Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Suomi ei kaipaa omien lakien saarekkeita 10.1.2016
Päätösten tekeminen vahvan tunteen vallassa johtaa harvoin hyvään lopputulokseen, mutta yhtä haitallista on sivuuttaa toisen ihmisen tunteet kokonaan arvottomina.
Viime aikojen keskustelu väkivaltarikoksista, raiskauksista ja ahdisteluista herättää useita oikeutettuja kysymyksiä. Onko jokin muuttunut? Onko nyt syytä pelätä? Miten pitäisi toimia?
Muutamille paikkakunnille ilmestyneet ulkomaalaisvastaiset ja usein myös rikollistaustaiset katupartiot ovat esimerkki siitä, miten itselleen tunnekuohusta hyväksyntää hakeva joukko pystyy toiminnallaan haittaamaan ongelmien asiallista pohtimista.
Pahimpia ylilyöntejä voi hillitä tieto, että tilastojen mukaan Suomi on meidän aikanamme muuttunut turvallisemmaksi paikaksi. Perinteisesti suuri henkirikosten määrä on vähentynyt vuosikymmenten mittaan, ja myös Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinoluvuissa ovat olleet laskussa 1990-luvun alusta lähtien.
Suomalainen väkivalta on tyypillisesti ryyppyporukoiden keskinäistä tai parisuhteen sisäistä. Raiskauksista valtaosa tapahtuu yksityisasunnoissa ja alkoholin ollessa kuvassa mukana. Jos naisiin kohdistuva väkivalta vihdoin tuomitaan yksissä tuumin, se on myönteinen käänne.
Tilastot kertovat, että raiskauksien määrää selittävät osaltaan alueen väestön ikä- ja sukupolijakauma, alhainen tulotaso ja asuminen suurkaupungeissa. Sekä tekijöiden että uhrien joukossa korostuvat yksittäiset maahanmuuttajaryhmät. Se heijastanee käsitystä naisen asemasta.
Rikosten torjunnassa pätevät edelleen hyviksi koetut periaatteet. Jos laki ei suojaa kaikkia ihmisiä samalla tavalla eikä rikoksista joudu vastuuseen, oikeusjärjestelmä rapautuu ja rikollisuus rehottaa.
Valtion keskeinen tehtävä on huolehtia yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta. Kansalaiset voivat tukea tätä tehtävää, mutta lakeja noudattaen ja yhteistyössä viranomaisten kanssa.
Ajan mittaan rikollisuutta vähentää sitä ruokkivien rakenteiden purku. Se tosin ei tarjoa päättäjille pikavoittoja. On myös tehtävä selväksi, että yhteiskunnassa ei ole saarekkeita, joissa sallittaisiin poikkeuksia lakien noudattamiseen.