tiistai 6. lokakuuta 2009
HS: James O'Connor: Miksi monikulttuurisuudesta ei osata puhua hermostumatta?
Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen (HS 4. 10.) osoitti jälleen, että monien koulutettujen suomalaisten – enimmäkseen näköjään miesten – on ilmeisen vaikeaa puhua monikulttuurisuudesta hermostumatta.
Teema houkuttelee julkisuuteen tehokkaammin kiistakirjoittamisen harrastajia kuin asiantuntijoita. Mitään muuta sisäpoliittista teemaa ei voi kommentoida yhtä hysteerisin sävyin joutumatta naurunalaiseksi.
Vihavainen leimaa maahanmuuton "Euroopan itsemurhaksi", "hulluuden riemumarssiksi" ja islamin "aggressiiviseksi uskonnoksi", jonka ehdoilla suomalaiset kohta elävät.
Tutun kaavan mukaan Vihavainen siis käsittelee monikulttuurisuutta lapsellisen yksinkertaistetulla sanastolla ja uhkakuvilla.
Kun taktiikka on näin hätääntynyt ja ehdoton, on vaikeaa ymmärtää maahanmuuttokriittisten ihmetystä siitä, ettei heitä oteta vakavasti. Silti sama ryhmä on vaatinut "asiallista keskustelua" juuri näistä teemoista kliseisyyteen asti.
Merkillistä onkin se, miten kevyesti ansioitunut akateeminen suhtautuu monimutkaisen teeman käsittelyyn: "En ole enää mihinkään pyrkimässä. Minullahan on jo eläke odottamassa."
Miksi Vihavainen ei sitten pyri vakavaan tutkimuksen tekemiseen?
Ehkäpä siksi, että kiihkollaan hän on jo sulkenut tämän mahdollisuuden itseltään pois. Jos on kerran päättänyt, että monikulttuurisuus on "Euroopan itsemurha", mitäpä sitä enää tutkimaan.
Tuskinpa Vihavainen on päässyt professoriksi kohtelemalla oman alansa teemoja samalla huolimattomuudella.
Harkitsevaiset ja riippumattomat tutkimukset suomalaisesta monikulttuurisuudesta ovat vielä harvassa.
Apua löytyisi esimerkiksi brittiläisfilosofi Brian Barryn vuonna 2001 julkaistusta kirjasta Culture and Equality: An Egalitarian Critique of Multiculturalism (Kulttuuri ja tasa-arvo. Egalitaarinen kritiikki monikulttuurisuudesta).
Brian Barry arvostelee rankasti Britannian valtavirran käsityksiä monikulttuurisuudesta, mutta toisin kuin suomalaiset maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskriitikot hän vaivautuu perehtymään teeman kirjallisuuteen ja politiikkaan.
Barryn mukaan tasa-arvoisen yhteiskunnan luominen ja säilyttäminen ei suinkaan vaadi kulttuurista homogeenisuutta, mutta vaatii kylläkin, ettei mitä tahansa käytäntöä vain pidä sallia kulttuuritapoihin ja perinteisiin vedoten.
Kriittisyys on yksi demokratian elinehto. On huolestuttavaa, että Suomessa kriittisyys-sanasta on tulossa pelkkä eufemismi, kiilto, jolla naamioidaan laiskaa tunneilmaisua ja harkitsematonta palopuhetta.
JAMES O'CONNOR
Vantaa
Tekstit
