tiistai 27. lokakuuta 2009

HS: "Valkoisten pako" on uhka myös Helsingin kouluissa

Helsingin Sanomat: "Valkoisten pako" on uhka myös Helsingin kouluissa 27.10.2009

Maailmalta tuttu white flight -ilmiö on mahdollinen uhkakuva myös Helsingin kouluissa, toteaa koulutoimen johtaja Rauno Jarnila.

Termi tarkoittaa valkoisten pakoa eli tilannetta, jossa valkoinen kantaväestö ryhtyy karttamaan kouluja, joissa maahanmuuttajien osuus on suuri. Helsingissä on kouluja, joissa maahanmuuttajataustaisia lapsia on jo lähes puolet.

Harva vanhempi kuitenkaan tunnustaa, että haluaa lapsensa kouluun, jossa maahanmuuttajia on vähemmän. Vanhemmat keksivätkin peitetarinoita esimerkiksi siitä, että lapsi halutaan vaikkapa erityislahjakkaiden kouluun.

"Jotain pitäisi tehdä sen [white flight -ilmiön] kehityksen estämiseksi", toteaa Jarnila.

Helsinki on kymmenen vuoden ajan jakanut syrjäytymisen estorahaa niille alueille, joille huono-osaisuus keskittyy.

Eniten ylimääräistä tukea saavat Itä-Helsingin lähiöt. Alueen kouluissa on maahanmuuttajien lisäksi paljon syrjäytymisvaarassa olevia kantasuomalaisten lapsia.

"Pitäisi alkaa tutkia, onko sillä saatu aikaan tasapainoisempaa kehitystä", Jarnila toteaa.

Tänä vuonna Helsingin erityisrahapotti on puolitoista miljoonaa euroa. Lisärahaa saa noin kolmekymmentä koulua Helsingin hieman yli sadasta koulusta.

Erityisrahalla koulut voivat palkata lisää henkilökuntaa, jakaa luokkia pienryhmiin, järjestää kerhotoimintaa tai käyttää muita keinoja auttamaan maahanmuuttajien ja suomalaislasten sopeutumista sekä maahanmuuttajien kotoutumista.