torstai 29. lokakuuta 2009

YLE: Vähävaraisten leipää hakevat yhä useammin maahanmuuttajat

YLE: Vähävaraisten leipää hakevat yhä useammin maahanmuuttajat 29.10.2009

Ulkomaalaisten osuus leipäjonossa on Lappeenrannan Katulähetyksen mukaan kasvanut tänä vuonna. Epäilyjä leipien hamstraamisesta ja kuljettamisesta rajan yli Katulähetys pitää aiheettomina.

Lappeenrannan Katulähetyksen puheenjohtajan Pertti Merisalon mukaan leivän jakelu on sen verran pieniluontoista ettei sen kummempaan valvontaan tai kontrollointiin ole tarvetta. Emännät antavat leipää vähemmän, mikäli epäilevät väärinkäytöksiä.

- Jos epäilyttää, on emäntien päätettävissä antaako viisi leipää ja kuusi pullaa vai yhden leivän ja yhden pullan. Näinhän sitä voi käytännössä koko ajan kontrolloida.

Maahanmuuttajien määrän kasvun ohella myös avuntarvitsijoiden kokonaismäärä on kasvussa. Lappeenrannan Katulähetyksen sihteerin Marja Näsäsen mukaan leivänhakijoita on syyskuun loppuun mennessä ollut vajaat 14 000, mikä on noin 2000 viimevuotista enemmän.