torstai 2. kesäkuuta 2011

Päivi Sinkkonen: Syrjintä ja rasismi tuomittava

Tori, mielipide: Päivi Sinkkonen: Syrjintä ja rasismi tuomittava 31.5.2011

Perjantaina 27.5. uutisoitu perheenäidin törkeä rasistinen pahoinpitely Lempäälässä on kammottava tapahtuma, joka on järkyttänyt useimpia meistä.

Uutisen mukaan meksikolaissyntyistä perheenäitiä oli häiriköity ja hänen kimppuunsa hyökätty jo aiemmin kahdesti, jopa silloin kun hän on ollut kävelemässä ulkona vauvansa kanssa. Tekijöiden täytyy olla mieleltään sairaita, mutta kyse ei ole vain yksilötasolla tapahtuneesta rikoksesta.

Poliisin virallisten tilastojen mukaan Tampereella tapahtui vuonna 2009 kuusi rasistista rikosta, mutta tarkempi rikosten analyysi osoitti rikosten, joissa oli epäilty rasistinen motivaatio, määräksi 37. Rasististen rikosten määrä on Suomessa nousussa, muun muassa Helsingissä maahanmuuttajataustaiset bussikuskit kohtaavat yhä useammin väkivaltaisia hyökkäyksiä työssään.

Poliittinen keskustelukulttuuri on muuttunut Suomessa viime vuosina niin, että ihmisten julkinen nimittely, alatyylisiä ilmauksia sisältävä puhe ja loukkaavat ilmaukset ovat yleisiä paitsi internetin keskustelupalstoilla myös lehdistössä ja jopa kansanedustajien suusta kuultuina.

Tämä ei voi olla vaikuttamatta yleiseen asenneilmastoon ja saattaa johtaa sairaaseen mieleen yhdistettynä Lempäälän rikoksen kaltaisiin tapahtumiin.

Me emme voi hyväksyä tätä. Suomi on sivistysmaa, jonka lainsäädäntö takaa kaikille ihmisille ihmisarvon ja yhdenvertaiset oikeudet, muun muassa oikeuden turvalliseen elämään ja koskemattomuuteen.

Suomi tarvitsee monenlaisia ihmisiä pysyäkseen elinvoimaisena maana ja meidän täytyy huolehtia siitä, että toisista maista tänne muuttuvat voivat tuntea olevansa kotona niin Tampereella, Pirkanmaalla kuin koko Suomessakin.

Peräämme nyt kuntien johdolta ja poliittisilta päättäjiltä selkeää EI-sanaa kaikelle syrjinnälle ja aktiivisia toimia rasistisia asenteita ja tekoja vastaan.

Syrjintä ja rasismi eivät ole vain fyysisiä pahoinpitelyjä ja rikoksia, vaan näkyvät myös henkisenä väkivaltana ja syrjivinä käytäntöinä sekä kielteisenä asenneilmapiirinä perussuomalaisista poikkeavia kohtaan.


Päivi Sinkkonen
puheenjohtaja
Tampereen vihreät ry