tiistai 12. tammikuuta 2016

MTV: Orpo: Ilmenevä ahdistelu on kitkettävä

MTV: Orpo: Ilmenevä ahdistelu on kitkettävä 12.1.2016
MTV: Ahdistelukohu harmittaa 25 vuotta Suomessa asunutta Alia: "Se leimaa myös meidät muut"
MTV: Pakolaisena tullut Bahaeldin: Olen käynyt täällä koulun ja armeijan, silti en kuulu yhteiskuntaan

Sisäministeri Petteri Orpo painottaa, että viranomaisten on tehtävä kaikkensa kitkeäkseen mahdollisesti ilmenevät joukkoahdistelut. Uudenvuodenyön tapahtumat on kuitenkin selvitettävä perusteellisesti.

– Toivon, että poliisi saa asian tutkittua mahdollisimman nopeasti. Kölnissä nähty joukkoahdistelu on ilmiönä vastenmielinen ja eikä mitenkään hyväksyttävissä. Vaikea on nähdä, mitä tarkoitusperiä tällainen toiminta hyödyttäisi, hän toteaa.

Hän kuitenkin korostaa, että vielä on selvittämättä, mitä uudenvuodenyönä tarkalleen tapahtui. Orpo kehuu poliisin toimintaa.

– Poliisilla oli tiedustelutietoa siitä, että jotain rikollista oli uutenavuonna suunnitteilla. Poliisi suoriutui hyvin, vaikka kaikkia tapahtumia ei välttämättä onnistunutkaan estämään. Uusivuosi oli kuitenkin pääasiassa rauhallinen.

"Yleistäminen on vaarallista"

Hänen mukaansa joukkoahdistelujen kaltaisten ilmiöiden mahdollinen rantautuminen Suomeen on esimerkki turvallisuusympäristön muutoksen aiheuttamista yllättävistä muutoksista, joihin on varauduttava.

Orpo varoisi kuitenkin vetämästä yhtäläisyyksiä joukkoahdistelun ja turvahakijoiden määrän kanssa. Hän pitää yleistämistä vaarallisena.

– Suurin osa turvapaikanhakijoista on paennut vaikeaa tilannetta. Suureen joukkoon mahtuu kuitenkin ihmisiä, jotka ovat väärin motiivein liikkeellä.


____________________________________

MTV: Ahdistelukohu harmittaa 25 vuotta Suomessa asunutta Alia: "Se leimaa myös meidät muut"

Turvapaikanhakijoiden lähestymisyritykset naisiin harmittavat Suomessa pitkään asuneita maahanmuuttajia.

– Tämä leimaa muutkin ulkomaalaiset Suomessa, Ali sanoo.

Bussinkuljettajana työskentelevä Ali on asunut Suomessa vuodesta 1990. Nyt hän on vihainen, koska pelkää omankin maineensa puolesta.

– Turvapaikanhakijoiden ahdisteluyritykset leimaavat muutkin ulkomaalaiset Suomessa. Turvapaikanhakijoille pitää sanoa, että olette nyt Suomessa eikä täällä käyttäydytä noin, Ali sanoo painokkaasti.

Ilmiö näkyi jo syksyllä

Aseman Lapset ry:n katusovittelun hankepäällikkö Heikki Turkka kertoo, että turvapaikanhakijat ovat saaneet väärää tietoa siitä, mikä heitä Suomessa odottaa.

– Arabiankielentaitoisilta on tullut tietoa, että Facebookissa levitetään tietoa, että Suomi on maa, jossa on kauniita naisia, jotka odottavat teitä. Tämän tyylistä harhaanjohtamista on, Turkka sanoo.

Heikki Turkka kertoo tapauksesta, jonka seurauksena Aseman Lapset otti yhteyttä poliisiin.

– Syksyllä iltahämärällä suomalaisnuoria ja turvapaikanhakijoita kokoontui paljon samaan paikkaan. Turvapaikanhakijat olivat innostuneita vastakkaisesta sukupuolesta, mikä tietyllä tavalla oli normaalia, mutta sitten, kun heitä oli niin paljon, niin se hämmensi meitä. Otimme yhteyttä poliisiin ja kerroimme omat havainnot.

Tilanne muuttui muutamien vastaavien tilanteiden jälkeen parissa viikossa.

– Se muuttui aika nopeasti. Me lisäsimme jalkautumista eli olimme liikkeellä parilla partiolla perjantaina ja lauantaina ja samaan aikaan myös poliisi jalkautui alueella, Heikki Turkka kertoo.

– Tämän jälkeen se on ollut ihan yksittäistä viheltelyä ja huutelua perään, mitä nyt näkee joka puolella ja ihan kantasuomalaistenkin tekemänä.

Turvapaikanhakijat ovat innokkaita kuvaamaan nuoria ja vähän vanhempiakin naisia.

– Kuvien ottaminen on tietysti semmoinen, mikä on tullut turvapaikanhakijoiden mukana. Luulen, että se kuva lähtee aika nopeasti sosiaaliseen mediaan ja niistä voi kieltäytyä ja pitääkin kieltäytyä. Sitä ei tiedä, missä omat kuvat hetken päästä ovat ja minkä tarinoiden kanssa.

Aseman seutu muodissa

– Rautatieasema on ollut nuorten suosiossa nyt vuoden, kaksi. Täällä on ihan hirmuisesti nuoria perjantai- ja lauantai-iltaisin. Myös me olemme täällä hymyilemässä, ja saimme juuri uuden tilan tähän, että pystymme tekemään vielä enemmän töitä täällä. Nuoret vaihtavat paikkoja ja nyt on Kamppi rauhoittunut ja aseman seutu on taas muodissa, Heikki Turkka kertoo.

– Ei meillä ole täällä mitään muuta roolia kuin olla hymyileviä, turvallisia aikuisia ja tehdä nuorisotyötä. Me soitamme järjestyksenvalvojille ja poliisille, jotka hoitavat puuttumiset ja tällaiset.

Turvapaikanhakijat ovat löytäneet rautatieaseman muiden joukossa.

– Toki heitä näkyy enemmän, mutta joskus se on myös ihan hauskaa. Kerran oli yksi katusoittaja, joka soitti paikallista musiikkia. Harvoin näkee, kun 200 ihmistä tanssii ja on hyväntuulisia.

_______________________________________

MTV: Pakolaisena tullut Bahaeldin: Olen käynyt täällä koulun ja armeijan, silti en kuulu yhteiskuntaan

Irakissa syntynyt Bahaeldin Abbas on sitä mieltä, että kohu seksuaalisesta ahdistelusta on yleistynyt liikaa irakilaisiin turvapaikanhakijoihin.

– On hyvä, että ilmiötä torjutaan ja varmasti jotkut turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet tekoihin. Suomessa on kuitenkin ennenkin ollut seksuaalista häirintää ja ahdistelua, ei vasta turvapaikanhakijoiden jälkeen. Onko seksuaalinen ahdistelu rangaistavaa vain maahanmuuttajalle, hän kysyy.

Abbas muistuttaa, että vuonna 2015 Suomeen on saapunut noin 20 000 irakilaista turvapaikanhakijaa, ja heistä vain jotkut ovat syyllistyneet häirintään.

Hän korostaa, että ahdistelu ilmiönä on tuomittava ja estettävä, tekijästä riippumatta.

– Ilmiö pitää torjua välittömästi ja mielestäni tekijöitä olisi rangaistava kansalaisuudesta riippumatta. Olen sitä mieltä, että tekoihin syyllistynyt turvapaikanhakija tulee myös karkottaa, Abbas toteaa.

"Vaikka olen käynyt koulun ja armeijan, ei minua pidetä osana yhteiskuntaa"

Irakin suurlähetystössä paikallisena työntekijänä toimiva Abbas saapui Suomeen perheensä kanssa kymmenvuotiaana ja on asunut Suomessa nyt 19 vuotta. Suomeen Abbas pääsi Jordaniassa sijaitsevalta pakolaisleiriltä. Hän on ollut paljon yhteyksissä turvapaikanhakijoiden kanssa ja kertonut heille muun muassa Suomen yhteiskunnasta ja tavoista.

Keskustelussa ihmisryhmiä leimataan herkästi, ja Abbas on kokenut sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun loukkaavana.

– Irakilaisena miehenä keskustelu häiritsee, vaikken ole turvapaikanhakija. Minua loukkaa paljon, että vaikka olen käynyt koulut ja armeijan, ei minua kommenttien perusteella pidetä osana suomalaista yhteiskuntaa.

Hän muistuttaa, ettei edes hän pelkän ulkonäön perusteella pysty päättelemään, onko kadulla kulkeva henkilö turvapaikanhakija, saati sitten irakilainen vai pohjoisafrikkalainen.

Abbas toivoo turvapaikanhakijoille tekemistä

Abbas pelkää, että turvapaikanhakijoiden tekojen liioittelu aiheuttaa negatiivisia seurauksia niin turvapaikanhakijoissa kuin rasistisissa ääriliikkeissä. Turvapaikanhakijat kokevat olevansa epätoivottuja ja tulevansa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti samalla, kun rasistiset ääriliikkeet käyttävät väitteitä hyväkseen houkutellakseen jäseniä.

Abbas uskoo, että tekoja pystyttäisiin vähentämään tarjoamalla turvapaikanhakijoille mielekästä tekemistä.

– Nyt turvapaikanhakijat joutuvat makaamaan vastaanottokeskuksessa, eivätkä voi harrastaa tai tehdä töitä. Jos heillä olisi mahdollisuus tehdä jotain, eivät he menisi juomaan alkoholia ja tekemään tyhmyyksiä, hän uskoo.

Oma ongelmansa on myös se, että turvapaikanhakijat ovat uudessa yhteiskunnassa ja voivat kokea, etteivät ole tervetulleita. Tämä on ongelmiaan aiheuttamaan ahdistusta ja pahaa oloa, joka voi purkautua esimerkiksi häiriökäyttäytymisenä.

– Mielestäni tällaisen teon tekijä on sairas ja tarvitsee hoitoa. Tekijä on aina vastuussa teoistaan, ei yhteiskunta tai kulttuuri. Teon taustalla on tekijän oma moraali ja kasvatus.

Taharrus gamae -ilmiö tuttu

Abbas korostaa, ettei sukupuolten välinen tasa-arvo ole Irakissa niin huonoissa kantimissa kuin julkisen keskustelun perusteella voisi kuvitella.

– Irakissa miesten ja naisten välinen tasa-arvo on kirjattu perustuslakiin, ja tilanne on paljon monia maita parempi. Oma tätini on esimerkiksi kansanedustaja Irakin parlamentissa, hän kertoo.

Paljon keskustelua herättänyt taharrush gamae -ilmiö on Abbasille tuttu, mutta hänen mukaansa se ei ole yleinen Irakissa.

– Viime vuosina tapauksia on ollut muutamia. Ahdistelu on Irakissa ehdottomasti kielletty ja rangaistavaa. Irakilainen perinne tai kulttuuri ei millään tavalla hyväksy seksuaalista häirintää.