keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Ilta-Sanomat: "Tämä tapaus kalskahtaa etniseltä profiloinnilta"

Ilta-Sanomat: "Tämä tapaus kalskahtaa etniseltä profiloinnilta" 13.6.2012

Sudanilaistaustainen mies ostaa työmatkallaan rautatieaseman kahvilasta kupposen kuumaa ja menee siemailemaan juomaansa aseman aulaan.

Vartiointiliike tulee paikalle ja vie miehen ulos. Mies kantelee tapauksesta vähemmistövaltuutetun toimistoon, josta otetaan yhteyttä vartiointiliikkeeseen. Sieltä perustellaan, että mies vietiin ulos, koska hän oli humalassa. Mies on muslimi, eikä juo pisaraakaan.

Valtuutettu Eva Biaudet'n (r.) mukaan tapaus kalskahtaa etniseltä profiloinnilta. Siinä ihminen valitaan toimenpiteiden kohteeksi etnisen taustan perusteella. Valtuutetun mielestä ilmiöön tulee puuttua.

Toimistoon on tullut viime aikoina useampia yhteydenottoja, joissa ulkomaalaistaustainen on kokenut, että esimerkiksi vartiointiliike, poliisi tai rajaviranomainen on toiminut syrjivästi.

Myös romanikerjäläisten kohtelusta on valitettu.

– Meille on tullut yhteydenottoja, joissa ihmetellään, eikö nurmikolla saa istua, ja eikö 15 ihmistä saa istua yhdessä, sanoo toimistopäällikkö Rainer Hiltunen.

Hänestä kohtelussa saattaa esiintyä jo etnisen profiloinnin piirteitä.

Poliisi: Ei etnistä profilointia

Etnistä profilointia on myös se, että viranomainen pyytää henkilöllisyyspapereita nähtäväksi pelkän etnisen taustan perusteella. Espanja sai vastikään YK:n ihmisoikeuskomitealta pyyhkeitä siitä, että poliisi kysyi rautatieasemalla naiselta henkilöllisyystodistusta ilman pätevää perustetta. Poliisi sanoi tarkastaneensa paperit naisen ulkonäön vuoksi.

Vähemmistövaltuutettu puuttuisi ohjeistukseen, jota poliisi ja rajaviranomaiset käyttävät ulkomaalaisvalvonnassa Suomessa.

– Poliisi saa edelleen jatkaa henkilöllisyyden tarkistamista, mutta se ei saa tapahtua syrjivästi, Hiltunen sanoo.

Poliisin väkivaltarikos- ja talousrikostutkintayksikön vetäjän mukaan yleistä, ulkonäön perusteella tehtävää tarkastusta ei tehdä.

– Meillä on aina rikosperusteinen epäily, sanoo rikostarkastaja Ilkka Koskimäki.

Tarkastuksen kohde saa lisäksi aina tietää, miksi hänet on valittu.

Myös Tullista sanotaan, että etnistä profilointia ei suoriteta.

– Missään nimessä mikään rotu tai etninen alkuperä ei ole meillä lähtökohta, sanoo tulliylitarkastaja Jorma Matsinen.