Turun Sanomat, kolumni:
Seppo Kimanen: Mietteitä maahanmuutosta 21.10.2009Olen yrittänyt kaikki konstit, mutta yhtään alle 70-vuotiasta työntekijää en saa yritykseeni. He taas ovat haluttomia työskentelemään silloin kun pitäisi, eli iltaisin ja viikonloppuisin.” Puhuja on Itä-Suomen syrjäseudulla toimivan pienen lomahotellin omistaja, jonka on ollut pakko sulkea sesonkiaikoina varsin suosittu ravintolansa. Työvoimatoimisto ei ole kyennyt auttamaan, vaikka paikkakunnan virallinen työttömyys lähentelee 20 prosenttia.
Suomeen tulee elintasopakolaisia, koska meillä on tarjolla suhteellisen hyvin palkattua työtä, joka ei suomalaisille kelpaa. Ei ihme, jos kuudenkymmenen euron kuukausipalkalla ahertava afrikkalainen tai aasialainen haaveilee pääsystä maahan, jossa voi tienata yhtä paljon yhdessä päivässä.
Sekin tiedetään, ettei Suomessa tarvitse välttämättä edes työskennellä saadakseen rahaa. Sosiaaliturva takaa niukan, mutta hengissä pitävän toimeentulon. ”Vain hullu tekee Suomessa työtä”, tokaisi aasialainen nainen kampaamossa japanilaiselle puolisolleni kuullessaan tämän käyvän töissä.
Samaan aikaan kantasuomalainen päivittelee, kun maahan virtaa eri uskontokuntia edustavia ja ulkonäöltään pohjoismaalaisista poikkeavia. Syrjäseudun yrittäjän näkökulmasta maahanmuuttajia ei kuitenkaan ole tarpeeksi, jotta voitaisiin pitää yllä kannattavaa liiketoimintaa. Suomalaisten lailla eivät hekään halua työtä, jos sen hintana on muutto virikkeettömään, ennakkoluuloiseen, tai jopa vihamieliseen ympäristöön. Parempi sinnitellä mahdollisimman isossa kaupungissa ja muodostaa maanmiesten kanssa paikallisilta asukkailta suljettuja yhteisöjä.
Suomalaisesta maahanmuuttokeskustelusta tulee mieleen, että osa kansasta vieroksuu ajatusta pysyvästi naapuriin muuttavasta ulkomaalaistaustaisesta perheestä, mutta toivottaa tervetulleeksi thaimaalaisen marjanpoimijan kaltaisen keikkatyöläisen. Sellaisen, jota voi hyödyntää tarvittaessa ja heittää pois kun huvittaa.
Läntisessä Euroopassa kuitenkin yhä suurempi osa palveluista on ulkomaalaisten varassa. Jos kaikki siivoojina, bussikuskeina, hoiva-alalla ja tarjoilijoina toimivat maahanmuuttajat nostaisivat kytkintä, häiriintyisi elämä monessa maassa. Lontoossa se saisi aikaan täydellisen katastrofin.
Ei ole kauan siitä kun suomalaiset hakeutuivat joukolla leveämmän leivän perässä Ruotsin autotehtaisiin tai Australian kaivoksiin. Elintason noustua on Suomen vuoro olla houkutteleva kohde meitä köyhemmille. Harva pohjoismaalainen on valmis leimautumaan rasistiksi, mutta lapset siirretään vaivihkaa toiseen kouluun, jos maahanmuuttajien osuus nousee yli 40 prosenttiin. Muitakin enemmän tai vähemmän peitettyjä protesteja on alkanut muodostua. Riitasointujen riistäytyminen kakofoniaksi on täysin mahdollista jollakin aikavälillä.
Tehokas keino torjua elintasopakolaisten tuloa Suomeen on tehdä kaikkein likaisimmatkin työt itse. Sen lisäksi auttaisi, jos sosiaaliturvamme ja elintasomme laskisivat rajusti. Jos näitä ei haluta, pitäisi pulinat lopettaa ja ryhtyä pohtimaan, kuinka oppisimme ottamaan maahanmuuttajat vastaan ystävinä, ei vain tilapäisinä vierailijoina.
Siinä tosin on vaara, että Suomesta tulisi entistä menestyvämpi ja hauskempi. Etniset ravintolat kukoistaisivat. Palvelut monipuolistuisivat ja muuttuisivat ystävällisemmäksi. Mollivoittoiset tangot alkaisivat soida välillä duurissa. Se taas todennäköisesti lisäisi Suomeen kohdistuvia muuttohaluja entisestään ja järkyttäisi siihen kielteisesti suhtautuvien mielenrauhaa.
Pahin kuvittelemani maahanmuuton vastustajan painajainen olisi kuitenkin se, että joutuisimme jonain päivänä ottamaan vastaan suomalaisten paluumuuttajien hyökyaallon. Pois lähteneitä suomalaisia jälkeläisineen kun riittää maapallolla massoittain Espanjan aurinkorannoilta Minnesotan metsistä.
Kirjoittaja toimii Suomen Tokion suurlähetystön lehdistö- ja kulttuurineuvoksena.
Tekstit
