lauantai 23. tammikuuta 2016

Satakunnan Kansa: Viranomainen kiinnostui: Voiko kuntosali käännyttää turvapaikanhakijat ovelta?

Satakunnan Kansa: Viranomainen kiinnostui: Voiko kuntosali käännyttää turvapaikanhakijat ovelta? 23.1.2016

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa on herännyt kiinnostus kuntosalitoimintaa Porin Kalevanpuistossa harjoittavan Porin Kuntotorni Oy:n kannanottoihin, jotka koskevat yhtiön suhtautumista turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksiin treenata salilla.

Porilaine-lehden mukaan yhtiö ilmoitti ensin, ettei turvapaikanhakijoilla ole heidän salilleen mitään asiaa, koska henkilökunta oli saanut asiasta valituksia jo ennalta. Kuntotorni on Liinaharjan vastaanottokeskuksen lähin kuntosali.

Satakunnan Kansan tänään lauantaina ilmestyvässä haastattelussa yhtiön yksi omistaja täsmentää käytäntöä. Hänen mukaansa yritys tarvitsee asiakkailtaan kuvallisen henkilökortin mahdollisia vastuutilanteita varten. Sellaista ei ”paperittomilla” turvapaikanhakijoilla ole.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston mukaan tapauksessa ollaan hyvin lähellä etnistä syrjintää.

Vastaavasta asiasta on meneillään ainakin yksi rikostutkinta. Heinolassa toimiva kuntosali ilmoitti viime vuoden lopulla, kun salin läheisyyteen oli avattu vastaanottokeskus, ettei se ota maahanmuuttajia asiakkaikseen. Virallinen selitys oli, että jäsenmäärä on täynnä.

Lue lisää lauantain lehdestä!