tiistai 26. heinäkuuta 2011

YLE: Halla-aho: Väkivalta syyttömiä kohtaan on väärin

YLE Uutiset: Halla-aho: Väkivalta syyttömiä kohtaan on väärin 26.7.2011
YLE Areena (video, 1:13)

Norjan joukkosurmista epäillyn Anders Behring Breivikin pamfletissa mainittu kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) sanoutuu irti väkivallasta. Breivik lainaa islamkriittistä nettikirjoittaja Fjordmania, joka on omassa tekstissään siteerannut Halla-ahoa.

Kyseessä on vuodelta 2006 peräisin oleva kirjoitus, jossa Halla-aho arvostelee vasemmiston ja islaminuskoisten veljeilyä länsimaissa.

- Kirjoitan julkisuuteen tekstejä, enkä pysty vaikuttamaan siihen, kuka niitä siteeraa ja missä yhteydessä, Halla-aho sanoo Ylen A-studiolle.

Halla-ahon mukaan erinäiset tahot Suomessa käyttävät Norjan uhreja oman ideologiansa edistämiseksi.

- Väkivalta syyttömiä ihmisiä kohtaan on aina ja kaikissa tilanteissa tuomittavaa. Tämä on täysin yksiselitteinen kantani ollut aina ja on sitä tässäkin tapauksessa, Halla-aho sanoo.

Toinen ampujan manifestissa mainittu suomalaispoliitikko on europarlamentaarikko Hannu Takkula. Manifestissa lainataan Takkulan puhetta EU:n, Israelin ja Lähi-idän suhteista. Takkula sanoo käsittelevänsä puheessaan eurooppalaisia arvoja, joiden ytimessä ovat ennen kaikkea ihmisoikeudet.

- Puheeni viesti on täysin toinen, kuin yhteys, johon sitä on pyritty sovittamaan, Takkula sanoo.

---

Svenska YLE: Halla-aho tar avstånd från våld

Sannfinländarnas riksdagsledamot Jussi Halla-aho, som citeras i den misstänkta massmördaren Anders Behring Breiviks så kallade manifest, tar avstånd från våldsdåd.


Halla-aho sade i Yles A-studio att han skriver texter i det offentliga rummet och att han inte kan påverka vem som citerar honom eller i vilka sammanhang hans texter citeras.

Enligt Halla-aho är våld mot oskyldiga alltid fel. Han anser också att vissa krafter i Finland nu använder tragedin i Norge för att föra fram sin egen ideologi.

Breivik citerar i sin text en skrift av den islamkritiska bloggaren Fjordman, som i sin tur citerar Halla-Aho. Det är fråga om en text som Halla-aho skrev år 2006, där han kritiserar vänstern och islam.

Också Europaparlamentarikern Hannu Takkula från Centern citeras i Breiviks text. Citatet är taget från ett tal där Takkula talar om relationerna mellan EU, Israel och Mellanöstern.

Enligt Takkula var grundbudskapet i hans tal europeiska värderingar och framför allt mänskliga rättigheter. Han säger att budskapet var ett helt annat än den kontext Breivik har försökt passa in citatet i.