keskiviikko 11. elokuuta 2010

YLE: Espoo ehkäisee rasistista väkivaltaa

YLE: Espoo ehkäisee rasistista väkivaltaa 11.8.2010

Espoo varautuu maahanmuuttajia kohtaan esiintyvään häirintään tai väkivaltaisuuteen turvallisuusohjelmassaan. Yhtenä keskeisenä painopisteenä syksyllä valtuustokäsittelyyn tulevassa kaupungin turvallisuusohjelmassa on väestönryhmien väliset suhteet.

Turvallisuusasioista vastaava kaupungin tarkastusjohtaja Jari Tuominen kertoo, että rasistisia rikoksia tai maahanmuuttajiin kohdistuvaa häirintää ei esiinny Espoossa niin, että se koettaisiin ongelmana.

Asiaan halutaan kuitenkin varautua, koska maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvaa tasaiseen tahtiin.

– Turvallisuusohjelmassa mainitaan esimerkiksi, että näkyvää valvontaa tulee lisätä alueilla, joissa juopuneiden häiritsevä käytös tai aggressiiviset ääriliikkeet uhkaavat maahanmuuttajia. Mitään ääritapauksia ei viime aikoina ole ollut, mutta esimerkiksi kolme vuotta sitten Soukassa oli ampumavälikohtaus, missä todettiin yhdeksi motiiviksi rasismi, sanoo Tuominen.

Espoon turvallisuusohjelma on alun perin sisäasiainministeriöstä liikkeelle lähtenyt hanke. Suomen 15 suurimman kunnan tulee laatia oma turvallisuusohjelma, jossa otetaan huomioon kunkin kaupungin keskeisimmät turvallisuuden haasteet.

Turvallisuusohjelman myötä kaupunki, poliisi ja pelastuslaitos tiivistävät yhteistyötä, jotta kaikki tahot tietävät miten toimia kriisitilanteessa. Yhtenä tavoitteena on esimerkiksi turvata hätätilanteessa kaupunkilaisille esimerkiksi vesi, sähkö ja lämpö.

Lisäksi turvallisuuteen pyritään vaikuttamaan ongelmia ennaltaehkäisevästi esimerkiksi erilaisten palveluiden ja kaavoituksen avulla.

Espoon turvallisuusohjelmassa on kaikkiaan kahdeksan turvallisuuden painopistettä: asuinalueiden ja keskusten turvallisuus, lasten ja nuorten turvallisuus, päihteet ja väkivalta, väestönryhmien väliset suhteet, syrjäytyminen, koti- ja vapaa-ajan tapaturmat sekä palotapaturmat, liikenneturvallisuus sekä ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyvät uhat.