen mahdollisuuden tulla hyväksytyksi.