HS: Tuliko luokkakuvasta esittelykelvoton?

Helsingin Sanomat, Näkökulma:
Antero Mukka: Tuliko luokkakuvasta esittelykelvoton? 28.10.2009

Hänet huomasi heti ensimmäisenä kouluaamuna. Pieni mies hassussa hatussaan saatteli tyttärensä lähiökoulun ensimmäiselle luokalle. Sama toistui läpi alakoulun. Iltapäivällä mies odotteli lastaan koulun portilla, hyvissä ajoin. Kohtaamisessa oli jotain epäsuomalaista.

Meillä muilla oli kiire. Renkaat kirskuen koulun kulmalle, pikkumies ulos ja tuli hännän alla kohti keskustaa.

Kiireessä halikin maistuu velvollisuudelta.

Monikulttuurinen Suomi on Helsingin kouluissa arkea. Se on jokapäiväistä kanssakäymistä, erilaisuuden sietämistä ja uuden dynamiikan hakemista. Harva työpaikka kohtaa globaalin todellisuuden yhtä konkreettisesti.

Lähiökoulu on enemmän kuin kuriositeetti.

Nyt moni on saanut kyllikseen luokkakuviin ilmestyneistä värivirheistä. Pikku hiljaa se venäjän polotuskin pännii. Edes joulujuhlat eivät ole ennallaan: vai voiko tiernapoikien Mänkkikin muka olla musta?

Viestit "valkoisten paosta" (HS 27. 10.) on pakko ottaa vakavasti. Uutinen kertoo kipuilusta, jota ruokkii asuinalueiden eriytyminen. Kielteinen maine kasautuu, ja muuttoliike korostaa ääripäiden eroja.

Koulussa ghettoutumisen oireet näkyvät nopeasti. Vierasperäisten osuus hipoo kipurajaa, eivätkä kantaväestön kersatkaan herätä suurta luottamusta. Maisema ei miellytä, luokkakuvaa ei kehtaa esitellä suvulle.

Kun oppilaat äänestävät jaloillaan, käsissä on ongelma, jota ei pidä väistää. Tyytymättömyyden syyt on selvitettävä. Maahanmuutto voi olla voimavara, mutta laajamittainen syrjäytyminen sitä vastoin iso ongelma.

Koulut ovat tehneet kiitettävää työtä haasteiden kohtaamisessa. Helsingistäkin löytyy erinomaisia esimerkkejä siitä, kuinka monikulttuurinen lähiökoulu voi saada edelläkävijän maineen. Juuri nyt tarvitaan lisää hyviä, rohkaisevia onnistumisen malleja.

Luokkakuvat kertovat maailman muutoksesta. Lapsemme ovat meitä valmiimpia kohtaamaan sen. Ehkä he ansaitsevat tilaisuutensa ottaa itse selvää, olisiko Abdista, Myriamista ja Dimasta kavereiksi.

Kannattaakohan meidänkään haikailla aikaa, jolloin koulutoverit olivat mikoja, minnoja, jareja ja sareja?

Hattumies on tullut jäädäkseen. Hänenkin lapsensa on yksi meistä. Hänkin saattaa kaivata kavereita, jotka eivät karkaa kesken leikin.


ANTERO.MUKKA@HS.FI KIRJOITTAJA ON HELSINGIN SANOMIEN TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ.