Karjalainen: Rasistiset rikokset tuomittava ankarimman mukaan

Karjalainen: Rasistiset rikokset tuomittava ankarimman mukaan 21.10.2009
Kansan Uutiset: Tuula-Liina Varis: Tämä harvaan asuttu, ahdas maa 26.10.2009

Taustaa:
Mediaseuranta: Nukkuvaa perhettä ammuttiin ikkunoiden läpi 17.10.2009

Joensuulaiset ovat pari päivää sulatelleet kaupungissa tapahtunutta vakavaa ja törkeää rikosta, kun yötilallaan olleen perheen kotiin ammuttiin haulikolla. Oven ja kolmen ikkunan läpi haulikolla ammutut laukaukset eivät kuin ihmeen kaupalla osuneet kehenkään. Myös muiden ihmisten henki vaarantui, kun ampujan kotona ammuttiin seinään ja ulos ikkunasta.

Joensuulaismiehellä oli myös kumppani, joka vapautettiin maanantaina tutkintavankeudesta. Yhteen haulikkoon ampujalla oli aselupa, kahteen muuhun hänen kotoaan löytyneeseen ei.

Ei tarvitse erikseen muistuttaa, että ihmisiä ei saa ampua eikä kenenkään kotiin saa ampua. Nukkumassa olevien ihmisten kotiin ampuminen on murhan yritys maallikkojärjellä arvioituna aivan riippumatta juristerian mukaisista oikeista termeistä.

Joensuulaisampujan tähtäimessä oli isä, äiti, lapsi ja vauva. Onneksi vanhempi lapsista oli mummolassa, ettei hänen tarvinnut joutua tulituksen kohteeksi. Kodissa oli kuitenkin vieras, joten kuolemanvaarassa oli neljä ihmistä.

Erityisen vavahduttavaa on luonnollisesti, että ampuja halusi asettaa vaaran pienen vauvan.

Sen enempää humala kuin närkästys oman koiran puolesta ei riitä rikosten selittelyssä. Olipa kuka tahansa valittanut koiran haukkumisesta taloyhtiöön – syystä tai syyttä – ketään ei saa sen johdosta alkaa ammuskella. Se on itsestään selvää.

Häiritsevästä koirasta tai mistä tahansa muusta häiriötekijästä pitää olla lisäksi oikeus asiallisesti ja asianmukaisesti valittaa ilman pelkoa ammutuksi tai vähemminkään häirityksi joutumisesta. Asuminen tiheästi taajama- ja kaupunkialueella asettaa jokaiselle vaateita, joita pitää olla valmius sovitella. Kotirauha on ihmisen rikkumaton oikeus kulttuurista riippumatta.

Utran rikokset tekee vielä tavallista vakavammaksi se, että koti on inkeriläisperheen koti. Viinalla ja koiralla ei voida kätkeä rikoksen rasistista luonnetta, yritettiinpä sitä vaikka kuinka. Poliisin ja oikeusistuimen on oltava tässä erityisen tarkkana. Ei ole ensisijaisesti kyse Pohjois-Karjalan tai Joensuun maineesta – jos toki siitäkin – vaan ennen kaikkea siitä, että jokaisella on oikeus elää rauhassa etnisestä taustasta riippumatta.

Rasismi ei tarkoita vain sitä, että tummaihoisia ihmisiä ei saa häiritä. Ei häiritä – saati ampua – saa ketään muitakaan muualta Suomeen muuttaneita, eikä suomalaissyntyisiäkään. Ampuja on häirinnyt utralaisperhettä rasistisesti perheen kertoman mukaan aiemminkin (Karjalainen, 20.10.).

Jokaisen tavallisen ihmisen on taisteltava ryssittelyä vastaan. Vain sillä tavalla voimme puhdistaa itsestämme syntyneen maineen pahamaineisina tsuhnina.

____________________________________

Tuula-Liina Varis:

[...]
Vai onko niin, että suomalaisella luonnolla ei kerta kaikkiaan taivuta minkäänlaiseen yhteisöllisyyteen ainakaan asumisen asiassa? Suomalaisella pitää olla oma tupa, oma ruokapöytä, oma sauna ja oma akka, jota kormuuttaa ilman, että sitä olisi jokin ”yhteisö” näkemässä ja todistamassa. Yhäkö se alavirtaan purjehtiva lastu saa meidät tarttumaan kirveeseen ja lähtemään tappelukseen reviirille tunkeutujaa vastaan?

Joensuun Utran kaupunginosassa sijaitsevassa rivitalossa tarttui humalainen mies yöllä aseeseen ja ampui useita laukauksia naapurissa asuvan lapsiperheen asuntoon. Kukaan ei onneksi vahingoittunut. Lapsista vanhempi sattui onnekseen olemaan mummon luona yökylässä, kun luodit osuivat huoneeseen, jossa hän vakinaisesti nukkui.

Ammuskelija selitti syyksi tekoonsa sen, että naapuri oli valittanut hänen koiransa ulvonnasta. Naapuri ei ollut valittanut. Hyvin nopeasti tuli julki, että uhriksi joutunut perhe on inkeriläinen. Teolla oli siis rasistisetkin motiivit. Ryssittelyä ja uhkailuja olikin jouduttu kuuntelemaan jo jonkin aikaa.

Nyt me joensuulaiset hävetään. Mutta enemmän kuin tuota yhtä tolvanaa, meidän pitäisi miettiä, mikä meitä suomalaisia ihan kollektiivisesti riivaa. Mm. poliisilla on runsaasti esimerkkejä siitä, että kyky yhteisöllisyyteen on Suomen maassa ennemminkin vähentynyt kuin lisääntynyt. Saman talon asukkaat eivät pysty keskustelemaan ongelmista keskenään. Väärin parkkeeratun auton takia vedetään mieluummin turpiin kuin huomautetaan. Poliisi kutsutaan ratkaisemaan riitoja, jotka voitaisiin keskenäänkin selvittää. Kaunat puretaan mieluummin lehdissä kuin niiden kanssa, joita asia koskee. Myös opettajat tietävät yhtä ja toista vanhempien lyhytpinnaisuudesta; keskustelun sijasta haukutaan hävyttömästi, raivotaan ja uhkaillaan.

Mikä tässä kasvaneessa kommunikaatio- ja yhteistyökyvyttömyydessä on muna ja mikä kana? Onko meillä vaikeuksia sietää toisiamme sen tähden, että joudumme pakosta liian läheisiin tekemisiin toistemme kanssa sekä asuinalueilla että työpaikoilla? Vai emmekö voi sietää toisiamme, koska mökötämme kukin mökissämme emmekä ole harjaantuneet yhteisöllisyyteen arjessa?

Vai onko vika geeneissä? Runoilija totesi jo 60-luvulla, että Suomi on suuri ja harvaanasuttu maa, jossa kuitenkin on ahdasta, koska maassa asuu niin tyhmä kansa, ja jokaisen yksilöllinen tyhmyys vie niin suuren tilan.

Usein tulee ajatelleeksi, ettei Runoilija ihan väärässä ole.