HS: Lottovoitto jäi lunastamatta

Helsingin Sanomat: Umayya Abu-Hanna: Lottovoitto jäi lunastamatta 30.12.2012
Iltalehti: Kannanotosta rasismiin tuli ilmiö - "Lottovoitto jäi lunastamatta"

Kirjailija ja toimittaja Umayya Abu-Hannan nettikirjoituksesta tuli ilmiö. Abu-Hanna muutti tyttärensä kanssa Suomesta Hollantiin rasismin vuoksi.

Abu-Hanna kirjoittaa Helsingin Sanomien vuoden kirjailijapuheenvuorossa siitä, kuinka ei voinut jäädä Suomeen kohtaamansa rasismin vuoksi. Abu-Hanna pohtii kirjoituksessaan sitä, miksi lapsi, joka voittaa lottovoiton syntyessään Suomeen, jättää sen lunastamatta.

Palestiinalaistaustainen Abu-Hanna saapui Suomeen 20-vuotiaana vuonna 1981. Hän sopeutui Suomeen ja kasvoi suomalaiseksi.

Abu-Hanna kertoo kohdanneensa aina huutelua ja haukkumista, mutta todelliset ongelmat alkoivat vasta tyttären Suomeen saapumisen myötä. Abu-Hanna adoptoi tyttärensä Etelä-Afrikasta. Vasta vuoden ikäinen tytär sai niskaansa tuntemattomilta huutelua ja uhkaavaa käytöstä.

- Odotimme Helsingissä metroa. Noin 80-vuotias mummo käveli suoraan vauvan eteen ja huusi: "Saatanan neekeri!", kirjoittaa Abu-Hanna.

Kun tytär, Reema, oli kolmevuotias Abu-Hanna ei kokenut muuta vaihtoehtoa, kuin muuttaa pois Suomesta. Uusi koti löytyi Amsterdamista, Hollannista.

Abu-Hanna kehuu hollantilaista kulttuuria. Ihmisten avuliaisuutta ja sitä, kuinka samaa koulua käyvät niin rikkaat, köyhät kuin eri kulttuureistakin kotoisin olevat lapset.

- Amsterdamissa hämmästyin valkoisten työläismiesten asennetta. Kahden vuoden aikana joka ikinen bussikuski, putkimies, roskakuski, virkamies ja poliisi on kohdellut hollannintaidotonta arabinaista ja hänen pientä mustaa tytärtään ihmisinä, kirjoittaa Abu-Hanna.

Abu-Hanna kertoo kuitenkin, että helposti lähestyttävään kulttuuriin sopeutumisessa on vaikeatkin puolensa. Abu-Hannan kohdalla vastaan pistää suomalaisuus.

- Naapurit ilmestyvät ovelle korjaamaan lämmitystä tai tukossa olevaa hanaa, hoitamaan lasta tai opettamaan tälle pyörällä ajamista. Suomalaisena haluaisin mieluummin ottaa oven raosta korjausohjeet, mutta pitää auttajat oven takana, kuvailee Abu-Hanna kulttuurien ristiriitoja.

Kirjoituksessaan Abu-Hanna toivoo, että Suomi ottaisi kuitenkin mallia Hollannilta.

- Viiden vuoden kuluttua Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään. Olisipa meillä silloin suomalaisuudesta tarina, joka hengittää ja vastaanottaa!


_____________________________________

Helsingin Sanomat: Umayya Abu-Hanna: Lottovoitto jäi lunastamatta

Kaksi vuotta sitten Umayya Abu-Hanna muutti tyttärensä kanssa Amsterdamiin. Lapsi, joka sai lottovoiton kasvaa Suomessa, jätti kupongin lunastamatta suomalaisten rasismin takia, kirjoittaa Abu-Hanna vuoden kirjailijapuheenvuorossa.

Oli jou­lu­kuu 2010, kun jä­tin kai­ken taak­se. Pak­ka­sin mu­kaa­ni vain sie­ni­kir­jan ja suo­men sy­no­nyy­mi­sa­na­kir­jan. Muu sai jää­dä kol­men­kym­me­nen Suo­mes­sa vie­te­tyn vuo­den jäl­keen Hel­sin­kiin. Ams­ter­da­miin läh­ti ko­ko per­hee­ni, mi­nä ja sil­loin kol­mi­vuo­tias tyt­tä­re­ni Ree­ma.

Vii­den vuo­den ku­lut­tua Suo­mi juh­lii sa­ta­vuo­tis­ta it­se­näi­syyt­tä. Sil­loin tyt­tä­re­ni on asu­nut jo suu­rim­man osan elä­mäs­tään pois­sa Suo­mes­ta. Mik­si lap­si, jo­ka saa lot­to­voi­ton, jät­tää sen lu­nas­ta­mat­ta?

Olin saa­pu­nut Suo­meen 20-vuo­tiaa­na pa­les­tii­na­lais­tyt­tö­nä vuon­na 1981. Sii­hen ai­kaan ei ol­lut in­ter­ne­tiä ei­kä glo­ba­li­saa­tio­ta. Kun len­to­ko­ne las­keu­tui Hel­sin­ki-Van­taan len­to­ken­täl­le, ara­bian kie­li, mu­siik­ki, ruo­ka, vit­sit, vä­rit, va­lo ja ys­tä­vät jäi­vät ker­ta­hei­tol­la taak­se. Suo­ma­lai­suu­des­ta tu­li mi­nul­le iden­ti­teet­ti, maa, luon­to, kie­li ja elä­mä. Kas­voin Suo­mes­sa suo­ma­lai­sek­si.

Pe­rää­ni huu­del­tiin Suo­mes­sa ai­na. Kol­men­kym­me­nen vuo­den ai­ka­na eh­din kuul­la ko­ko skaa­lan: rät­ti­pää, ter­ro­ris­ti, Ali Ba­ba, mu­sul­maa­ni... Mut­ta edes mi­nä en ar­van­nut, et­tä mus­ta iho on Suo­mes­sa niin suu­ri vi­ha­mag­neet­ti.

Adop­tio­tyt­tä­re­ni on zu­lu ja syn­ty­nyt Jo­han­nes­bur­gis­sa Ete­lä-Af­ri­kas­sa. Kun hän oli vuo­den van­ha ja is­tui tut­ti suus­sa vau­nuis­sa, odo­tim­me Hel­sin­gis­sä met­roa. Noin 80-vuo­tias mum­mo kä­ve­li suo­raan vau­van eteen ja huu­si: "Saa­ta­nan nee­ke­ri!"

Hän kat­soi ym­pä­ril­leen ja hei­lut­ti kä­siään näyt­tääk­seen muil­le, mi­tä oli löy­tä­nyt: "Kat­so­kaa, hel­ve­tin nee­ke­ri­ka­ka­ra!"

Mum­mo ei ol­lut mie­len­vi­kai­nen ei­kä kän­nis­sä, vaan ai­van ta­val­li­nen van­ha ih­mi­nen, jon­ka oli­si voi­nut pie­nel­lä tö­näi­syl­lä työn­tää met­ron al­le.

Noin kol­me ker­taa kuu­kau­des­sa jo­ku ihan ta­val­li­nen suo­ma­lai­nen hä­päi­si tyt­tä­re­ni äi­tin­sä edes­sä. Tei­ni­po­jat ra­tik­ka­py­sä­kil­lä saat­toi­vat nau­res­kel­la: "Nee­ke­ri, nee­ke­ri."

Finn­ai­rin Pa­rii­sin-len­nol­la ne­li­kymp­pi­nen suo­ma­lais­pa­ris­kun­ta lä­hes­tyi kak­si­vuo­tias­ta ty­tär­tä­ni, jo­ka sei­soi mat­ka­lauk­ku­hih­nan edes­sä. Hy­myi­lin, kos­ka ajat­te­lin hei­dän ai­ko­van sa­noa jo­tain sö­pöä. Mies työn­si pään­sä lä­hel­le ty­tär­tä­ni ja mu­rah­ti: "Saa­ta­nan nee­ke­ri, nä­pit ir­ti lau­kuis­ta!"

Kun täl­lai­set koh­tauk­set tois­tui­vat, en enää tien­nyt, mi­ten sai­sin tyt­tä­re­ni us­ko­maan, et­tä ih­mi­nen on ar­vo­kas, et­tä hän it­se on ar­vo­kas.

Niin me muu­tim­me Ams­ter­da­miin. Kol­mi­vuo­tias ja mi­nä vil­ku­tim­me hy­väs­ti ja saa­vuim­me kak­si vuot­ta sit­ten Hol­lan­tiin. Ta­kai­sin tus­kin pa­laam­me.

Vas­ta Ams­ter­da­mis­sa olen kui­ten­kin ym­mär­tä­nyt, kuin­ka suo­ma­lai­nen olen­kaan.

UUSI KO­TI­MAA­NI on sel­lai­nen, jos­sa käy­te­tään eni­ten hius­gee­liä ja teh­dään vä­hi­ten työ­tä Län­si-Eu­roo­pas­sa. Lap­se­ni kou­lu­to­ve­rei­den van­hem­mat te­ke­vät töi­tä 2–4 päi­vää vii­kos­sa. Mel­kein kaik­ki tun­tu­vat tyy­ty­väi­sil­tä – ja el­lei­vät tun­nu, muut tar­joa­vat apuaan.

Naa­pu­rit il­mes­ty­vät ovel­le kor­jaa­maan läm­mi­tys­tä tai tu­kos­sa ole­vaa ha­naa, hoi­ta­maan las­ta tai opet­ta­maan täl­le pyö­räl­lä aja­mis­ta. Suo­ma­lai­se­na ha­luai­sin mie­luum­min ot­taa oven raos­ta kor­jau­soh­jeet, mut­ta pi­tää aut­ta­jat oven ta­ka­na.

Hol­lan­ti­lais­ten li­säk­si tyt­tä­re­ni kou­lus­sa on muun muas­sa ma­rok­ko­lai­sia, su­ri­na­mi­lai­sia, ita­lia­lai­sia ja brit­te­jä. Jo­ka aa­mu huo­maan kam­mok­su­va­ni lap­se­ni vie­mis­tä luok­kaan, kos­ka sii­nä ky­sy­tään to­del­lis­ta hak­kaa pääl­le -a­sen­net­ta.

Olen ni­mit­täin ai­noa van­hem­pi, jo­ka pois­tuu luo­kas­ta kel­lo 8.30. Muut jää­vät sin­ne lu­ke­maan ryh­mis­sä kir­jo­ja, et­si­mään las­ten päis­tä täi­tä tai opet­ta­maan ki­ta­ran­soit­toa. Van­hem­mil­la on kou­lus­sa oma huo­ne ja oma kou­lu­bän­di, ja he vie­rai­le­vat ah­ke­ras­ti toi­sen­sa luo­na.

Jo­ka ju­ma­lan aa­mu isät ja äi­dit tent­taa­vat toi­sil­taan, mi­tä näi­den lap­su­kai­sil­le kuu­luu. Tääl­lä mi­nä olen se kä­sit­tä­mä­tön, hil­jai­nen äi­ti, jo­ka ti­put­taa lap­sen­sa täi­vas­taa­val­le ja li­vah­taa tie­hen­sä.

Ja bus­sis­sa mi­nä olen se, jo­ka et­sii kat­seel­laan paik­kaa, jon­ka vie­res­sä ei is­tu ku­kaan. Lap­sen syn­ty­mä­päi­vil­lä toi­von, et­tä van­hem­mat il­mes­tyi­si­vät mi­nuu­til­leen ha­ke­maan lap­sen­sa ja häi­pyi­si­vät sit­ten.

Niin­pä mars­sin kou­lun reh­to­rin luo ky­sy­mään, mi­kä kaik­ki täs­sä tou­hus­sa ja toi­min­nas­sa kuu­luu var­si­nai­seen ope­tus­suun­ni­tel­maan. Mik­si van­hem­mat, joil­la ei ole omaa elä­mää, saa­vat sot­keu­tua kou­lun asioi­hin?

Reh­to­ri kat­soo mi­nua kuin pu­hui­sin suo­mea. Hän muis­tut­taa, et­tä kou­lun teh­tä­vä on tuo­da yh­teen lap­set, van­hem­mat, kou­lu ja yh­teis­kun­ta. El­let opi toi­mi­maan kult­tuu­ris­sa­si, tie­dol­la ei ole mer­ki­tys­tä, hän sa­noo.

Ta­juan, et­tä nä­mä van­hem­mat­han ovat so­siaa­li­suu­des­saan lä­hel­lä pa­les­tii­na­lai­sia. Lä­hem­pä­nä kuin mi­nä! Mi­nä olen tot­tu­nut Suo­meen, jos­sa sys­tee­mi kor­vaa osal­lis­tu­mi­sen. Kii­tos, mut­ta mi­nul­la on töi­tä!

TYT­TÄ­RE­NI KOU­LUA KÄY­VÄT se­kä Hol­lan­nin va­ra­pää­mi­nis­te­rin lap­set et­tä sel­lai­set lap­set, joi­den isä ei voi­nut tuo­da ty­tär­tään meil­le leik­ki­mään, kos­ka tä­män ai­noan ta­kin ve­to­ket­ju oli rik­ki. Mo­lem­mat asu­vat sa­mas­sa kort­te­lis­sa.

Ams­ter­da­min uu­sien, ark­ki­teh­to­ni­ses­ti upei­den aluei­den ta­lou­del­li­nen ja et­ni­nen se­koi­tus ai­heut­tai­si Suo­mes­sa var­mas­ti ka­pi­nan. Mel­kein mil­joo­na eu­roa mak­sa­van asun­non ylä­puo­lel­la, vie­res­sä ja al­la on kau­pun­gin vuok­ra-asun­to­ja, jot­ka on jaet­tu eri et­nis­ten ryh­mien kes­ken. Al­var Aal­lon tyy­li­sen ta­lon ko­lois­ta pois­tuu aa­mul­la kai­ken­vä­ri­siä kas­vo­ja, hat­tu­ja ja hui­ve­ja, ja kaik­ki asuk­kaat tu­le­vat sa­maan kou­luun.

Ams­ter­da­mi­lai­set tun­tee kuu­lem­ma kah­des­ta sa­non­nas­ta. En­sim­mäi­nen on "W­hy not (mik­sei?)" ja toi­nen on "Says who (väit­tää ku­ka)?" Ams­ter­da­mi­lais­lap­sil­la on tut­ki­tus­ti pa­rem­pi it­se­tun­to kuin vaik­ka­pa mad­ri­di­lai­sil­la.

Tä­mä ta­sa-ar­voi­suus syn­tyy sii­tä, et­tä eri­lai­set ih­mi­set – köy­hät, rik­kaat, maa­lai­set, työt­tö­mät ja mil­jo­nää­rit – näyt­täy­ty­vät yh­teis­kun­nal­li­ses­ti sa­man­ko­koi­si­na. Fyy­si­sen työn te­ki­jät ei­vät ole kat­ke­ria. Tääl­lä jo­kai­nen pi­tää it­ses­tään sel­vä­nä, et­tä on kun­nioi­tuk­sen­sa an­sain­nut.

Suo­ma­lai­nen yh­teis­kun­ta taas läh­tee sii­tä, et­tä eri­lai­suus on au­to­maat­ti­ses­ti hie­rark­kis­ta. Tä­mä syn­nyt­tää her­ra­vi­haa, Hel­sin­ki-ka­teut­ta ja kat­ke­ruut­ta ul­ko­maa­lai­sia koh­taan. Suo­mes­sa aja­tel­laan, et­tä eri­lai­suut­ta vas­taan pi­tää tais­tel­la, kos­ka eri­lai­suus luo eri-ar­voi­suut­ta. Ta­sa-ar­vo taas syn­tyy sa­man­lai­suu­des­ta.

Yh­teis­kun­nal­li­seen ase­maan ja tu­lo­eroi­hin pe­rus­tu­va hen­ki­nen hie­rar­kia on Hol­lan­nis­sa pal­jon lie­vem­pi kuin Suo­mes­sa. Se hel­pot­taa mo­ni­kult­tuu­ri­sen yh­teis­kun­nan kas­vua. Ote­taan esi­merk­ki:

Rot­ter­dam on Shang­hain jäl­keen maail­man toi­sek­si suu­rin sa­ta­ma. Kes­kus­tan asuk­kail­la on kor­keam­pi kou­lu­tus ja pa­rem­mat tu­lot kuin hol­lan­ti­lai­sil­la kes­ki­mää­rin, mut­ta Rot­ter­da­mis­sa on myös enem­män teol­li­suus­mai­den ul­ko­puo­lel­ta (Suo­mes­sa sa­not­tai­siin ke­hi­tys­mais­ta) saa­pu­via siir­to­lai­sia kuin mis­sään muus­sa hol­lan­ti­lais­kau­pun­gis­sa.

Tä­män "Eu­roo­pan por­tik­si" kut­su­tun kau­pun­gin por­mes­ta­ri on ma­rok­ko­lais­taus­tai­nen mus­li­mi Ah­med Abou­ta­leb. Kes­ti pit­kään, en­nen kuin edes kuu­lin mus­li­mi­por­mes­ta­ris­ta, kos­ka se ei ole mai­nit­se­mi­sen ar­voi­nen asia.

Ää­ri­oi­keis­to­lai­nen po­lii­tik­ko Geert Wil­ders ja por­mes­ta­ri Ah­med Abou­ta­leb elä­vät rin­nak­kain tääl­lä kiil­tä­vien gee­li­tuk­kien maas­sa.

JUH­LIS­SA MI­NUL­LA ON hal­pa hu­vi: odo­tan, kun­nes vie­rail­la on suu täyn­nä vii­niä. Sit­ten ky­syn: "Ar­vat­kaa, mi­ten me Suo­mes­sa kut­sum­me Geert Wil­der­sin kal­tai­sia ih­mi­siä?" Pi­dän tauon. "Maa­han­muut­tok­riit­ti­sik­si!"

Nau­run voi­mas­ta vii­ni purs­kah­taa ih­mis­ten suus­ta. Se tun­tuu mi­nus­ta va­paut­ta­val­ta, kos­ka se ker­too, et­tä en ole ol­lut hul­lu, en ole yk­sin.

Suo­ma­lai­nen yh­teis­kun­ta on muut­tu­nut. Se sal­lii siir­to­lais­ten suh­teen sel­lais­ta hen­kis­tä vä­ki­val­taa, jo­ta se ei mis­sään ni­mes­sä sal­li­si nais­ten, ruot­sin­kie­lis­ten, juu­ta­lais­ten, vam­mais­ten tai sek­suaa­li­vä­hem­mis­tö­jen suh­teen. Suo­mes­sa ra­sis­mis­ta on tul­lut älyl­lis­tä osal­lis­tu­mis­ta de­mo­kraat­ti­seen yh­teis­kun­taan.

Siir­to­lai­sia ei näy suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan val­lan yti­mis­sä: po­li­tii­kas­sa, fi­nans­si­maail­mas­sa, kou­lu­tuk­ses­sa, tie­teen tai tai­teen joh­to­pai­koil­la. Jos kes­kus­tas­sa tör­mää mus­taan ih­mi­seen, hä­nel­lä on kä­des­sään luu­ta ja rät­ti.

Keil­lä on Suo­mes­sa val­ta päät­tää, ku­ka on in ja ku­ka on out? Kei­tä ovat ne, jot­ka ovat sul­ke­neet muut kuin suo­ma­lai­set ja suo­men­ruot­sa­lai­set val­lan ul­ko­puo­lel­le?

He ovat juu­ri se aka­tee­mi­ses­ti kou­lu­tet­tu, li­be­raa­li ja kan­sain­vä­li­nen po­ruk­ka, jo­ka pu­huu mo­ni­kult­tuu­ri­suu­den tär­key­des­tä. Ker­ran, kun olim­me pit­kään kes­kus­tel­leet sii­tä, mi­ten val­ta täy­tyi­si ja­kaa uu­des­taan mo­ni­kult­tuu­ri­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa, ys­tä­vä­ni – suo­men­ruot­sa­lai­nen de­ma­ri – muis­tut­ti, et­tei­vät ruot­sin­kie­li­set voi tin­kiä ase­mas­taan: "Ot­ta­kaa suo­men­kie­li­sil­tä."

Vih­reä hel­sin­ki­läis­po­lii­tik­ko puo­les­taan muis­tut­ti, et­tä Suo­meen tul­leet ul­ko­maa­lai­set ovat eri­lai­sia kuin muual­la Eu­roo­pas­sa, kos­ka Suo­mi ot­taa tar­jol­la ole­vis­ta hei­koim­mat, kou­lut­ta­mat­to­mat.

Kun Suo­mes­sa haet­tiin vuon­na 2010 uut­ta vä­hem­mis­tö­val­tuu­tet­tua, tar­jol­la oli kak­si pä­te­vää ja ko­ke­nut­ta mus­li­mi­taus­tais­ta eh­do­kas­ta – ryh­mäs­tä, jon­ka asian­tun­te­mus­ta vä­hem­mis­tö­on­gel­mien sel­vit­tä­mi­ses­sä ki­peäs­ti tar­vit­tai­siin.

Vir­ka jär­jes­tet­tiin kui­ten­kin poik­keus­lu­val­la epä­pä­te­väl­le ruot­sin­kie­li­sel­le ha­ki­jal­le Eva Biau­det'lle. Myös vih­reät söi­vät sa­nan­sa ja tu­ki­vat rat­kai­sua.

En­tä ne kak­si pä­te­vää, ko­ke­nut­ta ha­ki­jaa, mi­tä heil­le se­li­tet­tiin? Ei hei­tä pyy­det­ty edes haas­tat­te­luun. Ei Suo­mes­sa tar­vit­se. Ja Suo­mes­sa­han ei mu­ka ole yh­teis­kun­ta­luok­kia. Me Suo­men siir­to­lai­set ar­vos­tam­me huu­mo­ria.

VUON­NA 2010 sain kut­sun pre­si­den­tin it­se­näi­syys­päi­vän juh­liin. Kol­mi­vuo­tias tyt­tä­re­ni kuu­li, et­tä äi­ti on me­nos­sa "lin­naan". Muo­vi­tia­ras­sa ja vai­pas­sa lap­si sa­noi: "Äi­ti! Mä­kin ha­luun lin­naan sen ku­nin­gat­ta­ren kaa!"

Pie­nen ete­lä­af­rik­ka­lais-suo­ma­lai­sen ty­tön tah­to tul­la juh­liin ja sa­mas­tua nais­pre­si­dent­tiin oli mi­nus­ta kii­tos Tar­ja Ha­lo­sel­le sii­tä, mi­tä tä­mä edus­ti. Kir­joi­tin epi­so­din la­pul­le ja ojen­sin sen pre­si­den­til­le juh­lien kät­te­lys­sä.

Abu-Han­na an­toi pre­si­den­til­le vi­hai­sen kir­jeen tyt­tä­rel­tään, ot­si­koi­tiin leh­dis­sä. Me­dia­ta­ri­nas­sa esiin­tyi kun­nioit­ta­va, hy­vää tah­to­va Suo­mi ja sen sym­bo­li­na Suo­men pre­si­dent­ti. Kut­sut­tu tum­ma, eri­lai­nen nai­nen taas oli opet­ta­nut pie­nen lap­sen­sa­kin jo vi­haa­maan Suo­mea.

Tä­mä oli vain yk­si esi­merk­ki ko­ke­muk­sis­ta­ni, jois­sa eri­lai­suus on pa­to­lo­gi­soi­tu. Meil­lä on val­mis mie­li­ku­va ja ta­ri­na "muual­ta tul­leis­ta" ja hei­dän "oi­keis­ta" tun­teis­taan Suo­mea koh­taan. Tä­mä muis­tut­taa nii­tä vi­hol­lis­ku­via, joi­ta käy­te­tään so­taa­käy­vis­sä yh­teis­kun­nis­sa. Käy­dään­kö Suo­mes­sa jon­kin­lais­ta so­taa muual­ta tul­lei­ta vas­taan?

Minut va­lit­tiin Hel­sin­gin kau­pun­gin­val­tuus­toon 1987. Vih­rei­den ko­kous­huo­nees­sa Se­naa­tin­to­rin lai­dal­la uu­det po­lii­ti­kot nau­roi­vat. Ka­tos­ta lat­tiaan las­keu­tu­vat röy­he­lö­mäi­set, kel­tai­set ver­hot toi­vat mie­leen iloi­sen bor­del­lin. Sit­ten va­lit­tiin jä­se­net lau­ta­kun­tiin. Pek­ka Haa­vis­to sa­noi: "U­mayya pi­tää lait­taa mer­kit­tä­vään lau­ta­kun­taan, se te­kee kai­kil­le hy­vää. Eh­do­tan kiin­teis­tö­lau­ta­kun­taa."

Näin 1980-lu­vul­la, jol­loin Suo­mes­sa oli sel­vä tah­to teh­dä maas­ta mo­ni­kult­tuu­ri­sem­pi.

Vuon­na 1990 Hei­di Hau­ta­la pyy­si mi­nua edus­kun­taeh­dok­kaak­si. Kiel­täy­dyin, kos­ka en voi­nut ol­la kan­san­edus­ta­ja sii­nä elä­män­vai­hees­sa. Hau­ta­la loh­dut­ti: "Tar­vit­sem­me nii­tä asioi­ta, joi­ta edus­tat. Voin va­kuut­taa, et­tei si­nul­la ole mah­dol­li­suuk­sia tul­la va­li­tuk­si, sil­lä kan­san­edus­ta­jak­si pää­se­mi­nen on erit­täin vai­keaa."

Kun olin Pra­has­sa vaa­li-il­ta­na, tu­li tie­to, et­tä pää­sin lä­pi. Tar­kis­tus­las­ken­nas­sa ti­lan­ne on­nek­si kor­jau­tui.

Vuo­den 2004 EU-vaa­leis­sa sain 12 730 ään­tä. Vä­hät­te­le­mät­tä omia tai­to­ja­ni tai työ­tä­ni voin siis sa­noa, et­tä Suo­mes­sa on myös erit­täin vah­va kan­san­tah­to kan­sain­vä­li­sem­män ja mo­ni­kult­tuu­ri­sem­man yh­teis­kun­nan puo­les­ta. Si­tä Suo­mea, nii­tä suo­ma­lai­sia ja tä­tä vah­vaa muu­tok­sen­ha­lua ei saa unoh­taa.

Eu­roop­pa­lai­suu­den myy­mi­nen suo­ma­lai­sil­le vaa­ti ai­ka­naan suur­ta kam­pan­jaa, jo­hon po­lii­ti­koi­den li­säk­si me­dia oli si­tou­tu­nut. Eu­roop­pa­lai­suus näh­tiin as­ke­lee­na ylös­päin. Mo­ni­kult­tuu­ri­suu­den me­dia nä­kee kui­ten­kin toi­sin.

1980-lu­vul­la muo­vi­pus­sit oli­vat edis­tyk­sel­li­syy­den ja mo­der­nin elä­män sym­bo­le­ja. Nyt pi­däm­me ar­vos­sa pa­pe­ri­pus­se­ja, kos­ka olem­me ym­mär­tä­neet, et­tä maail­ma on muut­tu­nut.

Et­ni­syy­den suh­teen Suo­mi on edel­leen kiil­tä­väs­sä muo­vi­pus­si­vai­hees­sa.

SUO­MEN KIE­LI oli ai­koi­naan kuu­des op­pi­ma­ni kie­li, jo­ten mi­nua ei hu­vi­ta aloit­taa hol­lan­nin opis­ke­lua. Mut­ta en ku­vi­tel­lut, et­tä ai­noa per­heen­jä­se­ne­ni pu­hui­si ko­to­na kiel­tä, jo­ta en ym­mär­rä. Tai ym­mär­rän kyl­lä sa­nat "pos­su, ka­ni, pie­ru, älä lyö, me­ne", ja "hä­nen kor­kea-ar­voi­suu­ten­sa, prin­ses­sa Ma­xi­ma on kau­nis".

Il­man apart­hei­dia mi­nul­la ei oli­si ty­tär­tä, rak­kain­ta per­heen­jä­sen­tä­ni. Il­man Bri­tan­nian ko­lo­nia­lis­mia ja Eu­roo­pan an­ti­se­mi­tis­miä Pa­les­tii­na oli­si tot­ta, en­kä oli­si vält­tä­mät­tä Eu­roo­pas­sa. Täl­lai­set koh­ta­lot, täl­lai­set per­heet li­sään­ty­vät lä­hi­tu­le­vai­suu­des­sa.

Il­man Suo­men ki­pua ja glo­ba­li­saa­tio­pel­koa mi­nä ja tyt­tä­re­ni lö­höi­sim­me soh­val­la Ee­ri­kin­ka­dul­la teks­tai­le­mas­sa mui­den vii­si­vuo­tiai­den kans­sa luis­te­lus­ta ja pi­pa­ri­re­sep­teis­tä.

Ams­ter­da­mis­sa häm­mäs­tyin val­kois­ten työ­läis­mies­ten asen­net­ta. Kah­den vuo­den ai­ka­na jo­ka iki­nen bus­si­kus­ki, put­ki­mies, ros­ka­kus­ki, vir­ka­mies ja po­lii­si on koh­del­lut hol­lan­nin­tai­do­ton­ta ara­bi­nais­ta ja hä­nen pien­tä mus­taa ty­tär­tään ih­mi­si­nä.

Vaik­kei hy­väk­syi­si ra­sis­mia, ei voi elää, el­lei hy­väk­sy kult­tuu­rin pe­rus­piir­tei­tä. Suo­mes­sa siir­to­lai­sen on pak­ko hy­väk­syä paik­kan­sa yh­teis­kun­nan hie­rar­kias­sa.

Ams­ter­da­mi­lai­nen voi ol­la, vaik­kei osaa kiel­tä, tun­ne kult­tuu­ria ei­kä ole töis­sä. Juur­tu­mi­nen läh­tee it­ses­tä. Tääl­lä ei tar­vi­ta ko­tout­ta­misp­ro­jek­tia. "Ams­ter­dam on asuk­kai­den­sa sum­ma" kuu­los­taa hy­vin eri­lai­sel­ta kuin "o­pi mei­kä­läi­sek­si ja voit ol­la mel­kein yh­tä hy­vä".

Vii­den vuo­den ku­lut­tua Suo­mi juh­lii sa­ta­vuo­tis­ta it­se­näi­syyt­tään. Oli­si­pa meil­lä sil­loin suo­ma­lai­suu­des­ta ta­ri­na, jo­ka hen­git­tää ja vas­taa­not­taa!

Euroo­pan kult­tuu­ri­sää­tiön il­lal­li­sel­la prin­ses­sa Lau­ren­tien pi­tää haus­kan pu­heen. Kän­nys­sä­ni vilk­kuu va­lo. On­ko ve­li ha­ke­nut tyt­tä­re­ni hoi­dos­ta? Pak­su­jen sei­nien lä­pi yh­teys ei toi­mi. Juok­sen lä­pi ra­vin­to­lan ka­dul­le. Ka­tu­lamp­pu­jen kel­tai­ses­sa va­lo­kei­las­sa nä­kyy lu­mi­sa­de, mi­nul­la on kyl­mä ohues­sa me­kos­sa. Vas­taa!

Ve­li kuis­kaa: "Ree­ma nu­kah­ti äs­ken. Me­ne ta­kai­sin ja nau­ti."

Pyy­hin mär­kää lun­ta pos­kes­ta­ni, kat­son ym­pä­ril­le­ni ja yri­tän ta­ju­ta, mis­sä olen. Vä­lil­lä Suo­mes­sa vie­te­tyt vuo­det hyö­ky­vät Ams­ter­da­min to­del­li­suu­den yli.

Seu­rue kä­ve­lee ohi, mies is­kee sil­mää ja hy­myi­lee. Täs­sä maas­sa sil­män­is­ku tar­koit­taa "pi­ris­ty ja nau­ti, hy­vä ih­mi­nen!" Hy­myi­len. Tie­dän, et­tä ty­tär kuor­saa tur­vas­sa ja kaik­ki on hy­vin. On ai­ka pa­la­ta prin­ses­sa­seu­ruee­seen.

Kir­joit­ta­ja on toi­mit­ta­ja ja kir­jai­li­ja, jon­ka uu­sin kir­ja Mul­ti­kul­ti jul­kais­tiin syk­syl­lä.