tiistai 4. joulukuuta 2012

Yle: Maahanmuuttajanuori tasapainoilee kulttuurien välillä

Yle Perämeri: Maahanmuuttajanuori tasapainoilee kulttuurien välillä 4.12.2012

Maahanmuuttajataustaiset nuoret voivat joutua puun ja kuoren väliin yrittäessään selviytya sekä vanhempiensa että suomalaisen yhteiskunnan vaatimuksista.

Maahanmuuttajataustaiset nuorten elämää leimaa usein ristiriita oman ja suomalaisen kulttuurin kanssa. Näin toteaa Kemissä tiistaina maahanmuuttajataustaisten nuorten sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan puhunut kirjailija Husein Muhammed.

Kemissä 15 vuotta sitten asuneen Muhammedin mukaan vanhempien tietämättömyys suomalaisista elämäntavoista ja nuorten halu sopeuta valtaväestöön voi saada vanhemmissa aikaan pelkoa oman kulttuuriperimän katoamisesta

- Pahimmillaan tämä voi johtaa nuoren kapinointiin vanhempia vastaan. Suurimpia ristiriitoja maahanmuuttajaperheissä aiheuttaakin avioliiton ulkopuolinen seurustelu sekä alkoholin käyttö, arvioi Muhammed.

Vanhemmat täytyy perehdyttää

Muhammedin mukaan vanhempien pitää olla perillä suomalaisesta kulttuurista, yhteiskunnasta ja sen pelisäännöistä, jotta heidän lapsillaan ja nuorillaan olisi mahdollisuus sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

- Vanhempien on tärkeä esimerkiksi tietää, että Suomessa koulujen joulujuhlat eivät ole käännytysprojekti, jolla muslimeista pyritään tekemään kristittyjä vaan se on yksi perinne muiden joukossa.

Vanhempien tietämättömyys valtaväestön elämäntavoista voi johtaa siihen, että vanhemmat painottavat omaa kulttuuriaan nuorelle voimakkaasti. He voivat myös pelätä, että nuori haluaa hylätä kulttuuriperintönsä.

- Nuori voi jäädä puun ja kuoren väliin yrittäessään selviytyä sekä vanhempien että yhteiskunnan vaatimuksista, toteaa Mohammed.

Kemissä tiistaina järjestetty tilaisuus on osa valtakunnallista seminaarikiertuetta, joka on tehty Lastensuojelun Keskusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi.

Sen tavoitteena on nostaa esille, miten lapsille ja lapsiperheille rakennetaan hyvä tulevaisuus. Seminaaripaikkakuntia ovat olleet myös Turku, Seinäjoki, Nokia, Kotka, Iisalmi ja Jyväskylä.