MTV: Tutkijat lyttäävät Poliisiammattikorkeakoulun maahanmuuttoraportin

MTV: Tutkijat lyttäävät Poliisiammattikorkeakoulun maahanmuuttoraportin 24.2.2016
Helsingin Sanomat: Tutkijat lyttäävät Image-lehdessä maahanmuuton uhkista varoittaneen raportin – näin tekijä vastaa
Image: Tutkijat tyrmäävät: Poliisiammattikorkeakoulun Maahanmuutto ja turvallisuus -raportti ei täytä tutkimuskriteerejä

Kolme Helsingin yliopiston tutkijaa lyttää Poliisiammattikorkeakoulun Maahanmuutto ja turvallisuus -raportin Image-lehden vieraskirjoituksessaan.

Tutkijat moittivat raporttia lähdekritiikin ja hyvän tieteellisen käytännön puutteesta. Lisäksi raportin termistössä on puutteita ja virheitä.

Poliisiammattikorkeakoulun raportissa Suomen arvioidaan valmistautuneet huonosti maahanmuuton mukanaan tuomiin uhkiin. Raportin mukaan poliittisen ohjauksen puute voi johtaa turvattomuuden lisääntymiseen. Selvityksen mukaan maahanmuuttoon liittyy vakavia turvallisuusuhkia ja rikollisuutta.

Väitöskirjatutkija Karin Creutz, professori Markus Jäntti ja apulaisprofessori Lena Näre ovat huolestuneita siitä, että puutteellinen tutkimus saattaa vaikuttaa politiikan sisältöihin.

He huomauttavat, että raportissa on tehty huolimattomia yleistyksiä ja päätelmiä piittaamatta tulosten käyttökelpoisuudesta.

Tutkijoiden mukaan raportti ei läpäisisi tieteellistä vertaisarviointia.

Raportilla oli Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoitus.

Poliisiammattikorkeakoulu teki tutkimuksen yhteistyössä Tilastokeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa.

_______________________________

Helsingin Sanomat: Tutkijat lyttäävät Image-lehdessä maahanmuuton uhkista varoittaneen raportin – näin tekijä vastaa

Arvostelijat kirjoittavat Image-lehdessä, ettei raportti muistuta edes etäisesti tutkimuksen kriteereitä täyttävää työtä. Yksi tekijöistä luonnehtii HS:lle raporttia ”yhteenvedoksi hajanaisesta tiedosta”.

Viime viikolla ilmestynyt poliisiammattikorkeakoulun raportti maahanmuutosta saa poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä kolmelta Helsingin yliopiston tutkijalta.

Raportin tilaaja ja rahoittaja on valtioneuvoston kanslia.

Raportti on tutkijoiden mielestä kelvoton eikä täytä ”edes seminaarityöltä edellytettyä lähdekritiikkiä”.

Raportin mukaan maahanmuuttoon liittyy vakavia turvallisuusuhkia ja rikollisuutta. Tähänastinen kotouttaminen ei ole onnistunut.

Pahimpana skenaariona raportti pitää ”kymmenien- ellei satojentuhansien laittomien maahanmuuttajien pyrkimistä Suomeen”. Raportti uutisoitiin näkyvästi myös Helsingin Sanomissa.

”Mielestämme on pöyristyttävä ajatus, että raportti voisi vaikuttaa politiikan sisältöön. On murheellista, jos siihen vetoavat uskovat tukeutuvansa tutkittuun tietoon”, kirjoittavat tutkija Karin Creutz, professori Markus Jäntti ja apulaisprofessori Lena Näre Image-lehden verkkosivuilla julkaistussa tekstissään.

Kriitikoiden mielestä Kari Laitisen, Pirjo Jukaraisen ja Henrik Bobergin tekemä tutkimus ”Maahanmuutto ja turvallisuus – arvioita nykytilasta ja ennusteita tulevaisuudelle” pyrkii tarkastelemaan aihetta kunnianhimoisen laaja-alaisesti ja nostaa esiin tärkeitä ilmiöitä, mutta ei edes etäisesti muistuta tutkimuksen kriteereitä täyttävää työtä.

Kriitikoiden mukaan raportissa tarjoillaan lukijalle väitteitä ja mielipiteitä, jotka on kerätty erityyppisistä lähteistä ”vailla lähdekritiikin häivääkään”.

Poliisiammattikorkeakoulun tutkijoiden raporttia varten tekemä oma kysely saa sekin murska-arvion: 171 asiantuntijalle lähetetty kyselylomake ei ole tutkimuksen liitteenä, joten lukija ei voi tietää, mitä on kysytty.

Myöskään ei kerrota, miten kyselyyn vastaajat valittiin. Vastausprosentti jäi matalaksi.

Myös tutkijoiden käyttämä terminologia saa kyytiä. Esimerkiksi raportissa käytetty ”laiton maahanmuuttaja” on ongelmallinen termi, koska maahan saa tulla laillisesti hakemaan turvapaikkaa eikä pakolaista rangaista luvattomasta maahantulosta.

Tutkija Pirjo Jukarainen, yksi raportin tekijöistä, kertoo HS:lle valtioneuvoston kanslian hakeneen tilannekuvaa maahanmuuton ja turvallisuuden välisestä yhteydestä.

Kanslia kilpailutti raportin teon puolitoista vuotta sitten, jolloin maahanmuuttajien määrät laskettiin tuhansissa eikä kymmenissätuhansissa, kuten nyt.

Syyskesällä kiihtynyt turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen tarkoitti kiirettä tutkijoille.

”Meidän piti täydentää kokonaisuutta median ja viranomaisten tuottamalla tilannekuvalla”, Jukarainen sanoo.

Jukaraisen mukaan raportin menetelmänä on ”meta-analyysi” eli yhteenveto olemassa olevasta tiedosta, josta tilannekuva luotiin. Hänen mukaansa se täyttää tieteellisen tutkimuksen kriteerit.

”Tässä pyrittiin tuomaan päättäjille yhteenveto hajanaisista tiedoista. Tällaista yhteenvetoa ei ole aiemmin tehty.”

Tulevaisuuden arvioinnissa poliisiammattikorkeakoulun tutkijat käyttivät kaksivaiheista asiantuntijapaneelia eli haastattelukierroksen jälkeistä sähköistä kyselyä. Helsingin yliopiston tutkijat pitivät kyselyä puutteellisesti dokumentoituna.

Jukarainen myöntää, että kyselylomakkeen olisi voinut liittää mukaan tutkimukseen.

”Siinä ei ole mitään salattavaa. Se jäi pois pituuden vuoksi, koska useita kysymyksiä taustoitettiin haastatteluissa ja tutkimuksissa havaituilla tiedoilla, joihin pyydettiin ottamaan kantaa.”

Vastaajiksi valittiin sellaisia henkilöitä, jotka tekevät maahanmuuttoon liittyviä töitä, Jukarainen sanoo.

”Suomessa on pienet piirit, ja heidät olisi ollut helppo tunnistaa, joten emme halunneet yksilöidä vastaajaryhmiä tarkemmin. Halusimme olla tarkkoja anonymiteetistä eettisistä syistä, emmekä itsekään tiedä, ketkä eivät vastanneet”, Jukarainen sanoo.

STT:n mukaan valtioneuvoston kanslia tilasi raportin 200 000 eurolla. Alivaltiosihteeri Timo Lankinen sanoo STT:lle, että raportti on taustaselvitys eikä sillä ole etusijaa päätöksentekoa valmisteltaessa.

_______________________________

Image: Tutkijat tyrmäävät: Poliisiammattikorkeakoulun Maahanmuutto ja turvallisuus -raportti ei täytä tutkimuskriteerejä

Ansioituneet tutkijat Karin Creutz (väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto), Markus Jäntti (professori, Helsingin yliopisto ja VATT) sekä Lena Näre, (apulaisprofessori, Helsingin yliopisto) osoittavat Imagen vieraskynässä, että Poliisiammattikorkeakoulun ”tutkimus” on tehty hatarasti.

Valtioneuvoston kanslian rahoittamassa Poliisiammattikorkeakoulun tuoreessa raportissa ”Maahanmuutto ja turvallisuus – arvioita nykytilasta ja ennusteita tulevaisuudelle” lähestytään turvallisuutta ja maahanmuuttoa tieteenaloja ylittävästä näkökulmasta. Lähes 200-sivuinen selvitys on saanut laajaa huomiota mediassa, esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja siihen viitataan mainostettaessa YLEn A2:n ”Turvattomuus-iltaa”.

Vaikka raportti pyrkii tarkastelemaan aihetta kunnianhimoisen laaja-alaisesti ja nostaa esiin tärkeitä ilmiötä, kuten maahanmuuttajien syrjintäkokemukset, raportti ei edes etäisesti muistuta tutkimuksen kriteereitä täyttävää työtä. Jotta tutkimus olisi luotettava, uskottava ja siten tutkimuseettisesti hyväksyttävä, täytyy sen täyttää joukko peruskriteereitä, jotka on koottu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENKin) Hyvän tieteellisen käytännön periaatteisiin. (Raportin ongelmat liittyvät erityisesti lähdekritiikkiin ja seuraaviin Hyvän tieteellisen käytännön kriteereihin 1: ‘Tutkimuksessa noudatetaan tiedeyhteisön tunnustamia toimintatapoja eli rehellisyyttä, yleistä huolellisuutta ja tarkkuutta tutkimustyössä, tulosten tallentamisessa ja esittämisessä sekä tutkimusten ja niiden tulosten arvioinnissa’ ja 2 ‘Tutkimukseen sovelletaan tieteellisen tutkimuksen kriteerien mukaisia ja eettisesti kestäviä tiedonhankinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmiä. Tutkimuksessa toteutetaan tieteellisen tiedon luonteeseen kuuluvaa avoimuutta ja vastuullista tiedeviestintää tutkimuksen tuloksia julkaistaessa.’ (TENK 2016).)

Kyse on osasta Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoittamaa tutkimustoimintaa, jonka tarkoitus on tuottaa ”tietoa päätöksenteon, tiedolla johtamisen ja toimintakäytäntöjen tueksi” (Valtioneuvoston kanslia 2016). Raportti ei kuitenkaan täytä edes seminaarityöltä edellytettyä lähdekritiikkiä.

Mikäli lopputulos vastaa Valtioneuvoston kanslian käsitystä siitä, mitä tutkimusraportiksi kutsuttavalta tuotteelta edellytetään on syytä olla syvästi huolissaan. Mikäli tämä selvitys miltään osin vaikuttaa politiikan sisältöön, ollaan syyllistytty anteeksiantamattoman heikkoon valmisteluun.

Raportin tekijät ovat viskanneet pinoon suuren joukon tyystin erilaisia väitteitä ja mielipiteitä, joita sitten raflaavien otsikoiden alla luetellaan ranskalaisissa viivoissa. Erityyppiset lähteet – kirjavat lehtijutut; oma, pieni ja dokumentoimaton kysely; irralliset tilastotiedot – marssitetaan vailla perusteluja tai rakennetta ja ennen kaikkea lähdekritiikin häivääkään sivu toisensa jälkeen lukijan eteen.

Keskeinen ongelma on, että raportissa annetaan sama painoarvo eri lähteille riippumatta siitä ovatko ne tutkimuksellisia tai muita lähteitä. Tutkimusraportin lähteinä käytetään olemassa olevia tutkimuksia ja selvityksiä, mutta myös julkisuudessa esitettyjä kommentteja ja uutisjuttuja. Lähteinä käytetään myös kyselytutkimuksia, joita on aiemmin raportoitu julkisuudessa. Suuren tilan saa sähköpostin välityksellä juuri tätä selvitystä varten tehty kysely, joka lähetettiin 171 henkilölle ja johon vastasi alle puolet eli 84 vastaajaa.

Lievästi sanoen kirjava ja kritiikitön lähteiden käyttö näkyy erityisen selkeästi juuri selvitystä varten kerätyn aineiston raportoinnissa. Kyselylomaketta ei esitetä raportin liitteenä, joten siitä ei edes käy ilmi mitä kyselyssä on kysytty. Alle puolet kyselyn saaneista vastasivat siihen, mutta alhainen vastausprosentti ei ole kovin keskeinen ongelma. Vaikka kaikki olisivat kyselyyn vastanneet, kaksi suurta ongelmaa jäisi jäljelle. Raportista ei käy ilmi keitä pidetään asiantuntijoina eli millä kriteereillä kyselyn laatijat valitsivat vastaajat, eikä se, ketkä jättivät vastaamatta kyselyyn. Tällaisenaan raporttia varten kerätyn aineiston dokumentointi on niin puutteellista, ettei raportti läpäisisi alkeellisintakaan vertaisarviointia.

Eri suomalaisten tutkimusten aineistoihin perustuvat havainnot rinnastetaan julkisuudessa esitettyihin irrallisiin lausuntoihin tavalla, joka vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta. Esimerkiksi luvussa 18.5 ainoat lähteet ovat saksalainen lehtiartikkeli ja viittaus kerättyyn kyselyaineistoon.

Raportissa ei käytetä tutkimusyhteisön vakiintuneita termejä tai niitä käytetään väärin. Emme tässä voi käydä läpi kaikkia tapauksia, mutta tässä muutama esimerkki. Sivulla 10, jossa esitetään tutkimuksen keskeiset määritelmät, määritellään ”Laiton maahanmuuttaja” seuraavasti: ”Laiton maahanmuuttaja (irregular migrant) on henkilö, joka on saapunut maahan ilman tarvittavia matkustusasiakirjoja. Turvallisuusviranomaiset puhuvat laittomasta maahantulosta. Usein laittomasti maahan tulleet henkilöt hakevat turvapaikkaa”.

Tämä on monin tavoin harhaanjohtavaa ja tarkoitushakuista. YK suositti ensimmäistä kertaa jo vuoden 1975 yleiskokouksessa, ettei käsitettä laiton maahanmuuttaja (illegal immigrant) käytettäisi. YK:n yleiskokouksen suositus oli, että puhuttaisiin epävirallisesta maahanmuutosta (irregular tai non-documented migration; UN 1975). Maahantulo turvapaikan hakemista varten ei vallitsevan lainsäädännön mukaan ole rikos. Pakolaissopimuksen 31. artiklan ja Suomen rikoslain (17.luku 7§) mukaan pakolaista ei tule rangaista luvattomasta maahantulosta. Sillä, saapuuko turvapaikanhakija oikeilla tai väärennetyillä papereilla, ei ole vaikutusta mahdollisen suojelun myöntämiseen (Pakolaisneuvonta 2016).

Ylipäätään raportissa viitataan silmiinpistävän harvoin lakeihin ja meitä velvoittaviin kansainvälisiin sopimuksiin. Raportti vilisee muita ongelmallisia käsitteitä, kuten mm. ”musta ihonväri” ja ”muslimiuskonto” (s.54).

Raportissa ei noudateta huolellista lähteiden käyttöä. Lähteitä ei eritellä niiden luonteen ja luotettavuuden mukaan vaan niitä käytetään sekavasti tukemaan kirjoittajien näkemyksiä. Esimerkiksi rasismin käsitteestä todetaan seuraavaa: ”Alun perin lähinnä ihmisten rodullis-biologiseen eriarvoisuuteen viittaava rasismin käsite on otettu osaksi maahanmuuttopoliittista keskustelua ja kiistaa; voimakkaana sanana se toimii vastakkainasettelua lietsovana ja vaikeuttaa osapuolia kunnioittavaa vuoropuhelua.” (s.7).



Yhteiskuntatutkijoiden piirissä rasismi-käsite ymmärretään laajemmin. Lukijan on vaikea arvioida mikä on se tutkimusyhteisö, jonka parissa rasismi-käsite ymmärretään yllä kuvatulla tavalla. Jos raportin lähdeviittauskäytännöt täyttäisivät normaalin tutkimuksen kriteerit, lukijan ei tarvitsisi arvailla. Rasismi-käsitteeseen palataan hieman yllättäen ja sen käytön ongelmallisuutta korostetaan myöhemmin luvussa 13.2 ”Viharikokset ja väkivallan kokemukset.” Siinä kommentoidaan Suomen Punaisen Ristin henkilökunnalle tehtyä kyselyä seuraavasti: ”SPR:n luottamushenkilöille ja työntekijöille osoitetun kyselyn mukaan rasismi on konfliktihakuinen ja syyllistävä termi. Yli ¾ vastanneista puhuisi mieluummin suvaitsevaisuudesta, monikulttuurisuudesta ja yhdenvertaisuudesta.” (s. 88).

Terrorismia käsittelevässä luvussa terrorismin käsite kattaa ainoastaan jihadistisen terrorismin, vaikka äärioikeiston toimintaa voi pitää yhtä tärkeänä turvallisuusuhkana.

Lähteiden käytön sekavuutta kuvastaa myös se, että raportissa tilastoja käytetään laajasti mutta ilman taustoitusta tai avaamista. Tilastojen pohjalta esitetään heikosti argumentoituja väitteitä ja asioita kytketään yhteen sattumanvaraisesti, luoden kuvaa asioiden luonnollisesta yhteenkuuluvuudesta. Esim. luvussa 9 (s. 28) luetellaan kansalaisten kokemia huolenaiheita kyselytutkimukseen valikoivasti painottaen ja johdatetaan lukija näistä täysin irralliseen päätelmään, jossa lainataan sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän lausuntoa turvapaikanhakijoiden myötään tuomista taloudellisista haasteista. Sitä aiemmin (s. 22) raportissa esitellään tilastoja turvapaikanhakijoista, josta vailla mitään selitystä asiayhteydestä siirrytään tilastoihin kansalaisten turvattomuuden kokemuksista, ikään kuin linkki olisi itsestään selvä.

Raporttia varten kerätyllä kyselyaineistolla havainnollistetaan usein omia päätelmiä erilaisten diagrammien kautta, vaikka eri ongelmat, alkaen otoksen pienuudesta, asettavat tulosten käyttökelpoisuuden vakavasti kyseenalaiseksi.

Erikoisia ovat myös ne monet sitaattilaatikot, jotka on lisätty raportin lukujen alkuun. Sitaatit saattavat olla julkisuudessa esitettyjä tai tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden sanomia, mutta niitä ei avata – ne johdattelevat iltapäivälehtimäisesti lukijaa lähestymään niitä seuraavia tilastoja ja kuvioita.

Monessa kohtaa sitaatit itsessään ovat tutkimuseettisesti ongelmallisia. Esimerkiksi viharikosta käsittelevä luku 13.2. (s. 81) alkaa ”uskonnollisen yhteisön edustajan” islamvastaisella sitaatilla, joka itsessään muistuttaa vihapuhetta. Siinä annetaan ymmärtää että islam uskontona hyväksyy perheväkivallan ja islamista luopuneiden rankaisemisen surmaamisella. Samankaltainen sitaatti löytyy myös luvun 14 alusta (s. 97). Se kuuluu näin: ”Suomalaiset muslimit pitäisi haastaa sanoutumaan irti kirjansa väkivaltaisista osioista ja myös maailmanherruuteen pyrkimisestä”.

Tavassa yhdistää turvapaikanhakijoita rikoksiin sorrutaan ajoittain huolimattomiin yleistyksiin. Esimerkiksi vastasaapuneet turvapaikanhakijat liitetään yleisellä tasolla rikoksiin seuraavasti: ”vain vähän aikaa maassa olleiden turvapaikanhakijoiden ilkivaltaa, väkivaltaa ja uhkaavaa käytöstä” (s.102).

Mielestämme on pöyristyttävä ajatus, että raportti voisi vaikuttaa politiikan sisältöön. On murheellista, jos siihen vetoavat uskovat tukeutuvansa tutkittuun tietoon. Kehotamme Valtioneuvoston kansliaa pikaisesti ottamaan yhteyttä maamme tiedeyhteisöihin, jotta tulevaisuudessa valtion niukat resurssit tulisivat oikean eikä tällaisen kvasitutkimuksen käyttöön.



Karin Creutz, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Markus Jäntti, professori, Helsingin yliopisto ja VATT

Lena Näre, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto