keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Yle: Lapsiasiavaltuutettu: Maahanmuuttajalasten ongelmat havaittava

Yle: Lapsiasiavaltuutettu: Maahanmuuttajalasten ongelmat havaittava 20.1.2016

Jos lasten hyvinvoinnista ei huolehdita, syrjäytymisen riski kasvaa, sanoo Tuomas Kurttila.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila sanoo, että maahanmuuttajataustaisilla lapsilla on ongelmia, joihin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Syrjäytymisen ja vaikeuksiin ajautumisen riski kasvaa siksi.

Kurttila on esittänyt hallitukselle, että se perustaisi osana maahanmuuttovalmistelua työryhmän, joka seuraisi ja arvioisi nimenomaan lasten kotoutumista.

Tosiasiat on tunnustettava, vaatii Kurttila. Vuoden 2013 Kouluterveyskyselystä selvisi muun muassa, että liki joka toisen maahanmuuttajapojan elämässä oli läsnä fyysinen uhka. Seksuaalista väkivaltaa oli kokenut pojista joka kolmas ja tytöistä 28 prosenttia.

Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla on myös muita useammin keskusteluvaikeuksia vanhempiensa kanssa. Tämä pitää tunnistaa, pohtii Kurttila.