Tiedonantaja: Vihan ideologia keskuudessamme 1.7.2011
Lisa Bjurwald, Dagens Nyheterin pääkirjoitustoimittaja ja EXPO-lehden toimituksen jäsen vie meidät erikoiselle matkalle Eurooppaan. Hän kuljettaa meidät tapaamaan ihmisiä, joita me emme haluaisi tavata. Kyse on kohtaamisesta maanosamme rasistien ja äärioikeiston kanssa.
Kyse on kammottavasta marssista pimeyden ytimeen; islamofobit rynnistämässä vallankahvaan Tanskassa, Ruotsissa ja Hollannissa. Unkarin uusnatsit levittämässä antisemitismiä ja romanivihaa (antiziganismia). Ranskassa presidentti Sarkozy ja Italiassa Berlusconi luomassa omaa versiotaan antiziganismista. Ajakaa ne ulos! Sulkekaa ne leireille!
Lisa Bjurwaldin reportaasikirja Europas skam (toim. suom. Euroopan häpeä) on tärkeä ja kiinnostava puheenvuoro äärioikeiston valtaannoususta lähes kaikkialla Euroopassa. Bjurwald maalaa lukijan hämmästeltäväksi kauhistuttavia näkymiä. ”Keskustelun” sävyt ovat muuttuneet, nyt on taas mahdollista lausua romaneista, muslimeista, juutalaisista ja muista vähemmistöistä lähes mitä vaan.
Bjurwald vierailee useissa ääripuolueiden tapaamisissa, esimerkiksi Jobbikin kokouksessa Budapestissa. Kaikkialla selviää mistä on kysymys; vihan ideologiasta! Hän osoittaa, että suurin vaara ei välttämättä aina ole äärioikeiston nousu, vaan se miten sen retoriikka vaikuttaa vanhojen valtapuolueiden toimintaan. Muukalaisvihan kasvun myötä valtapuolueet ovat omaksuneet saman tyyppisiä ideoita kuin rasistitkin. Esimerkkinä hän ottaa esiin Ranskan, jossa Sarkozy on harjoittanut Front Nationalin-kaltaista politiikkaa saadakseen näiltä kannatusta.
Jokaisen, joka haluaa tietää miltä Euroopan äärioikeisto näyttää, tulee lukea tämä reportaasiteos. Bjurwald avaa silmämme myös varsin erikoisille yhteenliittymille; hän kertoo islamistien ja uusnatsien yhteistyöstä juutalaisia vastaan, samoin kuin hollantilaisen Geert Wildersin muslimivihasta ja toisaalta rakkaudesta Israeliin.
Eurooppalaista rasismia ei voi enää pitää marginaalisena ilmiönä, sillä joissain maissa rasistiset puolueet ovat jo hallituksessa. Lisa Bjurwald osoittaa, että avoimen rasistisia puolueita on kaikkialla Euroopassa. Yhä enenevässä määrin niillä on myös todellista poliittista vaikutusvaltaa. Bjurwald ei epäröi sanoa näiden puolueiden olevan uhka demokratialle. Näillä puolueilla on toki erojakin riippuen siitä millaisia vähemmistöjä vastaan ne toimivat.
Siinä missä Unkarissa isketään romaneja ja juutalaisia vastaan pidetään Länsi-Euroopassa islamia ja muslimeja suurimpana uhkana. Puolueet ja järjestöt eroavat myös ulkoiselta esiintymiseltään toisistaan; kirjassa on lukuisia esimerkkejä avoimen rasistisista toimijoista jotka kieltävät holokaustin, huutavat rasistisia iskulauseita, pahoinpitelevät vähemmistöjä ja ihailevat niin Mussolinia kuin Hitleriäkin. Näiden vastakohtana on varsinkin läntisessä Euroopassa rasistisia puolueita, joiden toimintatapa on hiukan sofistikoidumpi.
Lisa Bjurwald varoittaa hämäyksestä. On aina helpompi reagoida marssiaskelten kumuun ja Hitler-tervehdyksiin kuin puleerattujen, sliipattujen poliitikkojen hienostuneeseen, muukalaisvastaiseen retoriikkaan. Monet tavalliset kansalaiset ovat reagoineet inholla esimerkiksi Unkarin Jobbikin ja Unkarin kaartin militaristisiin toimiin romaneja vastaan. Mutta kun Sveitsin kansanpuolue masinoi rasistisen minariteettikiellon maahan reaktiot olivat olemattomat.
Emme saa myöskään antaa puheenparren hämätä meitä, kirjoittaa Bjurwald; antisemitistit käyttävät sanoja sionismi ja sionisti, kun ne tarkoittavat natsi-Saksasta tuttua tarinaa juutalaisten maailmansalaliitosta! Aivan vastaavalla tavalla käyttävät äärioikeisto- ja natsipuolueet sanaa islamisoituminen, kun ne puhuvat muslimien rauhallisesta maahanmuutosta.
Bjurwald käyttää kirjassaan hauskaa metodia. Hän vaihtaa sanan islamisoituminen paikalle sanan juutalaistuminen. Jos haluasimme sanoa vaikka ”Suomen juutalaistuminen on pysäytettävä”, se ei enää olisi tehokasta. Meidän aikaamme sopii paremmin sana islamisoituminen. Kummassakin tapauksessa on kyse vihan ideologiasta, jolla alennetaan vähemmistöt alimpaan kastiin.
Europas skam on ajatuksella rakennettu teos. Se on jaettu osiin kahdella tavalla. Aluksi Bjurwald käsittelee valtavan laajaa aihepiiriä jakamalla eurooppalaisen rasismin sen mukaan keihin se kohdistuu. Niinpä Bjurwald kirjoittaakin islamofobiasta, uudesta antisemitismista ja antiziganismista.
Sen jälkeen hän tarkastelee rasismia ja rasistisia toimijoita maittain. Rasistisen kiihotuksen ja rikollisuuden kärkimaita teoksessa ovat Unkari, Italia, Iso-Britannia, Saksa sekä Tanska Myös Ruotsi natsistisine ruotsidemokraatteineen on esillä. Sen sijaan hurjaa tilannetta Suomessa ei Bjurwald käsittele kirjassaan. Selitys sille lienee se, että EXPO-lehti on aloittanut vakavamman tilanneseurannan Suomen osalta uudelleen vasta hiljattain.
Lisa Bjurwaldin erinomainen reportaasi olisi mitä pikimmin saatava myös suomeksi. Sama toive pätee Bjurwaldin 2009 yhdessä Maria Blomqvistin kanssa kirjoittamaan teokseen God dag kampsyster! Kvinnorna i extremhögern. Siinä liikutaan äärioikeiston naisten parissa.
Lisa Bjurwald: Europas skam -rasister på frammarsch. Natur & Kultur 2011, sivuja 326.