keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Oras Tynkkynen: Äären vaara

Oras Tynkkynen: Äären vaara 27.7.2011

Norjan järkyttävät terroriteot ovat herättäneet vilkkaan keskustelun äärioikeiston vaaroista. Vain muutama päivä aiemmin Hollannin Utrechtissa nuoren miehen epäiltiin puukottaneen ohikulkijoita islamin nimissä. Tapahtumat eivät liity toisiinsa, ja julmuuksien taustat vaihtelevat. Silti pohjimmiltaan iskuissa on kyse pitkälle samasta ilmiöstä. Ääriajattelu ruokkii ääritekoja.

Yhdysvalloissa ääriprotestantit ovat räjäyttäneet aborttiklinikoita ja Intiassa äärihindut tuhonneet moskeijoita. Afrikassa äärikatoliset ovat usuttaneet tappamaan homoja ja Israelissa äärijuutalaiset muslimeja.

Venäjällä uusnatsit ovat pahoinpidelleet Kaukasukselta peräisin olevia, Zimbabwessa mustat ovat vainonneet valkoisia maanviljelijöitä. Kaakkois-Aasiassa on hyökätty kiinalaisvähemmistöä vastaan.

Äärivasemmisto on tappanut niin Perussa kuin Kreikassa. Fanaattinen eläinaktivisti murhasi hollantilaispoliitikko Pim Fortuynin, ja amerikkalaisterroristi Unabomber perusteli iskujaan ympäristösyillä.

Äärisuuntausten ideologiat voivat olla näennäisen vastakkaisia, mutta todellisuudessa niitä yhdistää moni asia. Ääriryhmät hahmottavat maailman mustavalkoisesti ja jakavat ihmiset ”meihin” ja ”muihin”. Ne kieltäytyvät keskustelusta ja hylkäävät demokratian. Ääriryhmät ovat valmiita edistämään äärimmäisiä tavoitteita äärimmäisin keinoin - myös väkivalloin.

Uhrin kannalta on toissijaista se, minkä jumalan tai ideologian nimissä hänet tapetaan. Demokratian näkökulmasta kaikki hyökkäykset demokratiaa vastaan ovat vaarallisia. Vaikka oikeuksia ei juuri tällä kertaa yritettäisi riistää omalta ihmisryhmältä, on oikeuksien riistäminen silti väärin.

Ääriajattelu on aina vaarallista. Siksi siihen on myös puututtava kaikissa muodoissaan.

Ei riitä, että ei ole itse suoraan yllyttänyt toisia väsäämään räjähteitä lannoitteista tai että oma sormi ei ole painanut liipasinta. Pitää myös olla kanttia puuttua, kun huomaa omia kirjoituksiaan käytettävän oikeuttamaan ääritekoja. Pitää irtisanoutua ääriajatuksista ja väittää niiden esittäjille vastaan.

Tähän haastan kaikki suomalaiset - kristityt ja muslimit, maahanmuuttajat ja maahanmuuttokriitikot, vasemmalla ja oikealla.