tiistai 3. helmikuuta 2015

Iltalehti: Demaripoliitikko julkaisi saamaansa törkypostia - "Poistu maastamme"

Iltalehti: Demaripoliitikko julkaisi saamaansa törkypostia - "Poistu maastamme" 3.2.2015

SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri Nasima Razmyaria on uhattu todella rajuilla viesteillä.

Razmyar julkaisi eilen Iltalehden blogissaan liudan saamaansa törkypostia. Viesteissä afganistanilaissyntyistä ja vuoden pakolaisnaiseksi aikanaan valittua Razmyaria solvataan estoitta.

- Nasima ole hyvä ja poistu maastamme. Kukaan ei jää kaipaamaan, yhdessä kevyimmästä päästä olevassa viestissä ilmoitetaan.

- Parasta kansalle olisi pistää kaikki rajat kiinni ja käännyttää kaikki pakolaiset ja muut mokka-Nasimat. Eduskuntaankin vain puhdasverisiä suomalaisia päättämään Suomen asioista, toisessa viestissä maalataan.

Razmyar kertoo halunneensa julkaista saamiaan rajuja uhkailuja sananvapauden nimissä.

- Hieman alle kaksi vuotta sitten toimittajat julkaisivat saamaansa vihapostia. Kirjeitä ja viestejä, joissa heitä haukuttiin ja uhattiin. Jopa toimittajien perheenjäseniä uhkailtiin. Toimittajat sanoivat, että vaikeneminen loppuu nyt. Sama on syytä tehdä myös politiikassa. Kukaan ei ansaitse uhkauksia, hän toteaa.

"Vihapuhe ei voita"

Nasima Razmyar kertoo blogikirjoitustensa keränneen paljon kommentteja. Törkeimpiä on tullut, kun kirjoitukset ovat käsitelleet maahanmuuttoa tai perussuomalaisia.

- Nyt on aika nostaa tämä asia esiin, jotta Suomi olisi jatkossakin maa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä olla oma itsensä. Tulen jatkossakin kirjoittamaan näistä aiheista. Vihapuhe ei voita sananvapautta.

Razmyar myös kannustaa muita poliitikkoja julkaisemaan heille lähetettyjä vihaviestejä. Lisäksi hän toivoo, että maahanmuuttajat puhuisivat avoimesti heihin kohdistuvasta uhkailusta ja solvaamisesta.

Nasima Razmyar on SDP:n ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa hän ylsi varasijalle. Razmyar on myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen.