Husein Muhammed: Muslimit eivät uhkaa suomalaista kulttuuria

Helsingin Sanomat, mielipide: Husein Muhammed: Muslimit eivät uhkaa suomalaista kulttuuria 22.7.2010
Eevi Myllylahti: Tummaihoinen ja muslimikin voivat olla kantasuomalaisia
James O'Connor: Hienointa Suomessa on sen oma kieli
Minna Säävälä: Suomalaisuus muuttuu eittämättä 23.7.2010

Kyösti Tarvainen kirjoitti (HS Vieraskynä 20. 7.), että kantasuomalaisista voi tulevaisuudessa tulla vähemmistö Suomessa. Esimerkkinä hän käytti muslimien määrän lisääntymistä. Tarvainen päätteli, että ”jos ainutlaatuinen suomalainen kulttuuri halutaan turvata ja säilyttää, maahanmuuttopolitiikkaan tarvitaan muutoksia”. Hän jätti kertomatta, mitä muutoksia tarvitaan.

Tarvainen sekoitti ilmeisen tarkoitushakuisesti etnisyyden ja uskonnon. Suomalaiset ovat etninen ryhmä, muslimit taas uskonnollinen ryhmä. Suomalaiset ovat jokseenkin yhtenäinen kielellinen, kulttuurinen ja ehkä jopa uskonnollinen ryhmä. Muslimimaahanmuuttajien nimellinen yhtenäisyys puolestaan perustuu ainoastaan uskontoon.

Muslimivastaiset maalaavat uhkakuvia jopa muslimien Suomen-valloituksesta tai Suomen islamilaistumisesta. Todellisuudesta esimerkiksi Venäjältä on asettunut Suomeen paljon enemmän maahanmuuttajia kuin kaikista muslimimaista yhteensä. Myös sellaisista ei-islamilaisista maista kuin Kiinasta, Intiasta ja eri Afrikan maista tulee paljon maahanmuuttajia. Muslimien osuus kaikista Suomessa asuvista ulkomaalaistaustaisista henkilöistä on vain toistakymmentä prosenttia. Koko Suomen väestöstä muslimien osuus on ainoastaan alle yksi prosentti.

Muslimivastaisissa puheenvuoroissa esitetään myös, niin kuin tässäkin tapauksessa, että muslimit hankkivat useita lapsia, minkä vuoksi muslimien määrä voi kasvaa Euroopassa tai Suomessa hyvinkin nopeasti. Vaikka muslimiperheet ovat usein monilapsisia, heidän perheensä eivät eroa kooltaan monien muiden kehitysmaista tulleiden maahanmuuttajien perheistä. Koulutuksen ja työssäkäynnin myötä musliminaiset hankkivat lapsia niin muslimimaissa kuin länsimaissakin yhä myöhemmin ja yhä vähemmän.

Muslimien syntyvyys ei johdukaan uskonnosta, vaan korkeaan syntyvyyteen on ollut taloudellisia ja yhteiskunnallisia syitä, jotka vääjäämättä väistyvät sekä länsimaissa että enenevässä määrin myös muslimimaissa asuvien muslimien keskuudessa.

Muslimit esitetään monesti yhtenäisenä ryhmänä, vaikka eri maista tulevilla muslimeilla, kuten somaleilla, kurdeilla ja tšetšeeneillä, ei ole sen enempää tekemistä keskenään kuin suomalaisilla, nigerialaisilla ja eteläamerikkalaisilla kristityillä. Suomen muslimit edustavat lähes kaikkia islamin suuntauksia. Lisäksi heidän suhtautumisensa uskontoon vaihtelee. Samankin etnisen ryhmän sisältä löytyy maallistuneita, maltillisia, konservatiivisia ja islamista kokonaan luopuneita muslimeja.

Islam nähdään monesti poliittisena uhkana, vaikka missään päin Eurooppaa mikään islamilainen puolue ei ole saanut edes suhteellisesti yhtä paljon muslimien ääniä kuin kristilliset puolueet kristittyjen ääniä. Esimerkiksi niin kutsuttu Suomen islamilainen puolue (SIP) ei ole saanut kerättyä rekisteröitymiseen tarvittavia 5 000 kannattajakorttia, vaikka Suomessa asuu yli 40 000 muslimia. Siitä huolimatta, että Helsingissä asuu noin 10 000 muslimia, SIP sai vuoden 2008 kuntavaaleissa ainoastaan 160 ääntä eli paljon vähemmän kuin moni muun puolueen yksittäinen muslimiehdokas. Siinä missä suomalaisista yli 80 prosenttia kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, arviolta ainoastaan 10–15 prosenttia Suomen muslimeista kuuluu johonkin islamilaiseen yhdyskuntaan.

Muslimien enemmistöllä ei ole Suomessa tai missään päin Eurooppaa kiinnostusta järjestäytyä yhtenäiseksi poliittiseksi voimaksi edes ajaakseen yhteisiä asioitaan, saati muuttaakseen länsimaisia yhteiskuntia islamilaisiksi. Päinvastoin enemmistö länsimaissa asuvista muslimeista kavahtaa poliittista islamia enemmän kuin länsimaiden kantaväestöt.

Tarvainen sekoitti kirjoituksessaan myös genetiikan ja kulttuurin. Suomalainen kulttuuri on muuttunut myös ilman ”ulkopuolisia geenejä”. Toisaalta esimerkiksi suomalaisen ja maahanmuuttajan vanhempien yhteinen lapsi voi olla kulttuurisesti yhtä suomalainen kuin ”puhdasrotuiset” suomalaiset.

Hienolla suomalaisella kulttuurilla ei ole mitään hätää, paitsi niiden mielestä, jotka eivät näe kulttuuria koko ajan muuttuvana ja uudistuvana.

Kirjoitus on julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidesivulla B 6 22.7.2010.

---

Eevi Myllylahti: Tummaihoinen ja muslimikin voivat olla kantasuomalaisia

Kyösti Tarvainen (HS Vieraskynä 20. 7.) kirjoitti tilastotietoihin perustuneen artikkelin siitä, kuinka muslimivähemmistöjen korkeampien syntyvyyslukujen seurauksena vuoteen 2170 mennessä muslimien määrä on Suomessa "kantasuomalaisia" suurempi. Tarvainen esitti huolensa siitä, että suomalainen kulttuuri on tästä syystä katoamassa, mikäli maahanmuuttopolitiikkaa ei muuteta.

Tarvaisen taustaoletukset ovat mielestäni outoja. Hän rinnasti huolensa siihen, kuinka Yhdysvalloissa ennustetaan valkoisten olevan vähemmistönä vuonna 2042. Mitä hän tarkoitti puhuessaan "kantasuomalaisuudesta"? Kenties se pitää sisällään valkoisen ihon, mutta ei islaminuskoa? Kuuluuko siihen sitten luterilaisuus?

Entä pitäisikö meidän huolestua myös kaiken maailman vapaa-ajattelijoista, maallistumisesta ja kasvavista uusista uskonnollista liikkeistä? Vai onko suomalaisuutta uskonnon- ja ajattelunvapaus, niin kauan kuin et ajattele ja usko kuten islaminuskossa?

Kirjoittaja on ehkä sitä mieltä, että islam ei hänen tuntemassaan muodossa sovi suomalaiseen kulttuuriin. Tässä hän syyllistyy yleiseen oletukseen, että islam ei tule tulkituksi jatkuvasti uudelleen, kuten esimerkiksi kristinusko tulee. Tarvainen ilmeisesti myös olettaa, että islaminusko on synnynnäinen ominaisuus, ja muslimiperheeseen syntynyt on aina muslimi.

Eikö Suomessa syntynyt ja elänyt muslimiperheen lapsi ole oikea suomalainen, vaikka hän kuinka saunoisi, joisi viinaa ja maallistuisi? Entä suomalaiseen perheeseen adoptoitu tummaihoinen? Entä jos vanhemmat ovat tataareja (Suomen vanhin muslimiyhteisö)?

Mielestäni Tarvaisen olisi johdonmukaisuuden nimissä pitänyt tuoda esille muita suomalaisen kulttuurin uhkatekijöitä. Esimerkiksi lestadiolaisten parissa syntyvyys on suurta. Uhkaako vanhoillislestadiolaisuus syrjäyttää meidät tavalliset tapakristityt?

Entä loputtomat amerikkalaisvaikutteet, joita media syytää? Nykynuoret myös matkustelevat paljon ja saavat kaikennäköisiä vaikutteita kaukaisista kulttuureista. Entä istuvan hallituksen linjaukset liittyen suomalaisen kulttuurin arvokkaaseen erityispiirteeseen, kaksikielisyyteen?

Ei ole olemassa puhtaita rotuja eikä staattisia, samanlaisina säilyviä kulttuureja, varsinkaan globaalissa maailmassa. Voi olla, että suomalaiset ovat 160 vuoden kuluttua erinäköisiä, ja uskonnollinen kenttäkin on erilainen. Se on väistämätöntä – luonnollista kehitystä, jota on tapahtunut läpi historian.

Suomalaisuuden, mitä se sitten onkaan, ei tulisi määrittyä ihonvärin tai uskonnon perusteella.

filosofian maisteri
Helsinki

---

James O'Connor: Hienointa Suomessa on sen oma kieli

Kyösti Tarvainen (HS Vieraskynä 20. 7.) väittää, että pitkällä aikavälillä suurin osa Suomen väestöstä on maahanmuuttajataustaisia.

Hän lopettaa näin: "Jos ainutlaatuinen suomalainen kulttuuri halutaan turvata ja säilyttää, maahanmuuttopolitiikkaan tarvitaan muutoksia."

Mikä suomalaisessa kulttuurissa on niin ainutlaatuista? Miten kulttuuria voi ylipäänsä "turvata ja säilyttää"? Ovatko kulttuurit hauraita arvoesineitä, jotka eivät kestä alati muuttuvaa maailmanmenoa?

Tarvainen pitää selvästi "enemmistöaseman menetystä" uhkana. Hän näyttää olettavan myös, että kasvava maahanmuuttajataustainen väestönosa välttämättä tuhoaisi suomalaista kulttuuria.

Maailmalla ja Suomessa jatkuvasti voimistuva muslimikammo paistaa läpi Tarvaisen tekstissä. Hän väittää, että muslimien määrä "kasvaa kantasuomalaisten määrää suuremmaksi vuoteen 2170 mennessä".

Jokainen väestötieteen peruskurssin suorittanut tietää, ettei kukaan voi ennustaa juuri millään tarkkuudella, mitä väestössä tapahtuu 160 vuoden sisällä. Voi olla, että siihen mennessä esimerkiksi ilmastonmuutos, holtiton kulutuskulttuuri tai ydinvoimalakatastrofi ovat muuttaneet Suomen elinkelvottomaksi. Näistä skenaarioista tuskin voi syyttää muslimeja.

Omastani mielestäni hienoin ja ainutlaatuisin osa suomalaista kulttuuria on sen kieli. Se tarvitsee ja ansaitsee turvaamista, olkoon maahanmuuttajien ja kantaväestön suhde väestössä mikä tahansa.

Vantaa

---

Minna Säävälä: Suomalaisuus muuttuu eittämättä

Kyösti Tarvainen (HS Vieraskynä 20. 7.) ennusti kantasuomalaisten jäävän maassa vähemmistöön muslimien lisääntyessä 160 vuoden kuluessa. Artikkeliin sisältyvät oletukset uskonnon ja kulttuurin muutoksesta vaativat selvennystä.

Kuvitellaanpa Suomen suuriruhtinaskuntaa 160 vuotta sitten. Vuonna 1850 kokematta olivat 1860-luvun nälänhädät, itsenäisen Suomen valtion synty, sisällissota, kaksi maailmansotaa sekä antibioottien ja hormonaalisen raskaudenehkäisyn keksiminen.

Suomalaiskansallinen herääminen oli vasta pienen, pääasiassa ruotsinkielisen, eliitin ajatuksissa. Ennen vuosisadan vaihdetta oli vain joukko paikalliskulttuurisia piirteitä, ei tiettyä väestöä yhdistävää suomalaisuutta.

Kulttuurinen muutos tulevina 160 vuotena tullee olemaan huikeasti nopeampaa. "Ainutlaatuista suomalaista kulttuuria", jonka häviämisestä Tarvainen tuntuu olevan huolissaan, ei 160 vuoden kuluttua ole siinä muodossa kuin me sen nyt koemme. Suomalaisuus muuttuu, lisääntyipä muslimien määrä Suomessa tai ei.

Kulttuurinen muutos on fakta, jota ei voi estää yrittämällä pitää ulkopuolisiksi määritellyt poissa maasta. "Suomalainen kulttuuri" voi säilyttää elinvoimaisuutensa vain löytämällä arvonsa vuorovaikutuksessa erilaisuuden kanssa.

Ehkäpä muslimi, uskonnoton, Jehovan todistaja, katolilainen, buddhalainen tai luonnonuskoinen voivat tulevaisuudessa olla yhtä luontevasti suomalaisia kuin luterilaiset tai ortodoksit nyt. Luterilainen kuuluu vähemmistöön jo parissa vuosikymmenessä, jos kirkosta eroamisen ja lasten kastamatta jättämisen tahti pysyy. Siihen ei tarvita maahanmuuttajia.

Tarvaisen ennusteet muslimien määrästä perustuvat oletukselle, että uskonto periytyy vanhemmilta lapsille. Jos näin olisi, Suomi olisi jo muuttunut vanhoillislestadiolaisten maaksi. Heidän lapsilukunsa on ollut moninkertainen verrattuna keskivertoon jo 40 vuotta. Heitä ei kuitenkaan ole arviolta kuin 80 000–100 000, koska moni lapsi luopuu vanhempien uskosta.

Uskontoa keskeisempää on väestön uusintaminen ja tulevaisuudenusko. Uskaltavatko vanhemmat hankkia toivomiaan lapsia?

Maan pitäisi myös houkutella ulkomaalaisia ammattilaisia ja yrittäjiä – uskonnosta riippumatta – samaan tapaan kuin 1800-luvulta toiseen maailmansotaan.

sosiaali- ja kulttuuriantropologian
dosentti
Helsingin yliopisto