tiistai 8. joulukuuta 2015

Yle: Maahanmuuttovirasto ihmettelee lakimiehen pestaamista – mihin sitä tarvitaan?

Yle: Maahanmuuttovirasto ihmettelee lakimiehen pestaamista – mihin sitä tarvitaan? 8.12.2015

Asikkalan kunta on esittänyt vaihtoehtoisia tiloja vastaanottokeskusta varten. Maahanmuuttoviraston mielestä tarjous tuli kuitenkin liian myöhään; vastaanottokeskus perustetaan kunnan ainoaan hotelliin. Kunnanjohtaja on palkkaamassa juristin pitämään kunnan puolta.

Maahanmuuttoviraston mukaan Asikkalan kunnan oma ehdotus vastaanottokeskuksen perustamisesta tuli liian myöhään.

Johtaja Jorma Kuuluvaisen mukaan Maahanmuuttovirasto oli jo ehtinyt tehdä toimeksiannon Kotouma Oy:n kanssa, kun kunta ehdotti muuta paikkaa kuin Tallukan hotellia. Kunnanjohtaja syyttää Maahanmuuttovirastoa siitä, ettei se kuuntele kuntaa.

Kuuluvainen myöntää, että vastaanottokeskuksen perustaminen vastahakoiseen kuntaan ei ole helppoa.

– Eihän se hyvä lähtökohta tietenkään ole. Ainahan tilanne olisi parempi, jos sijaintikunta olisi yhteistyössä ja kumppanina mukana. Jos toimintaympäristö on kovin kielteinen, niin toiminnan lähtökohta on hankala, sanoo Kuuluvainen.

Kunnanjohtaja palkkaamassa lakimiestä

Kuuluvaisen mukaan Maahanmuuttovirasto kuitenkin otti huomioon kunnan näkemykset ja pudotti turvapaikanhakijamäärää Tallukkaan 500:sta 350:een. Kunnan mielestä sekin on liikaa. Kunnanjohtaja on ilmoittanut palkkaavansa lakimiehen kunnan avuksi.

– En oikein tiedä miksi lakimies olisi meihin yhteydessä. Me olemme tehneet sopimuksen meidän kumppanin kanssa. Kiinteistönomistaja on päättänyt ratkaista asian näin. Mikä tämä juridinen kysymys tässä on, mihin lakimies on palkattu? Kai se selviää, ihmettelee Kuuluvainen.

Asikkalan kunta, Maahanmuuttovirasto ja vastaanottokeskusta perustava Kotouma Oy tapaavat tiistaina iltapäivällä.