keskiviikko 26. joulukuuta 2012

HS: Ruotsiin saapuu turvapaikanhakijoita muutamassa viikossa koko Suomen vuosimäärä

Helsingin Sanomat/STT: Ruotsiin saapuu turvapaikanhakijoita muutamassa viikossa koko Suomen vuosimäärä 26.12.2012

Turvapaikanhakijoiden määrä on Ruotsissa korkeimmillaan sitten 1990-luvun alun, jolloin Balkanin sota toi maahan enimmillään yli 80 000 turvapaikanhakijaa vuodessa.

Myös maahanmuuttovirasto Migrationsverket painii ongelmissa. Resurssipulan takia odotusajat ovat pidentyneet, ja yksin maahan tulevia lapsia, lapsiperheitä ja syyrialaisia priorisoidaan.

Sijoituspaikoista on pulaa, ja monet joutuvat pysymään maahanmuuttoviraston asumuksissa pidempään kuin oli suunniteltu. Tiloja on myös alettu vuokrata camping-alueilta, konferenssikeskuksista ja retkeilymajoista.

Turvapaikanhakijoiden määrä on ollut syksyn aikana noin 1 250 viikossa, mikä ylittää maahanmuuttoviraston 500–700 hakijan kapasiteetin. Esimerkiksi Suomeen on maahanmuuttoviraston mukaan tullut vuoden 10 ensimmäisen kuukauden aikana 2 556 turvapaikanhakijaa, heistä 162 Syyriasta.

Ensi vuonna tahti ei hellitä. Ruotsi varautuu ottamaan ensi vuonna yli 54 000 turvapaikanhakijaa, joista 18 000:n on arvioitu tulevan juuri Syyriasta.