perjantai 23. lokakuuta 2009

Uusi Suomi: Suomi valmistautui idän pakolaishyökyyn 90-luvulla

Uusi Suomi/STT: Suomi valmistautui idän pakolaishyökyyn 90-luvulla 23.10.2009

Rajavartiolaitos varautui 1990-luvun alussa pakolaisryntäykseen epävakaasta Neuvostoliitosta, ilmenee tuoreesta historiakirjasta.

Syynä olivat Suomen ja Neuvostoliiton välille kasvanut elintasokuilu, huhut itänaapurin elintarvikepulasta ja Moskovan vallankaappausyritys elokuussa 1991.

Viipurissa oli runsaasti varsinkin somaleja odottamassa pääsyä Suomen puolelle. Pahimman ennusteen mukaan Suomeen saattaisi tulla yllättäen jopa 250 000 pakolaista. Heidän majoittamisensa esimerkiksi kokoamisleireille olisi ollut ylivoimainen haaste.

Rajavartiolaitoksella oli pakolaistulvan varalta valmiina lista poikkeustoimista. Niitä olivat muun muassa koko henkilöstön kutsuminen palvelukseen ja varusmiesten käyttö rajavartijoiden apuna.

Poikkeusoloissa laitos laski pystyvänsä toimimaan noin kuukauden. Sitten loppuisivat sekä raha että voimat.

Tiedot ilmenevät Juha Pohjosen kirjasta Rajarauhaa Suomen ja Euroopan puolesta. Se kertoo Rajavartiolaitoksen kehityksestä 1991–2009.