Demari: Rasismille tarvitaan vastavoimia

Demari, pääkirjoitus: Rasismille tarvitaan vastavoimia 31.12.2012
Ilta-Sanomat: Kommentti Abu-Hannasta: Prinsessa ja herne

Kolmekymmentä vuotta Suomessa asunut toimittaja ja kirjailija Umayya Abu-Hanna muutti adoptiotyttärensä kanssa Amsterdamiin sen vuoksi, että Etelä-Afrikassa syntynyt lapsi kohtasi täällä toistuvasti rasismia. Abu-Hanna kertoo kaksi vuotta sitten tekemänsä muuttopäätöksen taustoista Helsingin Sanomien eilisessä numerossa. Hän toteaa pysäyttävästi, että musta iho on Suomessa suuri vihamagneetti.

Palestiinalaistaustainen Abu-Hanna oli tottunut itseensä kohdistuvaan huuteluun, mutta pieneen lapseen suunnattu vihapuhe yllätti hänet silti. Loukkaavaan nimittelyyn syyllistyivät aivan tavallisenoloiset ja kaikenikäiset suomalaiset.

Umayya Abu-Hannan tarina on yksittäistapaus, mutta se antaa vahvoja viitteitä siitä, että monien adoptio- ja maahanmuuttajataustaisten lasten elämään sisältyy raakoja tilanteita. Aikuisista maahanmuuttajista tuskin kukaan välttää rasismia, ainakaan jos ihonväri on tumma tai kotimaa Venäjä.

Suomi oli pitkään hyvin homogeeninen maa, joten suhtautumisessa muualta muuttaneisiin on yhteiskunnalliseen muutokseen liittyvää pelkoa ja epäluuloa. Syrjintään ja rasismiin oma epävarmuus ja ennakkoluulot eivät oikeutta. Missään tapauksessa ei pidä vähätellä myöskään arjen rasismia, kaduilla, liikennevälineissä ja kaupoissa osoitettua avointa vihamielisyyttä ja rodullista nimittelyä. Solvaaminen on henkistä väkivaltaa, jossa toinen ihminen määritellään alempiarvoiseksi ja samalla ylläpidetään käsitystä oman rodun, kielen, uskonnon tai tapojen ylivertaisuudesta. Miksi sellainen sallitaan Suomessa?

Ensi vuosi on taloudellisesti vaikea ja työllisyystilannekin heikkenee. Vaikeiden aikojen ei saa päästää koventamaan arvoja ja voimistamaan tympeää sisäänpäinkääntyneisyyttä. Päin vastoin on vahvistettava yhteisöllisyyttä, kanssaihmisten kunnioitusta ja erilaisuuden hyväksyntää.

Äärioikeistolaisten ja muukalaisvihamielisten poliittisten voimien nousu talouskriisistä kärsineessä Euroopassa on pelottava ilmiö. Viikonlopun uutiset kertoivat, että Ruotsissa yksikulttuurisuuteen paluuta vaativien ruotsidemokraattien suosio on korkeammalla kuin koskaan aiemmin, lähes yhdeksässä prosentissa. Edes hätkähdyttävät skandaalit eivät ole vähentäneet puoleen suosiota. Meillä perussuomalaisten kannatus on noussut 18 prosenttiin. Vaikka nousu on selitettävissä eurokriisillä ja myös globalisaatiosta johtuvilla rakenneongelmilla, ei saa unohtaa populistipuolueessa muhivaa muukalais- ja monikulttuurisuusvastaisuutta. Alttius syrjintään vaatii valpasta tarkkailua.

Kuluneen vuoden hyviin uutisiin kuului Euroopan unionin saama Nobelin rauhanpalkinto. Puutteistaan huolimatta EU pönkittää rauhaa ja demokratiaa ja on tarvittava vastavoima äärisuuntauksille.

_________________________________

Ilta-Sanomat: Kommentti Abu-Hannasta: Prinsessa ja herne

Kaksi vuotta sitten presidentti Tarja Halonen kutsui toimittaja-kirjailija Umayya Abu-Hannan Linnan juhliin.

Se on merkittävä kunnianosoitus: suurimmalla osalla suomalaisista ei ole kyseisiin juhliin koskaan asiaa.

Linnan juhlissa on tarkoitus kunnioittaa Suomea ja sen itsenäisyyttä. Vieraana ollut Abu-Hanna kiitti kutsusta mieleenpainuvalla tavalla. Hän valitti suorassa tv-lähetyksessä, miten mahdoton paikka Suomi on. Abu-Hanna ilmoitti muuttavansa Suomesta Hollantiin, koska Suomessa "ei ole tilaa koulutetulle siirtolaiselle".

Tuon lausunnon jälkeen piti ihan tarkistaa, miten huonosti Suomi on vuonna 1981 maahamme muuttanutta, palestiinalaistaustaista Umayya Abu-Hannaa kohdellut.

Ensinnäkin Suomi on tarjonnut hänelle verovaroilla kustannetut korkeakouluopinnot ja useita hyviä työpaikkoja. Hänen kirjojaan ja juttujaan on julkaistu arvostetuissa välineissä ja hänet on äänestetty Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Eurovaaleissakin on satanut luottamusta: ensimmäisellä kerralla suomalaisilta tuli yli 12000 ääntä, toisella yli 8500 ääntä. Ja palkintoja on riittänyt: Abu-Hanna on saanut Suomessa mm. Kansanvalistusseuran palkinnon, Vuoden Kristiina -palkinnon, opetusministeriön Suomi-palkinnon ja Bonnierin suuren journalistipalkinnon.

Mutta huono maa, mikä huono maa.

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina Abu-Hannan laajan kirjoituksen, jossa hän jatkaa samaa teemaa: Suomen arvostelua.

Hollantiin muuton syy ei kuitenkaan enää ole Suomen kyvyttömyys tarjota koulutetulle Abu-Hannalle mahdollisuuksia, vaan nyt se on tyttären kokema rasismi. Kirjoituksen ydin on tämä: Suomi on surkean rasistinen maa ja uusi kotimaa Hollanti taas valon ja suvaitsevaisuuden valtakunta.

Abu-Hanna perustelee analyysiään kokemuksillaan, jotka sinänsä ovat ikäviä. Jos joku 80-vuotias suomalaismummo on nimitellyt Abu-Hannan tytärtä "saatanan neekeriksi", se on aidosti ollut rumaa käytöstä. Mutta on silti pakko kysyä, onkohan ihan reilua leimata yhden höperön 80-vuotiaan mummon ja parin muun kansalaisen huonon käytöksen perusteella koko kansa?

Miksi tuo kiroileva mummo saa määrittää Suomea, jos Hollantia eivät määritä esimerkiksi Pim Fortuynin ja Theo van Goghin murhat?

Maahanmuuttokriittinen hollantilaispoliitikko Fortuyn ammuttiin keskellä päivää vuonna 2002 ja islamia kritisoineen filmin tehnyt Theo van Gogh puolestaan puukotettiin kuoliaaksi kaksi vuotta myöhemmin. Molempien surmat ovat dramaattisesti vaikuttaneet Hollantiin ja niiden jälkeen muun muassa Geert Wildersin johtama äärioikeistolainen puolue on saanut valtavasti kannattajia.

Tämän kaiken Abu-Hanna unohtaa mainita suvaitsevaista Hollantia ylistäessään. Sen sijaan Abu-Hanna rinnastaa suomalaiset maahanmuuttokriittiset poliitikot Wildersiin, vaikka Suomessa ei minkään puolueen johtaja ole koskaan esittänyt lähellekään yhtä hurjia näkemyksiä kuin hollantilainen Wilders.

Wilders on esimerkiksi avoimesti sanonut vihaavansa islamia ja julistanut, että Koraani on fasistinen kirja, joka tulisi kieltää Hollannissa. Sen lisäksi hän on käsikirjoittanut islamia vastaan hyökkäävän filmin, mikä on johtanut mm. al-Qaidan julistamiin tappouhkauksiin.

Abu-Hanna julistaa, ettei aio opiskella hollantia. Ehkä kannattaisi. Hän voisi sitä kautta tutustua joidenkin hollantilaisten näkemyksiin, jotka edustavat sellaisia arvoja, joista tulee lähinnä mieleen vain arjalaisuus.

Itse asiassa koko Hollanti on viime vuosina ottanut etäisyyttä monikulttuurisuuteen. Tietääkö Abu-Hanna, että esimerkiksi islamilaisissa maissa käytetyt burkhat kielletään Hollannissa tämän vuoden alusta alkaen?

Ehkä vaikeinta on kuitenkin uskoa, ettei Abu-Hanna olisi koskaan Suomessa ollessaan kuullut tyttärestään mitään kaunista. Eikö kukaan ole muka sanonut mitään söpöä pienestä Reemasta? Yhtään positiivista kommenttia Abu-Hanna ei kuitenkaan mainitse.

Varsinkaan Abu-Hannalla ei ole mitään hyvää sanottavaa suomalaisista adoptioviranomaisista, jotka auttoivat tämän suuren toiveen toteuttamisessa. Abu-Hanna sai 46-vuotiaana yksinhuoltajana hartaasti kaipaamansa lapsen Etelä-Afrikasta. Julkisuudessa Abu-Hanna on kuitenkin vain haukkunut adoptioviranomaisia ja pitänyt prosessia "helvetillisenä".

***

Abu-Hannaa tekee kuitenkin mieli ymmärtää. On valtavan iso päätös lähteä 30 vuoden jälkeen tutusta maasta ja jättää kaikki taakseen. Sen lähdön tekee varmasti helpommaksi, jos perustelee itselleen vaihtavansa yksiselitteisesti pahan hyvään. Ihmisen luonne nyt vain tuppaa olemaan sellainen.

Tällaisessa tilanteessa muistikin helposti valikoi. Abu-Hanna muistelee tuoreessa kirjoituksessaan esimerkiksi mainittuja vuoden 2010 Linnan juhlia.

Hän sivuaa kuuluisaa episodia, jossa hän rikkoi etikettiä ja varasti huomion itselleen työntämällä kesken kättelyn presidentille kirjeen käteen, tv-kameroiden edessä. Tätä aiheuttamaansa hämmennystä hän ei kuitenkaan nyt tuoreessa kirjoituksessaan käsittele (olisiko kirjeen voinut välittää vaikka kansliaan?) ja kirjeen viestikin on matkalla muuttunut ruusuiseksi. Nyt kirje ilmaisi Abu-Hannan mukaan vain "kiitosta" Haloselle ja pienen tytön "tahtoa samastua naispresidenttiin".

Kaksi vuotta sitten Abu-Hanna kertoi kirjeestä MTV3:lle toisin: "Tyttäreni oli hirveän loukkaantunut siitä, ettei presidentti ollut kutsunut häntä Linnan juhliin. Hän sitten tuumi, että kirjoittaa presidentille kirjeen, jossa kertoo, ettei aio kutsua presidenttiä omiin juhliinsa.”

Helsingin Sanomien kirjoituksessa Abu-Hanna potkii päähän - osin ihmisiä nimeltä mainiten - myös omaa puoluettaan vihreitä. Epäilemättä politiikkaan kuuluu suhmurointia, mutta olivatkohan kokemukset oikeasti pelkästään ikäviä? Olisiko Abu-Hannalla myös aihetta kiittää ihmisiä, jotka ottivat hänet mukaan puolueeseen, tukivat ja antoivat hänen poliittiselle uralleen siivet?

***

Kritiikkiä ei koskaan pidä vastaanottaa miettimättä, onko siihen myös aihetta. Siksi Abu-Hannankin kirjoitusta voi kukin tykönään aidosti miettiä. Kaikenlainen rasistinen nimittely - aikuisten tai lasten - on aina tuomittavaa ja siihen tulee puuttua. Ja onhan hän oikeassa suomalaisten ujoudessa: voisiko siihen toisen ihmisen viereen bussissa uskaltaa vaikka joskus istahtaakin?

Mutta ehkä Abu-Hanna itsekin voisi katsoa peiliin. Oliko kodin, työn, koulutuksen ja uran (lopulta lapsenkin) nuorelle naiselle tarjonnut Suomi oikeasti niin kamala paikka kuin hän nyt antaa ymmärtää?

Abu-Hanna päättää HS:n kirjoituksensa hehkuttamalla osallistumistaan hollantilaisillallisiin, joissa läsnä oli ihan oikea prinsessa. Vain prinssi ja herne enää uupuvat tästä tarinasta.

Mielenkiinnolla odotan, mitä Abu-Hanna kirjoittaa Hollannista 30 vuoden päästä. Vieläkö olo on kuin prinsessasadussa - vai onko pahan valtakunnalla jo uusi nimi?

Ulla Appelsin