maanantai 25. heinäkuuta 2011

Iltalehti: Joukkosurmaaja haluaa tuhon Suomeen

Iltalehti: Joukkosurmaaja haluaa tuhon Suomeen 25.7.2011

Anders Behring Breivik väittää manifestissaan, että Suomessa olisi tuhansia taisteluun valmiita äärioikeistolaisia.

Norjan verilöylyn tehnyt Anders Behring Breivik, 32, julkaisi sekavan manifestin juuri ennen tekojaan.

Noin 1 500-sivuinen teksti lähti tiettävästi perjantaina iltapäivällä sähköpostilla lukuisille ihmisille salanimen suojassa. Se on sekoitus muukalaisvihaa, islamin vastaisuutta, historiankirjoitusta, kristillistä fanatismia, terroriohjeita ja henkilökohtaista tilitystä.

2083 - Euroopan itsenäisyysjulistus -nimisen kirjoituksen viesti oli, että pian alkaa uusi "ristiretki" ja sota monikulttuurisuutta vastaan. Breivikin mukaan yksi sen sodan taistelukentistä olisi Suomi.

Kiittää suomalaisia

Breivik väittää kirjoituksensa alussa kuuluvansa Euroopan temppeliritarit -nimisen järjestön johtoon. Samassa yhteydessä hän kiittää avusta veljiä ja siskoja Englannissa, Saksassa, Ruotsissa, Itävallassa, Italiassa, Suomessa, Belgiassa, Alankomaissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa.

Uhkavaatimuksia

Tekstissä vaaditaan niin Suomen kuin usean muunkin Euroopan maan pettureita taipumaan Breivikin nimeämien järjestöjen tahtoon ja antamaan vallan "konservatiiveille, nationalisti-intellektuelleille ja poliittisille johtajille", jotka vastustavat islamia ja monikulttuurisuutta.

Breivik jakaa petturit A- ja B-luokkaan. Ensin mainittuun kuuluu muun muassa politiikan ja talouden johtajia ja jälkimmäiseen toimittajia, opettajia, tutkijoita, taiteilijoita ja julkkiksia. Breivik ilmoittaa, että petturit saavat kuolemantuomion, jos he tekevät vastarintaa.


Uhkaa puolueita sissisodalla

Breivik kohdistaa rajuja syytöksiä ryhmään, jolle hän on antanut nimen MA100. Hänen mukaansa siihen kuuluu 100 merkittävää eurooppalaista puoluetta, jotka edustavat "marxilaisuutta ja monikulttuurisuutta".

Suomen puolueista hän nimeää MA100:n jäseniksi kokoomuksen, keskustan, sosiaalidemokraatit, vasemmistoliiton ja vihreät. Breivik uhkaa MA100:n jäseniä sissisodalla.

Suomessa yli 5000 "taisteluun valmista patrioottia"

Joukkosurmaaja arvioi kirjoitelmassaan myös eri Euroopan maiden "taisteluun valmiiden patrioottien" lukumäärään. Breivikin mukaan heitä on Suomessa 5 300.

Jää epäselväksi, mihin tietoon Breivikin arviot eri maiden äärioikeistolaisten lukumäärästä pohjaavat. Hän väittää niiden perustuvan "summittaisiin norjalaisiin arvioihin".

Breivik luettelee myös iskukohteita Euroopan maissa. Suomesta on mainittu ydinvoimaloita ja öljynjalostamoita.

Suomen poliisi perehtyi manifestiin

Poliisijohtaja Robin Lardotin mukaan Suomen viranomaiset ovat perehtyneet Breivikin tekemään manifestiin.

- Kirjoitukset tai tapahtumat eivät ole ainakaan vielä antaneet syytä valmiuden lisäämiseen, Lardot sanoo Iltalehdelle.

Lardotin mukaan Suomessa on pienimuotoista äärioikeistolaista toimintaa.

Hän muistuttaa, ettei vielä osata sanoa varmuudella, mikä on ollut Norjan traagisten tapahtumien taustalla.

- Ei ole varmaa, onko kysymyksessä äärioikeistolaisuus vai yksittäisen häiriintyneen ihmisen teko.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan Suomessakin pitää varautua äärioikeiston terroriuhkaan. Paatero sanoi Ylen uutisille sunnuntaina, että ääriliikkeiden suosio on aaltoilevaa, joten jossakin vauhtia saanut liike saattaa kasvattaa suosiotaan muuallakin.

Oudossa manifestissa mainintoja suomalaisista

Breivik väittää käyttäneensä vuosien työn ja satojatuhansia euroja manifestiinsa.

Tekstin 1 500 sivun sisältö on mykistävä sekamelska, jossa keskiajan historia yhdistyy ohjeisiin ydinaseiden hankinnasta ja geopoliittinen analyysi Breivikin tilitykseen omasta nuoruudestaan Oslossa.

Kirjoitus vastustaa avoimesti monikulttuurisuutta ja kannustaa avoimeen sotaan länsimaista yhteiskuntajärjestelmää vastaan.

Breivikin manifestista löytyy mainintoja suomalaisista henkilöistä.

Presidentti Martti Ahtisaari: Kirjoittaja kritisoi Ahtisaaren Serbiaa koskevia lausuntoja.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps): Kirjoittaja myötäilee Halla-ahon ajatuksia. Hän toteaa jakavansa Halla-ahon tavan ajatella muun muassa maahanmuuttokysymyksistä.

Europarlamentaarikko Hannu Takkula (kesk): Kirjoittaja myötäilee Takkulan lausuntoja Israelista.

Breivikin laatima manifesti on paikoin kopioitu lähes sanatarkasti niin kutsutun Unabomberin manifestista.

Yhdysvaltalainen Theodore Kaczynski eli Unabomber tehtaili aikoinaan kirjepommeja lähes 20 vuoden ajan.