Etelä-Suomen Sanomat: Suomi tarvitsee lisää äänestäjiä 1.2.2015
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on vaatinut perussuomalaisilta maahanmuuttokysymysten nostamista vaalien kärkiteemaksi. Halla-ahon mielestä puolue välttelee maahanmuuttokriittisyyttä.
Täysin toimeton puheenjohtaja Timo Soini ei ole ollut. Soini on linjannut puolueen yhdeksi vaalitavoitteeksi säästöjen aloittamisen maahanmuuton kustannuksista ja kehitysavusta. Soini on sen sijaan panemassa lisää rahaa maahanmuuttajien kotouttamiseen, etenkin kielikoulutukseen, mikä on järkevä toimenpide. Kielitaito parantaa maahanmuuttajien töiden saamista.
Muut puolueet eivät ole innostuneet maahanmuuttoteemasta. Tämä on ymmärrettävää, kun katsotaan vanhoja ja tuoreita tilastoja.
Maahanmuuttoviraston tuoreet tilastot kertovat, että Eurooppaan kohdistuva turvapaikkahakijoiden vyöry ei juuri näy Suomessa. Turvapaikanhakijoita oli tullut Eurooppaan viime vuoden marraskuun loppuun mennessä 600 000.
Ruotsista turvapaikkaa haki yli 80 000 ihmistä, joista myönteisen päätöksen sai yli 30 000 hakijaa. Suomessa turvapaikanhakijoita oli viime vuonna 3 651, ja myönteisiä päätöksiä tehtiin 1 346.
Näiden lukujen valossa vaatimukset maahanmuuton nostamisesta vaaliteemaksi valuvat hiekkaan. Edellisellä vaalikaudella kiristettiin turvapaikanhakijoita koskevia lakeja ja eduskunnassa on sisällä uusia kiristyksiä.
Maahanmuuttajien määrä on lähes kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Suomessa asuu nyt noin 300 000 ulkomailla syntynyttä ihmistä. Kasvusta huolimatta ulkomaalaisten määrä Suomessa on edelleen vähäinen, kun sitä verrataan muihin Pohjoismaihin saati Keski-Euroopan maihin.
Esimerkiksi Sveitsissä asuu noin 1,7 miljoonaa ulkomaalaista eli noin viidennes maan kokonaisväestöstä. Ruotsissa osuus on lähes sama. Ruotsin suurimman vähemmistön muodostavat ruotsinsuomalaiset, joita on lähes puoli miljoonaa.
Maahanmuuttokeskustelussa on hyvä muistaa, että Suomesta on lähdetty joukoittain leveämmän leivän perään töihin. Merkittävä osa tulee Suomeenkin töihin. Kaksi muuta yleisintä syytä on opiskelu ja rakkaus.
Suomeen muuttaa vuosittain noin 30 000 ihmistä, joista vain pieni osa on turvapaikanhakijoita tai pakolaisia. Viime vuosina oleskeluluvan on saanut 1 300 - 2 000 turvapaikanhakijaa. Lisäksi Suomi ottaa 750 kiintiöpakolaista. Meillä on varaa kantaa vastuumme maailman hädänalaisista. Kansainväliset sopimukset sanovat, että Suomen on autettava suojelua tarvitsevia ihmisiä.
Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa nyt ja tulevaisuudessa, vaikka meillä on omiakin työttömiä. Moni bussi jäisi varikolle, lattia siivoamatta ja kurkku poimimatta ilman maahanmuuttajia. Pulaa on myös monista korkeakoulutetuista ammattilaisista.
Suomi tarvitsee seuraavan 15 vuoden aikana 200 000-300 000 uutta työperäistä maahanmuuttajaa, jotta talous nousee ja yhteiskunnan pyörät pyörivät. Siksi on suorastaan edesvastuutonta lietsoa muukalaisvihaa. Ongelmilta ei toki tule sulkea silmiä. Muiden virheistä on otettava oppia ja hoidettava kotouttaminen hyvin.
Ari Helminen