sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Iltalehti: Kaikki kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat eivät poistu Suomesta - paperittomien klinikat odottavat ryntäystä

Iltalehti/STT: Kaikki kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat eivät poistu Suomesta - paperittomien klinikat odottavat ryntäystä 28.2.2016

Paperittomien pakolaisten määrä noussee Suomessa merkittävästi vuoden sisällä, arvioivat Suomen Global Clinicin eli paperittomien klinikoiden vapaaehtoiset.

Turvapaikanhakijoita ei vielä juuri nähdä paperittomien klinikoilla, koska he ovat turvapaikkaprosessin ajan julkisen terveydenhuollon piirissä.

Potilasmäärät todennäköisesti kasvavat, kun turvapaikkapäätöksiä aletaan tehdä. Kaikki kielteisen päätöksen saaneet eivät poistu Suomesta, vaan osa jää maahan epävirallisesti.

Paperittomien klinikoita on Suomessa viisi: Helsingissä, Turussa, Oulussa, Joensuussa ja Tampereella. Tampereen toimipiste avattiin alkuvuodesta. Helsingissä potilaita on ollut useita satoja vuodessa, muilla paikkakunnilla vähemmän.

Klinikoilla yritetään nyt varautua kasvaviin potilasmääriin. Helsingin, Tampereen ja Oulun vapaaehtoiset kertovat, että välineistä ja lääkkeistä on pulaa. Klinikoilla ei ole esimerkiksi laboratorioita tai kuvantamisvälineitä, vaan vain yksinkertaisimmat tarvikkeet, kuten stetoskooppi, kuumemittari ja verenpainemittari.

Paperittomilla pakolaisilla on oikeus vain akuuttiin hoitoon. Kiireettömiä tapauksia sen sijaan ei pääsääntöisesti hoideta julkisessa terveydenhuollossa.