sunnuntai 4. lokakuuta 2009
YLE: Erkki Laatikainen: Median vastuu selkeytettävä
Pohjoismaisen kansanvaltaisen kulttuurin muuan piirre on sallia medialle, sanomalehdille, televisiolle ja radiolle, väljät säännöt. Niinpä toimittajilla on lähdesuoja. Heidän ei tarvitse paljastaa tietolähteitään kuin äärimmäisen vakavissa rikoksissa. Journalismissa edistetään yhteiskunnan ja sen ilmiöiden kriittisyyttä.
[...]
Kansanvallan vahtikoiran rooli on liukunut viime aikoina huolestuttavan paljon koiruudeksi ja rakkimaisuudeksi. Lukuisat journalistit liekehtivät tarkoitushakuisuutta. Kun he olettavat jonkin vääryyden tapahtuneen, he valjastavat käyttämänsä massamedian tarkoitusperiensä edistämiseen eikä median sisällä kukaan rohkene kyseenalaistaa menettelyä, vaikka toimittajan perusteet olisivat kestämättömät.
Kiitollisin kohde on poliitikkojen ja puolueiden syyttäminen mädännäisyyden pesäkkeiksi, olipa tähän näyttöä tai ei. Tapahtumien henkilöittäminen vastaa ajan kiivautta. Media nostaa ja murskaa. Se tekee sankareita ja leimaa heitä mitä ihmeellisimmillä perusteilla halveksittaviksi. Netti, jota sosiaaliseksi mediaksi nimitetään, ruokkii raadollisuutta. Helppo on purkaa alhaisia tuntojaan ja muuta saastaa nimettömänä halullisten luettavaksi.
Kun media vaatii, aivan oikein, yhteiskunnan muilta toimijoita vastuuta ja vastuullisuutta, sama lähtökohta on sangen kohtuullista ulottaa mediaan itseensä. Journalismin hurskastelevan pyhyyden kaapuun pukeutumalla ei voida hyväksyä millaisia huitomisia tahansa eikä kansalaisten tai yritysten aiheettomia leimaamisia.
[...]
Ja mikäli jokin media tekee kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ehdottoman vahingollisen hutilyönnin, kokonaisvaltaiseen harkintaan kykenemättömälle avainhenkilölle on osoitettava ulko-ovea. Vain tämä luo vakauden, luottamuksen niin yhteiskunnan kuin median työhön. Säännöt eivät voi koskea ainoastaan jompaa kumpaa, vaan molempia. Reiluuskin tätä edellyttää.
Laissa on säädetty rangaistavaksi esimerkiksi kiihotus jotakin kansanryhmää kohtaan. Tällä kitketään muun muassa rasismia.
Rangaistavaa olisi oltava myös kiihotus kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan. Media ei voi vaalikaudesta toiseen vaihtaa pääministeriä luomalla maahan hysteerisen ilmapiirin, jossa kansanedustajat kadottavat viileytensä.
Kriittisyys ja epäkohtien paljastaminen on median velvollisuus ja kunniatehtävä, mutta yhteiskunnan vastaisen suoranaisen kiihotuksen hyväksyminen ylittää hyvän journalistisen tavan. Kansanvallan vaihtoehdot ovat diktatuurit ja kansalaisten sekä median alistamiset. Siispä demokratian vaaliminen ja arvostaminen kuuluvat koko Suomelle, jopa sen medialle.