tiistai 4. joulukuuta 2012

Turun Sanomat: Ensimmäinen Mr. Maahanmuuttaja valittiin

Turun Sanomat: Ensimmäinen Mr. Maahanmuuttaja valittiin 4.12.2012
Suomen Pakolaisapu: Mr Maahanmuuttaja: Suomen Pakolaisavun uusi tunnustuspalkinto
Yle Uutiset: Mr Maahanmuuttaja vaatii kielikursseja ja tapakoulutusta
YleX: Mr Maahanmuuttaja: Suomen kielen oppiminen on kokopäivätyö (audio, 7 min) 7.12.2012

Suomen Pakolaisapu on valinnut jo 15 kertaa vuoden pakolaisnaisen, jonka tehtävänä on toimia pakolaisnaisten puolestapuhujana. Nyt äänitorven saavat myös maahanmuuttajamiehet.

Ensimmäiseksi Mr. Maahanmuuttajaksi on tänään valittu kamerunilainen Jude Njila, 45. Vantaalainen Njila on Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistunut insinööri, joka pyörittää yhden miehen muuttofirmaa, opiskelee ja toimii aamuöisin lehdenjakajana. Hänellä on kolme lasta.

Vapaa-ajallaan Njila toimii Vantaan Kamerun-seuran puheenjohtajana. Seuran tavoitteena on paitsi levittää kamerunilaista kulttuuria Suomessa myös tukea kotimaata.

Njilan mukaan maahanmuuttajamiesten suurimmat haasteet liittyvät kulttuuriin, kieleen ja työllistymiseen.

– Jos maahanmuuttajat pääsisivät heti Suomeen tultuaan puolen vuoden tiiviille kielikurssille, he kotoutuisivat paljon nopeammin. Me maahanmuuttajat tulemme Suomeen valtavan tietotaidon kanssa, mutta ennen kuin kieli on hallussa, emme pääse sitä hyödyntämään, Njila uskoo.

Suomen Pakolaisavusta kerrotaan, että vuoden pakolaisnaisen palkinnon rinnalle on toivottu vastaavaa miehille jo monen vuoden ajan.

Palkinnon tavoitteena on nostaa maahanmuuttajamiesten profiilia ja tuoda maahanmuuton laajaa kirjoa esiin. Kriteerinä valinnalle on valittavan henkilön toiminnan myönteinen vaikutus yhteiskuntaan tai lähiyhteisöön. Kannustuspalkinnon suuruus on 1 000 euroa.


_______________________

Suomen Pakolaisapu: Mr Maahanmuuttaja: Suomen Pakolaisavun uusi tunnustuspalkinto

Suomen Pakolaisapu on valinnut jo 15 kertaa vuoden pakolaisnaisen, jonka tehtävänä on toimia pakolaisnaisten puolestapuhujana. Nyt äänitorven saavat myös maahanmuuttajamiehet.

”Useamman vuoden ajan on kyselty ja toivottu vuoden pakolaisnaisen palkinnon rinnalle vastaavaa palkintoa miehelle”, kertoo Suomen Pakolaisavun tiedotuspäällikkö Kaisa Väkiparta. ”Tänä vuonna päätimme vastata pyyntöön ja perustaa palkinnon myös maahanmuuttajamiehille.”

Palkinnon tavoitteena on nostaa maahanmuuttajamiesten profiilia ja tuoda maahanmuuton laaja kirjoa esiin. Valinnan ehtona on, että henkilö on ensimmäisen polven maahanmuuttaja. Kriteerinä valinnalle on valittavan henkilön toiminnan myönteinen vaikutus yhteiskuntaan tai lähiyhteisöönsä.

Mr Maahanmuuttaja: Jude Njila

Ensimmäinen Mr Maahanmuuttaja on kamerunilainen Jude Njila, 45. Vantaalainen Njila on Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistunut insinööri, joka pyörittää yhden miehen muuttofirmaa, tekee maisteriopintoja Hankenilla ja jakaa Helsingin Sanomia aamuöisin. Hänellä on kolme lasta namibialaisen laitoshoitajan kanssa.

Vapaa-ajallaan Njila toimii Vantaan Kamerun-seuran puheenjohtaja. Vuoden ikäisen seuran tavoitteena on paitsi levittää kamerunilaista kulttuuria Suomessa myös tukea kotimaata. ”Haluamme perustaa suomalaisen kulttuurikeskuksen Kameruniin, jossa voisimme jakaa tietoa opiskelumahdollisuuksista Suomessa”, Njila suunnittelee. ”Lisäksi haluaisimme lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Nyt kukaan ei tiedä, miten parlamentissa tehdään uusia lakeja, eivätkä poliitikot ole ihmisten tavoitettavissa.”

Jude Njila muutti Suomeen työharjoitteluun kesäkuussa 1996. Harjoittelupaikassa ABB:lla kannustettiin hakeutumaan insinööriopiskelijaksi, ja niin kahden kuukauden vierailu Suomeen muuttui pysyväksi. ”Eläkkeellä haluan palata Kameruniin ja rakentaa kylääni saunan”, Njila kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan. Siihen asti hän aikoo työskennellä Suomessa ja kouluttaa kolme lastansa täällä. ”Kotimaassani vain todella rikkaiden isien lapset saavat kunnon koulutuksen.”

Maahanmuuttajamiesten haasteet

Maahanmuuttajamiesten suurimmat haasteet liittyvät Njilan mukaan kulttuuriin ja kieleen. ”Afrikkalaiset miehet tulevat usein kulttuurista, jossa mies on perheen pää ja naisilla vain vähän päätösvaltaa. Suomessa he kohtaavat tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa naiset käyvät töissä ja tekevät vastuullisia päätöksiä”, Njila kertoo. Omassa perheessä kotitehtävät on jaettu.

Njilan mielestä kielikoulutuksen yhteyteen voisi lisätä tasa-arvokoulutusta. Myös koulutukseen pääsyä pitäisi nopeuttaa. ”Jos maahanmuuttajat pääsisivät heti Suomeen tultuaan puolen vuoden tiiviille kielikurssille, he kotoutuisivat paljon nopeammin. Me maahanmuuttajat tulemme Suomeen valtavan tietotaidon kanssa, mutta ennen kuin kieli on hallussa, emme pääse sitä hyödyntämään.”

Toinen maahanmuuttajamiesten kohtaama haaste on työllistyminen. Jude Njila ei löytänyt töitä insinöörinä, joten hän perusti oman yrityksen. ”Tein lopputyöni Pariisissa vaihtoni aikana ja olisin saanut jäädä sinne töihin. Halusin kuitenkin takaisin Suomeen päättämään opintoni, mutta töitä ei löytynytkään”, Njila kertoo. Suomessa häntä houkutteli hyvin toimiva yhteiskunta ja turvallisuus: koulutus on ilmaista, ympäristöstä pidetään huolta ja kadut ovat kunnossa.

Njila näkee peruskoulutuksen jokaisen yhteiskunnan tulevaisuutena. ”Koulussa opitaan yhteiskunnan perusedellytykset: etiikka, kulttuuri sekä kansan ja valtion merkitys. Konfliktit ovat siellä, missä perusopetusta ei ole järjestetty.” Samasta syystä hän uskoo ihmisten liikkuvankin: ”Ihmiset haluavat asua siellä, missä elämä on hyvää ja turvallista.”

___________________________________

Yle: Mr Maahanmuuttaja vaatii kielikursseja ja tapakoulutusta

Suomen Pakolaisapu on nimittänyt miespuolisille maahanmuuttajille oman puolestapuhujan. Mr Maahanmuuttaja 2012 on kamerunilaissyntyinen insinööri.

Vantaalainen Jude Njila on asunut Suomessa 15 vuotta. Vaasassa englanniksi opiskeltu insinöörintutkinto ja taloustieteen paperit Kamerunista eivät ole suomalaisille työnantajille riittäneet. Kolmen lapsen isä on edelleen vailla koulutustaan vastaavaa työtä.

Njila pyörittää omaa muuttopalvelua, jakaa sanomalehteä ja johtaa vapaa-aikanaan Vantaan Kamerun-seuraa. Juuri yhteiskunnallinen aktiivisuus on suuri syy siihen, että Njila tuli valituksi ensimmäiseksi maahanmuuttajamiehelle myönnetyn kannustuspalkinnon saajaksi. Suomen pakolaisapu nimitti Njilan tiistaina Mr Maahanmuuttajaksi.

Yhdistys haluaa vuoden pakolaisnaisen rinnalle miespuolisen keulakuvan, joka voi korostaa myös muuta kuin pakolaisuutta: maahanmuuttajia kun tulee aivan naapurimaistakin eikä vain turvapaikan vuoksi.

- Työpaikat kysyvät suomenkielen taitoa. Mutta ei ole hyviä kursseja, joita maahanmuuttajat voisivat ottaa, Njila kuvailee.

Mr Maahanmuuttaja peräänkuuluttaa kaikille maahantulijoille pitkiä tehokkaita kielikursseja ja oppia maan tavoista mahdollisimman pian Suomeen saapumisen jälkeen. Hän myöntää, että maahanmuuttajille suunnatut ohjeet ja tietopaketit ovat kohentuneet hänen Suomessa viettämiensä vuosien aikana.

- Suomeen tullessa kaikki on uutta, opettelemme alusta kuin lapset. Pitää aloittaa nollatasosta, jos haluaa ymmärtää, kuka on suomalainen.

Jude Njila tietää, että Suomeen tulijoilta odotetaan tuloksia. Auttaako tällainen kannustuspalkinto sitten sopeutumaan vai alleviivaako se vain erilaisuutta?

- Tämä on yksi mahdollinen kanava näyttää ihmisille, ketä maahanmuuttajat ovat ja auttaa pohtimaan, ovatko maahanmuuttajat tuoneet lisäarvoa Suomeen.