lauantai 23. heinäkuuta 2011

Jussi Saramo: Yksittäistapaus?

Jussi Saramo: Yksittäistapaus? 23.7.2011

Palasin eilen pitkältä ulkomaanmatkalta Italiasta ja Balkanilta. Tarkoitukseni oli blogata matkalla heränneistä ajatuksista talouskriisin hoitamisesta. Norjan järkyttävien tapahtumien takia sellaiseen on kuitenkin hyvin vaikea keskittyä.

Maailmassa kuolee joka päivä toistakymmentätuhatta lasta nälkään, vaikka ruokaa riittäisi kaikille. Silti näin lähelle tulevat kuolemat tuntuvat erityisen pahalta. Sen jälkeen kun aktivoiduin 17-vuotiaana vasemmistolaiseen nuorisotoimintaan, olen viettänyt monta kesää norjalaista vastaavilla leireillä etenkin Suomessa ja Saksassa.

Televisiouutisissa puhutaan yksittäisestä poikkeustapauksesta. Jostain syystä yksittäisen fundamentalistimuslimin teko on yhteiskunnallinen ongelma, mutta fundamentalistikristityn teko henkilökohtainen ongelma.

Tämäkin kauhistuttava teko leimattiin ensin muslimiterroristin tekemäksi. Kun syytöksen ilmeisesti päästään keksinyt amerikkalainen "terrorismin asiantuntija" veti väitteitään takaisin, uutisoi Hesarikin, että "Islamistit vetävät takaisin väitteensä osastaan Norjan iskuihin". Missään vaiheessa "islamisteja" ei ollut olemassa kuin yhden "asiantuntijan" siteeraamissa nettikirjoituksissa, jotka ovat hävinneet ja jotka hän oli "unohtanut" tallentaa!

Oliko tämä siis yksittäistapaus? Lähes tasan neljä vuotta sitten päivitin blogia Saksan Vasemmistonuorten kesäleiriltä tuttuja rauhoitellakseni. Silloin äärioikeistolaiset olivat hyökänneet leirillemme yön turvin ja sytyttäneet telttoja tuleen. Onneksi kenellekään ei silloin käynyt pahasti.

Kirjoitukseni 30.7.2007, "Natsihyökkäys Saksan kesäleirille"

Päivitän nyt blogia poikkeuksellisesti lomaltani.


Kymmenhenkinen joukko uusnatseja hyökkäsi Saksan vasemmistonuorten (JD/JL) kesäleirille, jolle me Suomen Vasemmistonuoret osallistumme jo kuudennen kerran peräkkäin. Nahkapäät tulivat leirintäalueelle yön hämärässä ja sytyttivät telttoja tuleen.


Onni onnettomuudessa, leirisää on ollut tähän asti melko huono, joten märät teltat eivät syttyneet pahasti ja ne saatiin sammutettua. Teltoissa nukkuneet toverit pelästyivät pahasti, mutta suurilta vahingoilta säästyttiin.


Paikallinen poliisi tutkii asiaa, luulen kuitenkin että tulokset saattavat jäädä heikoiksi. Sen verran paljon natseja alueella liikkuu. Me olemme järjestäneet tuleviksi öiksi vahtivuorot, joten vastaavia yllätyksiä ei pitäisi enää tapahtua.

Äärioikeistolaiset vihapuheet ovat Suomessakin lisääntyneet. Täällä Vantaan maahanmuuttajavaltaisimmassa kaupunginosassa on näkynyt jopa avoimesti natsitunnuksia pitäviä miehiä. Vaarallisinta on rasistisen vihapuheen yleistyminen ja muuttuminen hyväksytyksi. Norjankin terrori-iskun takana oli maahanmuuttokriittisen edistyspuolueen entinen aktiivi, puolueen, joka on lietsonut vihaa maahanmuuttajia kohtaan mm. kuvassa olevalla mainoksella.

Toivottavasti tästä tragediasta syntyy jotain hyvää. Ainakin Supon soisi keskittyvän kettutyttöjen sijaan äärioikeistoon. Vihapuhe synnyttää aina lisää vihaa, josta taas syntyy näitä tekoja. Olivat ne sitten äärioikeistolaisia tai uskonnollisia.
_________________________________

Uusi Suomi: Suomalainen Norjan joukkomurhasta: ”Yksittäistapaus?”

Vasemmistonuorten entinen puheenjohtaja ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen Jussi Saramo (vas.) pohtii blogissaan ainakin 92 ihmisen hengen vaatinutta Norjan joukkosurmaa. Teko palautti Saramon mieleen neljän vuoden takaiset muistot Saksasta, missä äärioikeistolaiset olivat hyökänneet vasemmistonuorten kesäleirille.

Saramon mielestä surmatyöstä on syntynyt julkisuudessa käsitys siitä, että kyse olisi yksittäisestä teosta.

- Oliko tämä siis yksittäistapaus? Lähes tasan neljä vuotta sitten päivitin blogia Saksan Vasemmistonuorten kesäleiriltä tuttuja rauhoitellakseni. Silloin äärioikeistolaiset olivat hyökänneet leirillemme yön turvin ja sytyttäneet telttoja tuleen. Onneksi kenellekään ei silloin käynyt pahasti, Saramo kirjoittaa.

Vakavimpana asiana Saramo näkee Norjankin teon taustalle olevan vihapuheiden yleistymisen ja sen muuttumisen hyväksytyksi. Tätä tapahtuu hänen mielestään myös Suomessa ja Saramo pitää maahanmuuttokriitikkojen Hommaforumia yhtenä vihapuheen pesänä.

- Vihapuhe synnyttää aina lisää vihaa, josta taas syntyy näitä tekoja. Olivat ne sitten äärioikeistolaisia tai uskonnollisia, Saramo toteaa.