Sana: Haen turvapaikkaa Suomesta

Sana: Haen turvapaikkaa Suomesta 15.7.2010

Helsingin Punavuoren 200-paikkaisen vastaanottokeskuksen aulassa ja pihalla käyskentelee monien kansallisuuksien edustajia. Moni heistä näyttää turhautuneelta ja hermostuneelta.

Päätöstä turvapaikasta odotetaan viikosta ja kuukaudesta toiseen, tavallisesti toimettomana ja rahattomana. Aikaa tapetaan kohtalotovereiden kanssa tai omissa huoneissa. Välillä vastaillaan viranomaisten lukuisiin kysymyksiin – ja sitten odotellaan taas.

Nigerialainen Benson Osarabona Ekhorutomwen, 20, palaa vastaanottokeskukseen läheisestä kirjastosta. Hän sanoo suoraan suhtautuvansa epäluuloisesti vieraisiin ja valokuvaamiseen, mistä sai kokemuksia poliisin pakeilla. Haastattelustakin täytyi siksi sopia hänen hakemusasioissaan auttavan lakiasiaintoimiston kanssa.

– Olen tuntenut viime aikoina pelkoa vähän kaikkia kohtaan, hän tunnustaa, mutta osoittautuu ravintolassa haastattelua tehtäessä ystävällismielisen oloiseksi ja hyväkäytöksiseksi nuorukaiseksi, jonka englannin kielitaito on hyvä, vahvasta aksentista huolimatta.

Traumoille ja peloille on perustelunsa.

Massamurhaajat iskivät

Afrikan väkirikkaimman valtion väestöstä arvioidaan olevan noin puolet muslimeja, 40 prosenttia kristittyjä ja 10 prosenttia paikallisten kansanuskontojen kannattajia. Maan pohjoisosa on islaminuskoisten ja eteläosa kristittyjen aluetta. Pahimmat konfliktit ovat sattuneet maan keskivaiheilla.

Uskonnonvapautta tutkiva Yhdysvaltojen komissio USCIRF raportoi toukokuussa, että yli 12000 ihmistä on tapettu viime vuosikymmenen aikana Nigeriassa kristittyjen ja muslimien välisissä verilöylyissä.

Maaliskuussa uutisoitiin noin 500 ihmisen joukkomurha Plateaun osavaltion pääkaupungissa Josissa, joka sijaitsee maan uskonnollisella jakolinjalla. Turvallisuusviranomaiset eivät reagoineet varoituksiin viidakkoveitsillä varustautuneista murhamiehistä, jotka polttivat kristittyjen koteja, kirkkoja ja kouluja. Myös naisia ja lapsia hakattiin kappaleiksi.

Helmikuussa Yle uutisoi, että terroristijärjestö al-Qaida on tarjonnut koulutusta ja aseita Nigerian muslimeille taistelussa maan kristittyjä vastaan.

Maaliskuun massamurhan on arvioitu olevan kosto tammikuun väkivaltaisuuksista Josissa. Noin 300 kuolleesta suurin osa oli silloin muslimeja. Myös monelle kristitylle kävi huonosti.

– Murhaajat tulivat taloomme 21.1.2010. Miesten kasvot oli peitetty, mutta luulen osan heistä olleen enojani. He sytyttivät kotimme tuleen ja ampuivat isäni, äitini ja pikkuveljeni. Veli kuoli käsiini, kun tulin piilosta murhaajien lähdettyä.

– Monia muitakin perheitä murhattiin samana iltana. Olin hädissäni, en voinut kuin itkeä. Minulla ei ollut ketään, kenelle puhua, eikä paikkaa minne mennä. Olin kadulla yksin kauhuissani, kunnes tapasin Ranskasta kotoisin olevan katolisen papin. Francis piti huolta minusta ja antoi vaatteita, sanoo Benson Osarabona Ekhorutomwen.

Tyhjin käsin keskelle tuntematonta

Kaikki kutsuvat nigerialaisnuorukaista yksinkertaisesti Bensoniksi. Maahanmuuttoviranomaiset ovat tosin työnsä puolesta epäileväisiä sen suhteen, onko tämän nimistä ja tällä henkilöhistorialla varustettua ihmistä olemassa. Henkilöllisyyden tarkistaminen ei ole yksinkertaista.

– Francis onnistui jotenkin järjestämään minut Suomeen. Hän jätti minut 17. helmikuuta lentokentälle tämän laukun kanssa, jossa oli vain Raamattu sisällä. Sitten hän lähti. Minulla ei ole henkilöpapereita eikä dokumentteja itsestäni.

– Kun poliisi pidätti minut Suomessa lentokentällä, he kysyivät, missä Francis nyt on. Vastasin, että en tiedä. En osannut vastata siihenkään, missä Suomi on kartalla. En ollut kuullut Suomesta mitään aikaisemmin, koska maallanne ei ole tunnettua jalkapallojoukkuetta, Benson selittää.

Hän väittää tiukasti, ettei hänellä ole Nigeriassa perheen murhan jälkeen enää mitään kontakteja: ei paikkaa minne mennä, ei ainuttakaan ystävää, sukulaista tai tuttua, joka haluaisi ottaa hänet luokseen.

– Isäni oli helluntailaispastori. Äiti oli alun perin muslimi. Äidin koko suku, enoni ja serkkuni, olivat vuosien ajan erittäin vihaisia siitä, että äiti kääntyi isän myötä kristityksi ja otti kasteen.

– Vuonna 2008 talomme poltettiin ensi kerran, mutta korjasimme sen emmekä paenneet pois niin kuin useimmat naapurimme. Isäni oli jo papiksi alkaessaan päättänyt, että hän ei enää pelkää mitään, Benson kertoo taustastaan.

Hän luonnehtii lapsuuttaan onnelliseksi. Nuorukainen opiskeli Josissa insinööriksi.

– Jotkut luulevat, että kaikki afrikkalaiset ovat köyhiä, mutta minun isäni ei ollut köyhä, vaan me elimme ihan mukavasti. Nyt minulla ei ole työtä eikä rahaa. Luotan silti yhä Herraan. Hän on lähellä meitä ja pitää aina lupauksensa.

Pyhä Henki lähetettiin vankilaan avuksi

Ensimmäiset kaksi Suomen viikkoaan Benson vietti Pasilassa yksin sellissä ”hyvin hämmentyneenä”. Seuraavaksi hänet siirrettiin Metsälän vastaanottokeskukseen ja sieltä maaliskuussa Punavuoreen. Hän on vapaa liikkumaan odottaessaan päätöstä turvapaikasta.

– Sellissä pääni oli sekaisin, kaikki oli niin uutta. Olin synkissä ja pahoissa ajatuksissa, kun ajattelin niitä miehiä, jotka murhasivat rakkaan perheeni. Minun on vaikeata antaa anteeksi heille. Joskus viha tulee minuun ja joudun taistelemaan kovasti sitä vastaan, kun kävelen yksin huoneessani viha kasvoillani.

– Pyhä Henki sanoo kuitenkin, ettei oikeudenmukaisuuden toteutuminen ole kiinni minusta vaan Jumalasta. Pyhä Henki lähetettiin avukseni. Voin olla onnellinen, kun minulla on Jumalan Sana ja Henki johdattaa minua. Kaikkien kristittyjen tulisi janota Hänen kosketustaan – se on tärkeintä Raamatun opiskelun ja rukouksen lisäksi.


Lähimmäiset ovat toivon pilkahdus

Benson hakeutui kirkkoon pian Suomeen päästyään. Hän löysi tiensä Helsingin kansainväliseen seurakuntaan. Onnenpotkulta tuntui, kun Bensoniin otti yhteyttä muuan Danielle Miettinen, joka tarjoutui Jussi-miehensä kanssa auttamaan ja rukoilemaan hänen puolestaan.

– Kun tapasimme ensi kertaa, he kysyivät kuinka voisivat auttaa. Minulla oli vain yhdet farkut, paita ja takki. Uudet vaatteet olivat tärkein tarpeeni sillä hetkellä, ja he auttoivat hankkimaan ne.

Benson on tavannut monta kertaa Daniellen ja Jussin ja he ovat yhteydessä vähintäänkin puhelimitse melkeinpä päivittäin.

– Hengellinen nälkäni on kova. Jumala on ainoa asia, jota tavoittelen tällä hetkellä. Olen lakannut ajattelemasta tulevaisuuttani. Mitä tahansa voi tapahtua. Annan vain mennä päivän kerrallaan.

– Lopulta kaikki tapahtuu Jumalan suunnitelman mukaan. Jätän kaiken Hänelle. Hän saa tehdä elämälläni mitä haluaa, Benson vakuuttaa ja palaa Raamattu laukussaan takaisin vastaanottokeskukseen odottamaan kohtaloaan.

Job, Joosef ja Daniel rohkaisijoina

Ajatellessaan perheensä kurjaa kohtaloa ja omaa onnetonta tilannettaan Benson on lukenut päivittäin Raamattua. Jobin kirja on auttanut hyväksymään, miksi Jumala salli kaiken tämän kärsimyksen.

– Jumala näki Jobin olevan oikeamielinen ja hurskas mies, joka uskoi Jumalaan kohtuuttomien kärsimystensäkin jälkeen. Uskon, että kaikella mitä minulle tapahtuu, on jokin tarkoitus. Jumala tietää, mitä maailmassa tapahtuu ja päättää lopulta siitä, kuinka meille käy.

– Veljeni ja vanhempani tapettiin, koska he olivat kristittyjä. Minua lohduttaa se, että tiedän tapaavani heidät taivaassa uudelleen.

Myös Joosefin ja Danielin tarinat rohkaisevat Bensonia.

– Kun veljet heittivät Joosefin kaivoon ja myivät hänet orjaksi, hän oli yksinäinen ja hylätty. Se ei ollut kuitenkaan hänen matkansa määränpää. Minäkään en jää tähän tilaan, missä nyt olen.

– Danielin tarinakin muistuttaa minua siitä, ettei mikään tilanne ole täysin toivoton. Jumala antoi Danielin joutua leijonien luolaan ja pelasti hänet sieltä näyttääkseen ihmisille, että Hänelle kaikki on mahdollista.

Kuvateksti:
Bensonia ja muita turvapaikanhakijoita yhdistää toive päästä asumaan Suomeen. Jokin oman kotimaan kurjissa oloissa on pakottanut tai saanut etsimään parempaa tulevisuutta kaukaisesta ja kylmästä pohjoismaasta.
– On parempi pysyä missä tahansa muualla kuin mennä takaisin Nigeriaan. Elämäni on mennyttä ja kuollutta siellä, sanoo turvapaikanhakija Benson.