keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Uusi Suomi: Jussi Halla-aho ”sai vinkin” anti-jihadisteista

Uusi Suomi: Jussi Halla-aho ”sai vinkin” anti-jihadisteista 27.7.2011
Helsingin Sanomat: Halla-aho kiistää tiiviit yhteydet vasta-jihad-liikkeeseen 29.7.2011

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho ei ole hämmästynyt siitä, että hänet on liitetty Norjassa kymmeniä murhanneen Anders Breivikin ideologiseen taustaan.

Uusi Suomi uutisoi tänään tutkija Toby Archerin kirjoituksesta, jossa hän syyttää islamiin vihamielisesti suhtautuvan ”anti-jihadisteiksi” kutsutun liikkeen ”kivettäneen sen tien”, jonka Breivik valitsi. Archerin mielestä verkon islam-vastainen yhteisö on osaltaan vastuussa Norjan verilöylystä.

Anti-jihadistisen yhteisön yhdeksi kokoontumispaikaksi Toby Archer mainitsee Gates of Vienna -blogin, jolle Jussi Halla-aho lähetti vuonna 2007 kirjoituksen. Tekstissä käsiteltiin suomalaista keskustelua aselainsäädännöstä Jokelan koulusurmien jälkeen.

Halla-aho oli julkaissut saman kirjoituksen suomeksi blogissaan aiemmin.

- Suomen NRA pyysi minulta tekstin englanninkielisen version heidän sivuilleen. Sain silloin varmaan joltain vinkin, että kannattaisi lähettää sinne [Gates of Viennan ylläpitäjälle]. Siellä oli julkaistu kirjoituksia tästä aiheesta, Halla-aho sanoo Uudelle Suomelle.

Halla-ahon kirjoitus löytyy edelleen Suomen aseharrastajia edustavan NRA:n verkkosivuilta.

Gates of Vienna tunnustaa avoimesti olevansa ”anti-jihadistinen” sivusto, jonka tarkoitus on torjua islamin vaikutusvallan kasvu Euroopassa. Norjalainen Anders Breivik oli manifestinsa mukaan blogin aktiivinen seuraaja.

Anti-jihadistiseen liikkeeseen Toby Archerin artikkelin yhdistämä Jussi Halla-aho sanoo, ettei tunne koko liikettä. Gates of Viennaa hän kertoo lukevansa satunnaisesti ”silloin, kun sen kirjoituksia linkitetään”.

- En tiedä, onko sellaista liikettä todellisuudessa olemassa. On olemassa islamista ja islamisteista huolissaan olevia ihmisiä. Olen itsekin huolissani, Halla-aho sanoo.

- Yleensä mediassa ja muualla ollut sellainen trendi, että halutaan nähdä organisaatioita ja järjestäytynyttä toimintaa siinä mikä on ihan puhdasta kansalaisaktivismia.

Halla-aho sanoo ympäri Euroopan löytyvän ihmisiä, jotka ovat huolissaan maahanmuutosta ja sen ongelmista, eikä heidän välillään välttämättä ole mitään yhteyttä.

- Ongelmat kaikkialla Eurooppassa ovat samankaltaisia ja niitä asioita pohditaan samalla tavalla muuallakin kuin Suomessa.

Maahanmuuttokeskustelu kärsii

Breivikin uhrien ja uhrien omaisten lisäksi Jussi Halla-aho näkee Norjan tapahtumien aiheuttaneen hallaa eurooppalaiselle maahanmuuttokeskustelulle. Verilöyly on hänen mukaansa otettu häikäilemättä lyömäaseeksi Suomessa ja Ruotsissa.

Ruotsissa kohu nousi, kun maahanmuuttokriittisen ruotsidemokraattien edustaja osoitti blogissaan ymmärrystä Breivik teolle. Kirjoittaja poisti tekstinsä myöhemmin verkosta.

Suomessa hämmästely kohdistui perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin hiljaisuuteen Norjan tapahtumien suhteen. Julkisuudessa ihmeteltiin, miksi Soini ei aiemmin tuominnut Breivikin tekoa ja sen ideologista taustaa.

- Tarja Haloselta kesti yhtä kauan tuomita, ja lehtien mukaan hän viivytteli inhimillisistä syistä. Kun Timo Soini viivytteli, se tapahtui epäinhimillisistä syistä, Halla-aho sanoo sarkastisesti.

Soini tuomitsi Norjan viimeperjantaiset tapahtumat blogissaan eilen.

Halla-ahon mukaan perussuomalaisiin on vuoden 2008 kunnallisvaaleista asti suhtauduttu ”hysteerisesti”.

- Kaikki, mitä tapahtuu kelpaa keppihevoseksi perussuomalaisten vastaisen vihan lietsonnassa. Tuomitaan tai ollaan tuomitsematta, aina menee pieleen.

Hätäilyyn ei tarvetta

Norjan verilöylyn käynnistämä keskustelu Suomessa jatkui eilen, kun sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) kertoi kiirehtivänsä aselainsäädännön uudistamistyötä. Uusia lakeja ei ole luvassa, mutta aiemman sisäministerin Anne Holmlundin (kok.) aloittamaa työtä jatketaan nyt nopeutetulla aikataululla.

Aselakeja käsittelevän hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho toivoo, että Norjan tapausta ei käytetä syynä tehdä hätiköityjä päätöksiä aselainsäädännön suhteen. Halla-aho tunnetaan nykylain vastustajana.

- Nykyisen aselain punainen lanka on kiusanteko ammunnan ja aseiden harrastajille. Mitään turvallisuushyötyä sillä ei saavuteta, Halla-aho sanoo.

Räsäsen ajama ehdotus Euroopan laajuisen kemikaalirekisterin perustamisesta ja lannoitteissa käytettävän ammoniumnitraatin oston luvanvaraisuus saa Halla-aholta nuivan kannan.

- Maatalouden harjoittajien tulisi ottaa kantaa, mitä seurauksia tällaisella valvonnan lisäämisellä on. Pitää ottaa huomioon turvallisuushyöty ja onko se tasapainossa aiheuttamiensa ongelmien kanssa.

- Mitään ei pidä ryhtyä tekemään vain sen takia, että jotain tehdään, Halla-aho toteaa.

____________________________________________________

Helsingin Sanomat: Halla-aho kiistää tiiviit yhteydet vasta-jihad-liikkeeseen

Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) kiistää, että hänellä olisi tiiviit yhteydet niin sanottuun vasta-jihad-verkostoon.

Halla-aho sanoi keskiviikkona Uusisuomi.fi:ssä, ettei hän tunne vasta-jihad-liikettä, mutta lukee verkostoon lukeutuvaa Gates of Vienna -sivustoa "silloin tällöin". Hän toisti saman HS:lle torstaina.

"Vasta-jihad on minulle pelkkä sana, johon olen törmännyt. Gates of Vienna -blogia toki luen silloin tällöin."

Halla-ahon yhteyksistä Gates of Viennaan tuli torstaina kuitenkin vastakkaista tietoa. Tampereen yliopiston tutkija Jussi Jalonen huomautti blogitekstissään, että Gates of Viennan sivulla Halla-ahoa kutsutaan sivuston kirjeenvaihtajaksi ja kääntäjäksi. Halla-ahon Scripta-blogin etusivulla on myös linkki Gates of Viennaan.

Halla-ahon mukaan kyse on "merkitysvivahde-eroista".

"Tämä liittyy varmaan merkitysvivahteen eroon englannin kielen sanan 'correspondent' ja suomen 'kirjeenvaihtajan' välillä", Halla-aho sanoi.

Kun Halla-aholta kysyi tarkennusta siihen, mikä merkitysvivahteen ero käytännössä on, hän alkoi huutaa, eikä vastannut kysymykseen.

Gates of Viennan ylläpito ei vastannut torstaina kysymyksiin Halla-ahon roolista sivustolla.

Gates of Vienna -sivustolla on Halla-ahon mukaan julkaistu kaksi hänen kirjoitustaan englanniksi käännettynä. Toinen artikkeleista käsittelee Suomen aselainsäädäntöä, toinen maahanmuuttajien rikollisuutta Suomessa.

Halla-aho on eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja. Hänen työnsarkaansa kuuluvat muun muassa maahanmuuttoon liittyvät lait ja aseiden käyttöön liittyvät lait. Hän on vastustanut aselakien kiristämistä.

Internetin blogisivuista koostuva vasta-jihad (Counter Jihad) nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun selvisi, että Norjassa joukkomurhasta epäilty Anders Behring Breivik oli koostanut ideologiansa kyseisen verkoston blogeista.

Blogit ovat voimakkaan islaminvastaisia. Monissa niistä uskotaan, että muslimit ovat valloittamassa Euroopan muutamassa vuosikymmenessä, ja että länsimainen vasemmisto on tähän syyllinen.

Breivik seurasi blogeja säännöllisesti, ja hän myös viittasi 1500-sivuisessa manifestissaan Halla-ahoon.

Vaikka Halla-aho sanoo tuntevansa vasta-jihad-liikkeen huonosti, hänen bloginsa vieraskirjasta löytyy keskustelua "counterjihadista".

Esimerkiksi vuonna 2008 vieraskirjassa nimettömänä esiintyvä kirjoittaja sanoo, että kymmenien miljoonien maahanmuuttajien "tuonti" Eurooppaan johtaa "väistämättä suursotaan", ja että vasemmisto on tähän syyllinen. Kirjoittajan mukaan vasta-jihadistit joutuvat pian lopettamaan tukeutumisen "pelkkään arvokeskusteluun ja propagandaan" ja laskeutumaan "kohti punaista tasoa".

Halla-aho ei osannut selittää, mitä "punainen taso" tarkoittaa.

"En noihin apokalyptisiin visioihin ota kantaa, mutta huonoon suuntaan ollaan menossa", Halla-aho sanoi, ja viittasi maahanmuuttajavaltaisiin lähiöihin Länsi-Euroopassa.