perjantai 14. joulukuuta 2012

Vantaan Sanomat: Maahanmuuttajien työllistymiseen miljoonien eurojen yhteissopimus

Vantaan Sanomat: Maahanmuuttajien työllistymiseen miljoonien eurojen yhteissopimus 14.12.2012

Vantaan kaupunginhallitus päättää maanantaina maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen tehostamiseen tähtäävän aiesopimuksen hyväksymisestä.

Taustalla on Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunkien sekä Suomen valtion välillä vuosina 2010–2012 ollut vastaava sopimus, jonka jatkuminen on kirjattu hallitusohjelmaan.

Sopimuksen tarkoituksena on vahvistaa maahanmuuttajien kotoutumista, koulutusta ja työllistymistä. Toimenpiteitä ovat muun muassa työelämäyhteyksien tehostaminen yrittäjäjärjestöjen, kauppakamarin ja yrityspalveluiden välillä, maahanmuuttajayrittäjyyden tukeminen sekä ulkomailla suoritettujen tutkintojen ja pätevyyksien tunnistamisen kehittäminen.

Vuodelle 2013 Helsinki varaa sopimuksen toimeenpanoa varten miljoona euroa, Espoo 550 000 euroa ja Vantaa 450 000 euroa. Kaupungit varaavat saman suuruiset summat myös vuosiksi 2014 ja 2015. Valtion osuus ensimmäiselle vuodelle on yhteensä 2,7 miljoonaa euroa ja varaus seuraaville vuosille saman verran.

Vieraskielisen väestön määrä on kaksinkertaistunut pääkaupunkiseudulla 2000-luvulla: lähes puolet Suomen vieraskielisestä väestöstä asuu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrän arvioidaan kasvavan vuosittain 15 000 henkilöllä.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan vuoden 2011 lopussa ulkomaalaisten työttömyysaste oli Espoossa 15,9 prosenttia, Helsingissä 21,8 prosenttia ja Vantaalla 28,4 prosenttia.