sunnuntai 28. helmikuuta 2016

MTV: Karkotusten toteutuminen voi kestää vuosia

MTV: Karkotusten toteutuminen voi kestää vuosia 28.2.2016

Maahanmuuttoviraston tekemän karkotuspäätöksen jälkeen voi kestää pisimmillään jopa vuosia, ennen kuin poliisi voi panna päätöksen täytäntöön. Käytännössä kaikki karkotuspäätöksen saaneet rikoksista tuomitut henkilöt valittavat hallinto-oikeuteen.

MTV Uutisten tekemästä selvityksestä käy ilmi, että kaikki viime vuonna rikosten perusteella karkotettaviksi esitetyt vastustivat karkotusta. Kun kolme neljästä karkotusesityksestä meni viime vuonna läpi, tarkoittaa se käytännössä sitä, että lähes sata ihmistä valitti karkotuspäätöksestään hallinto-oikeuteen.

– Kun henkilö päätetään karkottaa Suomesta, lähes kaikki valittavat. Se on näppituntuma, mitään tilastoa meillä ei ole, sanoo ylitarkastaja Anu Tarén Maahanmuuttovirastosta.

Pitkä prosessi – virasto ei seuraa päätöstensä kohtaloa

Karkotusprosessi on pitkä. Karkotusesitykset tulevat lähes aina poliisilta. Sitten työ alkaa Maahanmuuttovirastossa.

– Meillä asiaa käsitellään puolisen vuotta, ehkä vähän yli, sanoo Tarén.

MTV Uutisten selvityksessä, joka koski vuoden 2015 päätöksiä, poliisin karkotusesitysten ja Maahanmuuttoviraston päätösten päiväysten välillä oli kulunut aikaa noin puolesta vuodesta joidenkin tapausten lähes puoleentoista vuoteen.

Jos karkotettu valittaa, asia siirtyy seuraavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka alueella valittaja asuu. Siellä asian käsittely kestää Tarénin mukaan jälleen puolesta vuodesta vuoteen. Hallinto-oikeuden päätökseen tyytymätön voi vielä anoa valituslupaa Korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Jos sellainen heltiää, voi aikaa jälleen kulua jopa vuosi tai jopa enemmän.

Maahanmuuttovirasto ei tilastoi, kuinka hyvin sen tekemät karkotuspäätökset pysyvät voimassa oikeudessa.

– Nimenomaan karkottamispäätösten osalta ei valitettavasti ole tilastoa eikä edes valistunutta arvausta, toteaa Tarén.

Osa hallinto-oikeuden päätöksistä palautetaan takaisin Maahanmuuttovirastolle. Esimerkkitapauksena tästä on viime vuoden päätös, jossa poliisi oli tehnyt karkotusesityksen marraskuussa 2013. Se käsiteltiin ensimmäisen kerran Maahanmuuttovirastossa tammikuussa 2014. Hallinto-oikeudesta asia ratkaistiin palauttamalla se heinäkuussa 2015 virastolle, joka teki uudestaan karkotuspäätöksen syyskuussa 2015. Tästä päätöksestä voi jälleen valittaa hallinto-oikeuteen.

Poliisi ei voi toimia ennen lainvoimaista päätöstä

Poliisi ei voi panna karkotuspäätöksiä toimeen ennen kuin ne ovat saanet lainvoiman eli käyneet läpi koko valitustien.

Helsingin poliisilaitoksen komisario Liisa Lintuluodon mukaan päätöksestä täytäntöönpanoon kuluva aika on nykyisellään liian pitkä.

Ongelmallinen pitkä valitustie on erityisesti niiden kohdalla, joilla on kontollaan henkeen ja terveyteen kohdistuneita tai suuria omaisuusrikoksia.

– Monet heistä eivät välttämättä ole suorittamassa rangaistusta vankilassa, vaan vapaalla, mikä on tietenkin heidän oikeutensa, jos tuomio on suoritettu. Mutta se antaa taas mahdollisuuksia taas uusintarikollisuuteen näiden henkilöiden kohdalla, koska prosessi kestää niin kauan.

Lintuluodon mielestä valitusprosessia pitäisikin nopeuttaa.

Ministeri: muutoksia tulossa

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (PS) sanoo MTV Uutisille, että karkotusprosessia tullaan nopeuttamaan.

– Sekä rajoitetaan valitusoikeutta että nopeutetaan prosesseja. Tästä on jo menossa toimenpiteitä.

Lindström ei ota kantaa suoraan siihen, miten valitusoikeutta voitaisiin rajoittaa.

– Näihin kaikkiin prosesseihin pitää nyt kiinnittää huomiota, että me saadaan tämä nopeammaksi. Meitä kiinnostaa myös kustannustehokkuus, mutta samalla ihmisten oikeusturva. Näiden kahden asian kanssa tässä tasapainoillaan.