keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Yle: Pirjo Hassinen nappasi Savonia-palkinnon jo toistamiseen

Yle Kulttuuri: Pirjo Hassinen nappasi Savonia-palkinnon jo toistamiseen 2.1.2013

Savonialla palkittu Popula-romaani syntyi pelästyksestä, jonka oikeistopopulististen asenteiden nopea nousu Suomessa sai aikaan kirjailijassa. Romaanissa Suomi-veljien toiminta johtaa väkivaltaan.

Tämänvuotinen Savonia-kirjallisuuspalkinto on myönnetty kirjailija Pirjo Hassiselle romaanista Popula. Kuopion kaupungin myöntämä Savonia-palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa, ja se jaettiin nyt 24. kerran.

Palkintoraadin muukaan teos on "lämpimästi ja tarkkanäköisesti kerrottu tarina ajan ilmiöistä Suomessa". Populaa kiitetään siitä, että se ottaa kantaa moniin tämän päivän ongelmiin.

Kuopiossa syntynyt, Jyväskylässä asuva Pirjo Hassinen on saanut Savonia-palkinnon jo kerran aiemminkin, vuonna 1995 romaanista Ennustaja. Hassinen on ollut myös neljästi Finlandia-palkintoehdokkaana.

Asenneilmapiirin muutos säikäytti kirjailijan

Populan, Hassisen kolmannentoista teoksen keskeisiä aiheita ovat rasismin ja oikeistopopulismin tarjoukset sivuun jääneille. Kirjailija kertoo, että hänen oli suorastaan "pakko" tarttua aiheeseen sen ajankohtaisuuden vuoksi ja puristettava se vuodessa, vielä edellisestä kirjasta väsyneenä.

Kirjailija muistuttaa, että tällainen oikeistopopulistinen liike ei synny tyhjästä, vaan se kuvastaa hyvinvointiyhteiskunnan ahdinkoa ja hätätilaa.

- Tämä on aina sellainen reaktionistinen liike, joka salakuljettaa ihan uskomattomia asenteita. Ja just niistä asenteista pelästyneenä ja järkyttyneenä ja vihaisena minä kirjoitin tämän kirjan.

Hassisen kirjassa Suomi-veljien toiminta johtaa rankkaan väkivaltaan. Jossain tilanteessa Suomessakin voisi näin käydä, pelkää Pirjo Hassinen.

- Jos tällaiset mielipiteet, jotka nyt on marginalisoitu joittenkin fraktioiden mielipiteiksi, jos ne sais enemmän jalansijaa valtamielipideilmastossa, niin mä olen ihan varma, että jotain vois todella tapahtua, koska kyllä tässä kaikki konfliktin osaset on jo olemassa.

Osasilla Hassinen viittaa muun muassa ehdottomasti maahanmuuttoa vastustaviin ja rasistisiin mielipiteisiin ja toisaalta siihen, että maassa asuu jo tänne muuttaneita.