Juhana Vartiainen: Työpaikat eivät suomalaisilta lopu

Helsingin Sanomat, vieraskynä: Juhana Vartiainen: Työpaikat eivät suomalaisilta lopu 23.12.2012

Pyrkimykset pidentää työuria ja lisätä työvoiman tarjontaa törmäävät usein vastaväitteeseen "eihän meillä ole työpaikkoja". Tuiki tarpeellista työperäistä maahanmuuttoa vastustetaan vetoamalla siihen, että meillä on työttömiä omastakin takaa.

Matalasuhdanteessa – jollaisessa nyt olemme – työpaikkojen tarjonta onkin tilapäisesti vähäisempää kuin talouden tasapainotilassa. Keskimäärin ja pitkällä aikavälillä kansantalouden työllisyysmahdollisuudet määräytyvät kuitenkin täysin sen mukaan, miten iso työvoima meillä on.

Jos työvoima kasvaa, työllisyyskin kasvaa, ja kasvu on kestävällä pohjalla, kunhan huolehdimme kilpailukyvystämme euroalueen sisällä.

Miksi työvoiman tarjonnan kasvu kasvattaa työllisyyttä? Kuvitellaanpa, että näin ei olisi. Silloinhan väestönkasvu aiheuttaisi työttömyyttä. Silloin suuressa kansantaloudessa, kuten Yhdysvalloissa, pitäisi olla pysyvästi suurempi työttömyys kuin pienessä, vaikkapa Belgiassa. Työvoiman nopea kasvu voi tietysti kasvattaa työttömyyslukuja tilapäisesti – mutta vain tilapäisesti. Eihän työttömyysaste voi riippua talouden koosta.

Suhdanteista riippumaton keskimääräinen työllisyys on yhtä kuin työvoima, josta vähennetään rakenteellisen työttömyyden osuus. Rakenteellinen työttömyysaste ei riipu työvoiman määrästä vaan talouden rakenteista, kuten työelämän, sosiaaliturvan ja verotuksen pelisäännöistä.

Siksi työvoiman kasvu esimerkiksi työperäisen muuttoliikkeen vuoksi lisää työllisyyttä, vaikka meillä olisikin työttömyyttä. Työvoimapulaa on turha odottaa, ja rakenteellista työttömyyttä on aina, mutta työvoiman kasvu lisää silti työllisyyttä.

Pitkällä aikavälillä työllisyyden kasvua rajoittaa siis se, paljonko meillä on työikäistä väestöä ja kuinka suuri osa siitä haluaa etsiä ja tehdä työtä. Pienessä avoimessa markkinataloudessa on normaaliaikoina aina tarjolla tekemätöntä työtä. Matalasuhdanteessa sitä ei toki ole riittävästi työllistämään kaikkia halukkaita, mutta sitä on silti.

Tiedämme tämän aivan konkreettisesti. Suomessa on toimialoja, joilla yritysten on jatkuvasti vaikea löytää työvoimaa. Niitä ovat esimerkiksi siivous, rakennus ja kuljetus.

Espanjasta on tullut Suomeen sairaanhoitajamiehiä kolmivuorotyöhön, josta työnantajan edustaja sanoo kohteliaasti: "Tätä työtä eivät suomalaiset aina halua tehdä" (Kotiliesi 25/2012). Helsingissä päässee myös taksikuskiksi, jos on ajokortti.

Erityisen tärkeää on saada käyttöön ikääntyneiden työpanos. Sitä estävät monet asenteet, mutta nekin voivat muuttua uudistusten ansiosta. Korkeampi eläkeikä varmaan kohentaisi suhtautumista iäkkäämpiin työntekijöihin.

On myös mahdollista, että yleiskorotuksiin perustuva palkkamallimme edistää ikääntyneiden syrjintää, koska se ei ota huomioon ikääntyvien keskimääräisen tuottavuuskasvun hidastumista. Ei ehkä ole sattumaa, että ikääntyneiden työllisyys on paljon parempi Ruotsissa, jossa on pitkälti luovuttu yleiskorotuksista ja jossa on myös korkeampi vanhuuseläkkeen alaikäraja.

Kaikki tekemätön työ ei ole kivaa ja hyväpalkkaista, mutta jos työssäkäynti ei lisäänny, emme kykene rahoittamaan hyvinvointipalvelujamme.

Siksi verotusta, sosiaaliturvaa, maahanmuuttopolitiikkaa, opintotukea ja eläkeikää on syytä rukata suuntaan, joka kannustaa työntekoon. Lisäksi palkkasopimuksissa olisi huomioitava monien ikääntyneiden tuottavuuskasvun hidastuminen.

Näin voimme päästä muiden Pohjoismaiden työllisyysasteiden tasolle ja selättää kestävyysvajeemme.

Kirjoittaja on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) ylijohtaja.