sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Yle: Sisäministeriön Nerg: "Pakkopalautus herättää sanana vastahankaa neuvotteluissa"

Yle: Sisäministeriön Nerg: "Pakkopalautus herättää sanana vastahankaa neuvotteluissa" 17.1.2016

Irakilaisten virkamiesdelegaatio on vierailulla Suomessa ja nyt palautussopimuksesta neuvotellaan toden teolla. Puuttuvat palautussopimukset vaikeuttavat edelleen turvapaikanhakijoiden palauttamista juuri niihin maihin, joista vuonna 2015 tuli eniten turvapaikanhakijoita Suomeen.

Turvapaikanhakijoiden palauttaminen on ollut erityisen vaikeaa Suomesta Irakiin, Afganistaniin ja Somaliaan. Syynä on se, että näihin maihin ei ole niin sanottuja palautussopimuksia.

Viime vuonna Suomeen tuli liki 32 500 turvapaikanhakijaa, joista valtaosa Irakista ja Afganistanista. Neuvottelut palautussopimuksista ovat kuitenkin edelleen käynnissä, Irakin kanssa syksystä alkaen ja Afganistanin kanssa on neuvoteltu jo pidemmän aikaa. Somalian kanssa ei ole edistytty vuosikausiin.

Mitä tarkoitetaan pakkopalautuksella ja mitä ei?

Irakin kanssa on nyt istuttu yhteiseen neuvottelupöytään: virkamiesdelegaatio Irakin sisäministeriöstä ja maahanmuuttovirastosta on tällä viikolla ollut vierailulla Suomessa. Keskusteluja on käyty Suomen sisäministeriössä, Helsingin poliisilaitoksella ja maahanmuuttovirastossa. Neuvottelupöydässä on väännetty sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin mukaan kättä eniten siitä, mitä tarkoittavat vapaaehtoinen palautus ja pakkopalautus.

– Pakkopalautus sanana herättää Irakissa ja myös näissä kaikissa meidän neuvottelukumppaneissa vastahankaa. Asia pitää puolin ja toisin ymmärtää, että mitä me tarkoitamme pakkopalautuksella ja mitä me emme tarkoita. Irakissa ja samoin Afganistanissa se tarkoittaa jotakin paljon kovempaa kuin suomalaisessa yhteiskunnassa.

Palautussopimuksessa on kyse siitä, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö otetaan takaisin kotimaahansa. Mitä viranomaista kohdemaassa informoidaan, kun kielteinen päätös tulee, ja kenen kanssa lähdetään lentoja järjestelemään.

– Afganistanin sopimus on siinä vaiheessa, että ensimmäiset luonnokset on tehty, mutta ei olla vielä näin pitkällä virkamiestason neuvotteluissa kuin Irakin kanssa, Päivi Nerg sanoo.

Ruotsiltakin puuttuvat pelisäännöt Irakin kanssa

Ruotsilla on palautussopimus, mutta takaisinottosopimuksen kaltaista pöytäkirjaa käytännön pelisäännöistä ruuvataan myös länsinaapurissa parhaillaan. Palautukset Irakiin eivät ole onnistuneet Ruotsissakaan.

– Ainakin he ovat antaneet meille ymmärtää, etteivät ole pystyneet kovin montaa palauttamaan, Nerg sanoo.

Kansliapäällikkö on päättäväinen, eikä aio antaa neuvotteluissa periksi ennen ratkaisua. Hänen mukaansa neuvotteluissa luodaan toimintatavat, joiden myötä suurin osa lähtee vapaaehtoisesti.

– Suomalainen yhteiskunta lähtee siitä, että täällä ei voi olla ilman lupaa. Meidän täytyy luoda sellaiset toimintamallit Irakin, Afganistanin ja Somalian kanssa, että pystytään ne viimeisetkin palauttamaan.