sunnuntai 27. marraskuuta 2011

HS: Haavisto: Selvät vihapuheet ja tietämättömyys erotettava

Helsingin Sanomat/STT: Haavisto: Selvät vihapuheet ja tietämättömyys erotettava 27.11.2011

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto haluaa erottaa selvät vihapuheet ja tietämättömyyden.

STT:n presidenttihaastattelussa hän sanoo, että vihapuheita ja vihanlietsontaa ei tule sietää. Hän kuitenkin muistuttaa, että harvat ovat joutuneet omassa elinpiirissä pohtimaan esimerkiksi maahanmuuttoa.

"Silloin ei voi myöskään tuomita kaikkea tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä vihapuheiksi."

Haaviston kuva esimerkiksi puheillaan paheksuntaa herättäneestä perussuomalaisten Teuvo Hakkaraisesta poikkeaa STT:n mukaan selvästi julkisesta Hakkarais-kuvasta. Haavisto on keskustellut paljon Hakkaraisen kanssa, ja heistä on tullut ihan hyviä kavereita.

Suunnitteilla on Haaviston vierailu Keski-Suomeen Hakkaraisen sahalle. Haaviston mukaan Hakkarainen oli kertonut haluavansa näyttää kavereilleen, että hänellä on myös Haaviston tapainen kaveri.

Hakkarainen oli myös pyytänyt Haavistolta anteeksi taannoisia Ahvenanmaa-puheitaan. Haavisto oli kehottanut pyytämään anteeksi ahvenanmaalaisilta.

Presidenttinä Haavisto puolustaisi sananvapautta. Hän kuitenkin kehottaisi ihmisiä välttämään halventavia ja muita "harmaalla vyöhykkeellä" olevia puheita, jos puhuja haluaa saada asiansa esille.